Kansainvälinen EFCA (The European Federation of Engineering Consultancy Associations) Future Leaders -kilpailu on suunnattu nuorille suunnittelu- ja konsultointialan ammattilaisille. Sen tavoitteena on tuoda esille Euroopan seuraavan sukupolven johtajien ammatillista osaamista sekä taitoja. Kilpailu pyrkii tuomaan esille myös suunnittelu- ja konsultointialan monimuotoisuutta sekä lisäämään alan kiinnostavuutta.
SKOL kokoaa vuosittain jäsenistöstään ehdokkaita kilpailuun ja tänä vuonna Juho Lepistö pääsi toisena suomalaisena korkeatasoisen kärkikymmenikön joukkoon.
DI Juho Lepistö on toiminut Granlundilla vuodesta 2015 alkaen useissa tehtävissä aina LVI-suunnittelijasta ryhmäpäälliköksi. Tämän vuoden alussa hän aloitti hankekehitysosaston johtajana.
Tutustu EFCA-kilpailun tuloksiin
Kierrätysvalinnat eivät ole enää vain ympäristökysymys, vaan niillä on hintalappu
19.06.2025 – Ilman vertailukelpoista jätedataa on vaikea vastata kiristyvään sääntelyyn ja hillitä kustannuksia. Fiksu kiinteistönomistaja seuraa jätedataa ja kehittää toimintaansa dataan perustuen.
Blogi
Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi
18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.
Uutinen
Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?
16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.
Uutinen
Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa
13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.
Uutinen
Tuore selvitys: näin rakentaminen vaikuttaa luontoon
10.06.2025 – Usean toimijan yhteishanke valaisee rakentamisen luontojalanjälkeä. ”Jopa 99% vaikutuksista tapahtuu tontin ulkopuolella, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa ja tuotevalmistuksessa”, sanoo ympäristöasiantuntija.
Uutinen
Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä
05.06.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.
Uutinen
NQE Rakennetekniikka ja NQE Teollisuus yhdistävät voimansa Granlundin kanssa
03.06.2025 – Granlund laajentaa rakennesuunnittelun osaamistaan kovan luokan osaajalla. 30.5.2025 tehdyllä yrityskaupalla NQE Rakennetekniikka Oy:sta ja NQE Teollisuus Oy:sta tulee osa Granlundia.
Uutinen
Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti
02.06.2025 – Granlundin tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.
Uutinen
Toni Tiaisesta Granlund Saimaan sähköosaston johtaja
27.05.2025 – Granlund Saimaan sähköosaston vetäjäksi siirtynyt Toni Tiainen tuo taloon monipuolista kokemusta raskaan teollisuuden sähkösuunnittelusta.
Uutinen
Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja
19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…
Uutinen