Hyppää sisältöön
UutinenEtusivuRakennusalan moniottelijat viihtyvät Korjausrakentamisen osastolla

Rakennusalan moniottelijat viihtyvät Korjausrakentamisen osastolla

29.4.2022 – Granlundin Korjausrakentamisen osastolla saa todella kattavan läpileikkauksen rakennusalasta Suomessa. Työhön saa tukea osaavilta ja avuliailta työkavereilta ja tiimiläisten ammattitaitoa arvostetaan niin firman sisällä kuin asiakkaiden keskuudessa.

Aihepiiri
Ura Granlundilla
Jaa

Täällä tapaa porukan, jolla on todella monipuolinen osaamisrepertuaari. Granlundin Korjausrakentamisen osastolla tiimiläisen rooli voi saman työpäivän aikana vaihdella melkoisesti: aamu voi alkaa rakennuttajan edunvalvojana ja jatkua urakoitsijan alihankkijana mittaustehtävissä.

Täällä kaikki ovat enemmän tai vähän rakentamisen moniottelijoita. Esimerkiksi LVI-asiantuntijana työskentelevä voi olla yhtä aikaa suunnittelija, valvoja ja rakennuttajakonsultti. Hän saattaa myös tehdä olosuhteiden mittauksia, teknisiä selvityksiä ja toimii asiakkaan ongelmanratkojana.

”Sama ihminen voi meidän osastolla olla yhdessä projektissa projektipäällikkö, toisessa suunnittelija ja kolmannessa ilmamäärien mittaaja”, kertoo ryhmäpäällikkö Kauri Salminen.

Sama ihminen voi meidän osastolla olla yhdessä projektissa projektipäällikkö, toisessa suunnittelija ja kolmannessa ilmamäärien mittaaja.

Kauri Salminen

Tekniikka kehittyy

Korjausrakentamisen plussapuolia on se, että tylsää tekemistä ei tarvitse pelätä. Hankkeita ei koskaan ole kahta samanlaista: valtava toimistotorni, vankiloita, museoita, hienoja vanhoja rakennuksia, joista halutaan tehdä hienoja hotelleja, konserttiareenoita ja iso pino toimitilarakennuksia.

”Yksi iso juttu, joka tekee työstä mielekästä ja hienoa, on mahdollisuus päästä perehtymään aiempien suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden ratkaisuihin, ja pistää paremmaksi. Myös olemassa olevan tekniikan energiatehokkuuden parantamiseen löytyy lähes poikkeuksetta ratkaisut ja välineet”, Kauri sanoo.

Granlundilla ei ole tullut työssä kehittymisen rajoja vastaan.

Riikka Koskela

Rakennuttamisen ryhmäpäällikkö Riikka Koskela kertoo, että toisinaan työssä kohtaa haastavia tilanteita, siksi rakennuttajakonsultin tehtävässä tarvitaan välillä teflonpintaa ja neuvottelutaitoja. Mutta haastavien puolien lisäksi työ tarjoaa paljon positiivista. Tavoitteena on tehdä asiat hyvin ja laadukkaasti.

”Tilaajat arvostavat meidän osaamistamme ja meille tulee paljon hyvää palautetta. Granlundilla ei ole tullut työssä kehittymisen rajoja vastaan, täällä omia ideoita kannustetaan viemään eteenpäin, eikä ketään lannisteta. Kaiken taustalla on positiivinen vire”, Riikka summaa.

Ongelmien ratkomista ja onnistumisia

Hankkeisiin ryhtyvillä asiakkailla on hyvin vaihtelevat taustat: jotkut ovat erittäin ammattitaitoisia ja perehtyneitä kaikkiin kohteensa detaljeihin, kun taas toisinaan lähdetään aivan maallikkotason perusteista. Asiakkaita yhdistää yksi asia: kiire. Niinpä Granlundin porukka tekee parhaansa, että asiakkaan hanke onnistuu toivotussa aikataulussa ja budjetissa. 

Asiakkaita yhdistää yksi asia: kiire.

”Minulla oli ennen tänne tuloani sellainen mielikuva Granlundista, että tämä on vähän jäykkä ja insinöörimäinen yritys, mutta meidän osasto on osoittanut tämän mielikuvan vääräksi. Meillä ollaan ketteriä ja joskus lennostakin keksitään toisenlaisia ratkaisuja, jos tarve vaatii”, Riikka kertoo.

Riikan, Kaurin ja muiden Korjausrakentamisen osaston ihmisten työpäivään kuuluu paljon erilaisia ongelmanratkaisun tilanteita. Kysyipä asiaa keneltä tahansa, suurimpia plussia työssä on suuri joukko erittäin asiantuntevia, mutta silti hauskoja työkavereita.

”Aina löytyy joku, joka on perehtynyt juuri tähän kyseiseen asiaan, joka juuri nyt on pöydälläni. Niin kyllä tässä ammattitaito väkisinkin kehittyy, kun näin paljon osaamista on ympärillä”, Riikka sanoo.

Pitää uskaltaa kysyä! Sillä pärjää mainiosti.

Mitä pitää osata?

Tyypillinen tausta Korjausrakentamisen tiimiläisellä on rakennusalan insinööri tai DI, mutta poikkeuksiakin löytyy. ”Tässä työssä kaikesta kokemuksesta on hyötyä”, Riikka sanoo.

Korjausrakentamisen osastolla lisäpisteitä ropisee paljon myös käytännön työmaakokemuksesta. Täällä arvostetaan myös ihmisiä, joilla on kokemusta tai ainakin valmiuksia asiakastyöhön.

Korjausrakentamisen osastolla on mahdollisuus hyvään ansiokehitykseen, kun ensin näyttää kyntensä: hyvästä työstä palkitaan aina. Granlundilla työskentelyssä korostuu vastuu ja vapaus, jokaisen työtä ja asiantuntijuutta arvostetaan ja se näkyy niin arjessa kuin tilinauhallakin. T&T:n tuoreen selvityksen mukaan Granlund on yksi parhaiten maksavista insinööritoimistoista Suomessa.

Vastavuoroisesti odotus on, että omat työt tehdään laadukkaasti – tiimin tukemana.

Mitä sitten pitää osata, että voi tulla töihin Korjausrakentamisen osastolle?

”Pitää uskaltaa kysyä! Sillä pärjää mainiosti”, tuumaa Kauri.

Lue lisää: Rakennuttajakonsultti pitää koko projektin lankoja käsissään

Työkaveriksi Riikalle ja Kaurille?

Kiinnostaisiko sinua työ Granlundin Korjausrakentamisen osastolla? Liity uraverkostoomme, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon avoimista työpaikoistamme.

Vahva asiantuntemus vie Granlundia eteenpäin

06.08.2026 – Osaavalla ja motivoituneella henkilöstöllä on ratkaiseva merkitys Granlundin tulevalle kasvulle. Toimitusjohtaja Pekka Metsin mukaan yritysostoilla konserniin haetaan vahvoja asiantuntijoita, jotka…

Blogi

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

EU:n uusi rakennustuoteasetus: mitä valmistajan kannattaa tietää nyt?

16.06.2026 – Uusi rakennustuoteasetus lisää rakennustuotteiden hiilijalanjälki- ja ympäristötiedon tarvetta. Samalla se nostaa ympäristökestävyyden, turvallisuuden ja digitalisaation aiempaa näkyvämmäksi osaksi CE-merkintään liittyvää…

Blogi

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?