Hyppää sisältöön
ReferenssitNorthern Horizon Capital TEDD

Northern Horizon Capital TEDD

23.5.2018 – Myyjän DD vauhditti hoivakiinteistöjen kauppaa. Northern Horizon Capital hallinnoi kiinteistörahastoja useilta eri kiinteistösegmenteiltä koko Itämeren alueella.

Toimialat
Toimistot
Palvelut
Kiinteistöjohtaminen, Kiinteistöjen ostot ja myynnit, Vuokrauksen tuki
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori

Granlund toimi Northern Horizon Capitalin hallinnoiman Healthcare I -rahaston kohteiden TEDD-projektissa myyjän DD-selvityksen teknisenä ja ympäristöalan asiantuntijana. Myyntiprojekti kantoi nimeä ”Sky”.

”Tiimimme tuotti puolueettomat kiinteistökohtaiset raportit, joiden tekniseen osioon kuuluivat esimerkiksi kiinteistöjen kaava-, rakennuslupa- ja rasiteasioiden, ylläpitokustannusten sekä teknisen kunnon ja korjaustarpeiden selvitykset”, kertoo Granlundin omaisuudenhallinnan ryhmäpäällikkö Jari Loukiainen.

”Lisäksi otimme kantaa kohteiden energiatehokkuuteen. Ympäristöosiossa teimme vaiheen 1 ympäristöriskikartoitukset, joissa selvitimme muun muassa tontin toimintahistoriaa, arvioimme maaperän ja pohjaveden pilaantumisriskiä sekä kartoitimme rakenteiden epäpuhtauksien esiintymistä.”

Rahaston johto tarvitsi DD-raportin 27:stä hoiva-alan kiinteistöstä. Pääosin kiinteistöt olivat yhden käyttäjän kohteita ja tarkoitettu ikäihmisten tehostettuun palveluasumiseen.

”Tavoitteenamme oli saada koko kiinteistöportfoliosta tekninen yleiskuva ja riittävän kattavat taustatiedot, jotka toimisivat suoraan myös kaupanteon aineistona”, kertoo Northern Horizon Capitalin Suomen maajohtaja ja Healthcare rahastomanageri Jussi Rouhento.

”Kohdetasolla halusimme konkreettisen tilannekuvan ja tiedot kussakin kiinteistössä tarvittavista toimista ja esimerkiksi mahdollisesta korjausvelan määrästä. Kiinteistöjen oli myös täytettävä tietyt viranomaisten kriteerit, koska hoiva-ala on monin tavoin säänneltyä liiketoimintaa.”

DD-selvitys ei paljastanut suuria yllätyksiä

”Muutamat löydökset pystyimme korjaamaan ennen kaupantekoa ja samalla saimme varmuuden siitä, että selvitys oli perusteellisesti tehty.”

DD vauhdittaa kauppoja ja osoittaa vastuullisuutta. Laki ei määrää kiinteistön myyjää teettämään DD:tä. Siksi se onkin selvä osoitus myyjän vastuullisuudesta ja kaukonäköisyydestä. Puolueettomalla raportilla vältetään myös yllätykset, jotka voivat aiheuttaa kiistoja tai jopa kaataa kaupan jälkikäteen.

”Mielestämme myyjän DD soveltuu kaikille sellaisille toimijoille, jotka haluavat antaa myyntitilanteessa potentiaalisille ostajille ammattimaisen ja mahdollisimman kattavan myyntiaineiston”, Rouhento toteaa.

”Olimme hankkineet ja rakennuttaneet kohteita vuodesta 2007 alkaen viiden vuoden ajan sekä sen jälkeen hallinnoineet niitä määrätietoisesti. Niinpä halusimme tehostaa myös myyntiprosessia ja tehdä tarjouksen antamisesta ostajaehdokkaille mahdollisimman helppoa.”

Kiinteistön laatu vaikuttaa ylläpitokulujen jakautumiseen. Yksi olennainen osa Granlundin DD-selvityksiä on tutkia, miten kiinteistöjen vuokralaistilanne ja ylläpitovastuiden jakautuminen vaikuttavat kustannuksiin pitkällä tähtäimellä.

”Kaikissa rahaston kohteissa oli voimassaolevat vuokrasopimukset, joissa ylläpitovastuiden jakautuminen vuokralaisen ja vuokranantajan välillä oli määritetty”, toteaa Granlundin Jari Loukiainen.

”Jos vuokralaisia ei ole, tyhjien kiinteistöjen korjausvastuu jää kokonaan kiinteistön omistajalle. Siksi DD-prosessissa on tärkeää huomioida, miten ylläpitovastuut jakautuvat omistajan ja vuokralaisten välillä eri tilanteissa.”

Laadukkaat kiinteistöt houkuttelevat pitkiin vuokrasopimuksiin

”Portfolion pitkien vuokrasopimusten taustalla on, että kaikki kiinteistöt ovat suhteellisen uusia, rakennettu vuosina 2006–2012”, kertoo Northern Horizonin Rouhento.

”Kaikki kiinteistöt ovat myös käyttötarkoituksensa mukaisia ja hoiva-alan toimijoille sopivia. Niillä on hyvä sijainti, ja ne jakautuvat maantieteellisesti ympäri Suomen aina Kuusamosta Helsinkiin.”

Northern Horizonin Healtcare-tiimi on syystäkin tyytyväinen DD:n tuloksiin. Healthcare I -rahaston kiinteistöportfolio myytiin vuoden 2016 alussa eQ Hoivakiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle 155 miljoonan euron hintaan.

”Granlundin asiantuntijat myös herättelivät meitä nostamaan valmiustasoamme”, Rouhento kiteyttää. ”Uskon, että DD-selvityksen arvoa lisäsi, että sen teki yksi maamme nimekkäimmistä, tunnetuimmista ja hyvämaineisimmista toimijoista.”

Granlundin asiantuntijat myös herättelivät meitä nostamaan valmiustasoamme. Uskon, että DD-selvityksen arvoa lisäsi, että sen teki yksi maamme nimekkäimmistä, tunnetuimmista ja hyvämaineisimmista toimijoista.

Jussi Rouhento, Suomen maajohtaja, Healthcare-rahastomanageri, Northern Horizon Capitalin

Haluatko kuulla lisää?

Ritva Rissanen

Liiketoimintajohtaja
Granlund Oy

Tutustu muihin referensseihimme

Jyväskylä

Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja kiinteistö uudistettiin vain 15 kuukaudessa

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Rakennesuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

Granlundin rakennuttajat, valvojat ja suunnittelijat toimivat yhdessä joustavana tiiminä, jotta Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja Kariteamin kiinteistö saatiin uudistettua yhtä aikaa…
Referenssi

Epirocin huoltokeskuksen tilamuutos toteutui alle puolessa vuodessa

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Rakennusautomaatiosuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Paloturvallisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Granlundin kiinteistökehittämisen asiantuntijat etsivät Epirocille uudet huolto- ja toimistotilat sekä muokkasivat niiden rakenne- ja talotekniikan sopivaksi uuteen käyttöön tiukassa aikataulussa.
Referenssi
Riihimäki

Riihimäen Kotikulma arvosti Granlundin laajaa paikallista palvelua

Palvelu

Rakennustöiden valvonta, Rakennuttaminen, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Taloyhtiöt

Vuokra-asuntoyhtiö Riihimäen Kotikulma toteutti Granlundin suunnittelijoiden, rakennuttajien ja valvojien kanssa uudisrakennushankkeen Riihimäen keskustassa. Aikataulu piti yllätyksistä huolimatta.
Referenssi
Turku

TOK vahvistaa kiinteistöjensä ylläpidon suunnitelmallisuutta huoltokirjakoordinoinnilla

Palvelu

Huoltokirjakoordinointi, Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa, Hotellit ja ravintolat

Laaja, jatkuvasti kehittyvä kiinteistökanta edellyttää huolto- ja ylläpitotoiminnalta sujuvuutta ja systemaattista ennakointia. Huoltokirjakoordinointi varmistaa, että rakennusvaiheessa koottu tieto tukee järjestelmällisesti…
Referenssi
Espoo

RELEXin uusi pääkonttori valmistuu arvokiinteistöön Otaniemessä

Palvelu

LVI-suunnittelu, Energiasuunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Paloturvallisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Uudisrakentamista ja suojeltuja kiinteistöjä yhdistävässä pääkonttorihankkeessa talotekniikkasuunnittelua ohjaavat ympäristösertifikaatit ja käyttäjän erityistoiveet.
Referenssi

Arkkitehtien käsissä hioutui yksi Suomen monimuotoisimmista oppilaitoksista

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Vantaan ammattiopiston uusi toimipiste on Suomen suurimpia oppilaitoksia. Arkkitehdit suunnittelivat Vehkalaan monimuotoiset tilat, joissa opetellaan huolehtimaan niin ihmisistä kuin lentokoneistakin.
Referenssi
Härrydan kunnan työntekijät kunnantalon ulkopuolella.

Uusia oivalluksia ja sujuvampaa arkea Härrydan kunnan kiinteistöissä

Palvelu

Toimiala

Kun Härrydan kunnan aiempi kiinteistönhallinnan järjestelmä tuli elinkaarensa päähän, kunnan uudeksi kiinteistöjohtamisen ohjelmistoksi valittiin Granlund Manager. Siirtymä toteutettiin vaiheittain ja…
Referenssi
Joensuu

Perusteellisesti uusittu jäähalli kerää kiitosta Joensuussa

Palvelu

LVI-suunnittelu, Kylmätekninen suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto

Toimiala

Urheilu

Mehtimäen jäähallin peruskorjaus täyttää käyttäjien toiveet ja Joensuun kaupungin ekologiset tavoitteet. Talotekniikan suunnitellut Granlund auttoi järjestelmien käyttöönotossa tiukassa aikataulussa.
Referenssi
Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?