Hyppää sisältöön
UutinenDigitaalisuutta ja leania rakentamiseen simulaattorin avulla

Digitaalisuutta ja leania rakentamiseen simulaattorin avulla

17.9.2019 – Lean-rakentaminen on allianssien myötä tuonut tuottavuutta kasvattavia työkaluja rakennushanketoimintaan. Big room, TVD, LPS, VDC, CBA lyhenteet sekä arvoa rahalle, hankkeen parhaaksi ja jatkuva parantaminen herättävät ihmetystä alalla.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Mitä hyötyä on ottaa näitä jenkkien nimeämiä uusia työkaluja perinteiseen rakennushanketoimintaan? Yksinkertaisesti siitä syystä, että Lean-rakentamisen työkalut, yhteistoiminta ja digitaalisuus antavat mahdollisuuksia tehostaa hankkeiden tuottavuutta.

Näin tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan, pysytään asetetussa aikataulussa ja budjetissa sekä voidaan taata hankkeelle asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Hankkeen reaaliaikaisen tilannehuoneen myötä voidaan varmistua, että hanke etenee suunnitellusti, ja tieto siirtyy reaaliaikaisesti osapuolelta toiselle. 

Syyskuussa Granlundin Building on Tomorrow -seminaarissa lanseerattiin maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen simulaattoriympäristö, jossa menetelmiin voi tutustua lyhyessä ajassa ja saman tien testata teoriaa käytäntöön. Miten päätös esimerkiksi puurakentamisesta hankkeessa syntyy ja millaisen prosessin se käy läpi? 

Leanin ytimessä

Lean-filosofiaan kuuluu olennaisesti yhteistoiminnallisuus. Big room -työskentelyssä yhteisen työtilan avulla tavoitellaan prosessin läpinäkyvyyttä ja parempaa tiedonkulkua. Kun kaikki osapuolet ovat ajantasaisen tiedon äärellä, pystytään löytämään nopeasti ratkaisuja ja tekemään päätöksiä.

”Big room on paitsi fyysinen ympäristö, myös mindset: se on luottamuksen, avoimuuden ja toisten kunnioittamisen paikka”, Granlund Consultingin toimialajohtaja Piia Sormunen kuvailee.

Toisaalta tulevaisuus on digitaalinen, ja digitaalisuutta rakennushankkeeseen tuo rakentamisen sähköinen tilannehuone. Projektinjohtajalle tilannehuone tarjoaa työkalun, jossa voi yhdellä silmäyksellä nähdä, missä juuri nyt mennään: mitä on tehty, mikä on tekemättä, mitä kaikki maksaa.

Digitaaliseen tilannehuoneeseen kytkeytyvät sähköisesti kaikki hankkeen tärkeät päätökset, tavoitteiden seuranta ja aikataulu. Esimerkkinä käyttämäämme puurakentamisen päätösprosessin kulkua voi simulaattorissa seurata reaaliaikaisesti tilannehuoneen avulla samalla, kun big roomissa pohditaan käytännössä, mitä ratkaisu hankkeelle tarkoittaisi.

Arvoa rahalle

Kaikkia suunnittelussa tehtäviä päätöksiä peilataan hankkeen tavoitteisiin, kuten mitkä ovat eri runkovaihtoehtojen ympäristövaikutukset? Entä vaikutukset investointikustannuksiin ja rakennuksen elinkaareen?

Eräänä ratkaisuna käytämme päätöksentekoon CBA-menetelmää, (Choosing by Advantages), eri vaihtoehtojen ominaisuuksia arvioidaan ja arvotetaan suhteessa valittuihin, hankkeelle keskeisiin kriteereihin.

CBA-menetelmän ideana on perustaa päätökset kattavaan kokonaistarkasteluun, jolloin ne ovat vahvalla pohjalla, eivätkä perustu esimerkiksi yksittäisiin suosituksiin tai mielipiteisiin. Näin kaikki hankkeen tavoitteet, niin kustannusten, toiminnallisuuden kuin resurssiviisaudenkin näkökulmasta tulevat huomioiduksi.

Yhdessä tehtyihin aikatauluihin sitoudutaan

Tilannehuone ei olisi realistinen ilman aikatauluohjausta. Miten esimerkiksi puurungon valitseminen vaikuttaa hankkeen aikatauluun?

Menetelmänä hyödynnämme Last Planner-menetelmää. Se täydentää normaalia aikatauluohjausta tuomalla lisää systemaattisuutta ja visuaalisuutta. Last Planner -sessiot luovat eri toimijoiden kesken yhteisymmärryksen hankkeen etenemisestä.

Menetelmän keskeisenä periaatteena on tehdä työn kulusta ennustettavampaa. Näin voidaan tunnistaa hankkeen kriittiset kohdat ja hakea ratkaisut, jotta hanke voi edetä aikataulussa. Jatkuvalla esteiden tunnistamisella ja poistamisella luodaan edellytykset häiriöttömälle tuotannolle.

Jatkuvaa parantamista

Lean-filosofian mukaiseen jatkuvaan parantamiseen kuuluvat olennaisesti innovaatiot. Innovatiiviseen ajatteluun kannustetaan koko hankkeen ajan, ja ideoiden ja innovaatioiden kehitystä seurataan jatkuvasti. Mitä sitten kävi meidän simulaattorissamme? Idea kävi läpi tunnissa simulaattorimme tiukan asiantuntijatarkastelun, ja tällä kertaa päädyimme perinteiseen betonirunkoon.

Kuinka tähän päädyttiin ja olisiko päätös voinut olla toinen? Tästä ja simulaattorin hyödyntämisestä valmennuksessa saat lisätietoa Piia Sormuselta.

Mitäpä jos seuraavan rakennushankkeesi innovaatio olisikin uuden digitaalisen menetelmän käyttöönotto hukan pienentämiseksi?

Haluatko kuulla lisää?

Piia Sormunen

Kehitysjohtaja, Rakentaminen ja kiinteistökehitys
Granlund Oy

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä

03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.

Uutinen

Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia

02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…

Uutinen

Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen

28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt

26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Uutinen

Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa

07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…

Uutinen

Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta

03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.

Uutinen

Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan

28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!

Uutinen

Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla

07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…

Uutinen

Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun

29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?