Hyppää sisältöön
UutinenGranlund palkitun Lux Helsingin kumppani jo neljättä kertaa

Granlund palkitun Lux Helsingin kumppani jo neljättä kertaa

18.11.2019 – Granlund toimii jälleen tammikuussa 2020 valotaidetapahtuma Lux Helsingin kumppanina. Yhteistyön avulla halutaan korostaa valotaiteen merkitystä rakennetussa ympäristössä. Samalla käynnistyy tammikuussa 1960 perustetun Granlundin 60. juhlavuosi. Myös Granlundin valaistussuunnittelun osasto viettää 20-vuotisjuhliaan.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Lux Helsinki valaisee pääkaupungin – loppiainen on valon juhlaa

Granlund on jo neljättä kertaa mukana Lux Helsinki -valotaidefestivaalin yhteistyökumppanina. Loppiaisen aikaan, 4.-8.1.2020 järjestettävä Lux Helsinki on taidetapahtuma, joka tuo valoa pääkaupunkiimme vuoden pimeimpään aikaan ja vuosi vuodelta yhä kiinnostavimmin tavoin.

”Kiinteistö- ja rakennusalan toimijana koemme yhteisen ympäristömme kehittämisen tärkeäksi. Valotaide ilahduttaa ja lisää kaupunkilaisten hyvinvointia. Kaupunkikulttuurin edistäminen on lähellä sydäntämme, ja valotaide on loistava tapa herättää rakennukset eloon vuoden pimeimpään aikaan”, kertoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

Lux Helsinki -valofestivaalin järjestää Helsingin tapahtumasäätiö, ja festivaalin tuotannosta vastaa Sun Effects Oy. Uusi reitti, teokset ja oheisohjelma julkistetaan joulukuussa 2019.

Granlundin valaistussuunnittelu täyttää 20 vuotta

Lux Helsingin vastaavana kuraattorina toimii Granlundin esitystekniikan johtava asiantuntija Ilkka Paloniemi yhdessä Christina Dvingen (Tanska) ja Martin Poštan (Tšekki) kanssa. Ilkka Paloniemi on ollut mukana kehittämässä valotaidetta Suomessa yli 15 vuoden ajan. Lux Helsingin parissa Ilkka on toiminut 9 vuotta. ”Valon tärkein tehtävä on tuoda asioita näkyväksi, mutta sillä voidaan myös tehdä asioita visuaalisesti merkittäväksi ja luoda laadukasta sisältöä ympäristöön”, kuvaa Ilkka Paloniemi.

Granlundilla valaistuksia omana erityisosaamisalueenaan on suunniteltu jo 20 vuoden ajan.

”Valaistussuunnittelu on ratkaisevassa asemassa, kun rakennusten hämärän ajan ilmettä pohditaan. Se pitäisi ottaa aina mukaan heti alusta alkaen, kun rakennusta visuaalisuutta mietitään”, kertoo Ilkka.

Esimerkiksi kehittyneen LED-tekniikan myötä on lähdetty tekemään aiempaa enemmän dynaamista valaistusta, missä muutokset ja valon viestintä ovat ohjelmoinnin kautta mahdollisia”.

Valotaidetta Malmin toimistolla

Granlund on tuonut valotaidetta myös omiin toimitiloihinsa. Granlundin pääkonttorin sisäänkäyntiä Malmilla valaisee kupariputkista ja valaisimista koostuva 12-metrinen vuorovaikutteinen valoteos. Kyseessä on versio yhtiön vuoden 2017 nimikkoteoksesta Light Pipes, jonka suunnitteli Ridanpää & Laine. Granlundilla on myös tällä kertaa tapahtumassa oma nimikkoteoksensa, joka julkistetaan lähempänä tapahtuman ajankohtaa.

Kuva: Helsinki Marketing, Superreel productions. Kuvassa Ivo Schoofsin teos Large Pendulum Wave vuoden 2019 Lux Helsinki -tapahtumasta. Teos oli Granlundin nimikkoteos vuonna 2019.

Haluatko kuulla lisää?

Ilkka Paloniemi

Johtava asiantuntija, TeM
Granlund Oy

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy osaksi Granlundia

30.06.2026 – Lappeenrannassa toimiva Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy liittyy osaksi Granlundia 30.6. tehdyllä yrityskaupalla.

Uutinen

Erikoissairaanhoitaja Tiina Jouppila vahvistaa Granlundin käyttäjälähtöistä sairaalasuunnittelua

29.06.2026 – Granlund Pohjanmaan arkkitehtiosastolle nimitetty Tiina Jouppila hyödyntää työssään käyttäjälähtöisen ja näyttöön perustuvan sairaalasuunnittelun menetelmiä sekä virtuaaliympäristöjä.

Uutinen

Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke valmistui Tampereelle

26.06.2026 – Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus…

Uutinen

Insinööritoimisto KTS Oy osaksi Granlundia

16.06.2026 – Granlund on ostanut Insinööritoimisto KTS Oy:n osakekannan 15.6. tehdyllä yrityskaupalla. Tavoitteena on vahvistaa etenkin sähkösuunnittelun osaamista Oulun seudulla.

Uutinen

Tiina Lensu kehittää vastuullisuus- ja kiinteistöjohtamisen palveluita Etelä-Karjalassa

15.06.2026 – “Yritykset ovat aiempaa valveutuneempia”, sanoo Granlund Saimaan konsultoinnin asiakkuuspäällikkönä keväällä 2026 aloittanut Tiina Lensu. Hän tuo mukanaan lähes 30 vuoden…

Uutinen

“Toimintavarmuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo vaativien kohteiden asiakkuuspäällikkö Timo Kankaanranta

11.06.2026 – Granlund vahvistaa kiinteistöjohtamisen yksikköään erikoisosaamisella, joka keskittyy vaativiin asiakaskohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja teollisuuskohteisiin. Timo Kankaanranta aloitti keväällä 2026 yksikön…

Uutinen

Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa

09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.

Uutinen

Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla 

03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.

Uutinen

DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa

01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?