Hyppää sisältöön
Energiatodistus, E-lukulaskelma, rakennusluvan energiaselvitys – mikä tarvitaan milloinkin?

Energiatodistus, E-lukulaskelma, rakennusluvan energiaselvitys – mikä tarvitaan milloinkin?

22.2.2024 – Kestävän rakentamisen ryhmäpäällikkö Panu Rautio selventää alan terminologiaa. Mihin E-luku perustuu ja miksi juuri sillä mitataan rakennusten energiatehokkuutta? Millaisilla toimenpiteillä voidaan eniten vaikuttaa kiinteistön E-lukuun? Milloin tarvitaan rakennusluvan energiaselvitys?

Aihepiiri
Energia
Jaa

Energiatodistus

Energiatodistus vaaditaan kaikille uudisrakennuksille sekä vuokrattaville ja myytäville kiinteistöille. Sen laatijalla tulee aina olla virallinen pätevyys. 

Energiatodistus sisältää aina E-lukulaskelman. Olemassa oleviin rakennuksiin pitää aina tehdä kohdekäynti.

Energiatodistuksen laatijan tulee kirjata energiatodistukseen myös energiatehokkuustoimenpide-ehdotuksia ja niiden vaikutuksia. Energiatehokkuustoimenpiteiden kirjaamiskäytännöissä on kuitenkin paljon eroja. Siksi energiatodistusta tilattaessa on suositeltavaa edellyttää laatijalta, että halutut vaihtoehdot esimerkiksi rakenteiden tai lämpöpumppujen suhteen tarkastellaan.

Energiatodistus suositellaan päivitettävän merkittävien energiatehokkuustoimenpiteiden yhteydessä, kuten ikkunoita uusittaessa tai poistoilmalämpöpumppuja asennettaessa. Uudisrakennuksille energiatodistus päivitetään rakennusluvan jälkeen käyttöönoton yhteydessä, jolloin esimerkiksi tiiveysmittaustulokset ja asennetut IV-koneet huomioidaan.

Energiatodistusta tilattaessa on suositeltavaa edellyttää laatijalta, että halutut vaihtoehdot esimerkiksi rakenteiden tai lämpöpumppujen suhteen tarkastellaan.

Rakennusten energiatehokkuus: Energialuokka ja E-luku

Toteutuneita energiankulutuksia verrattaessa käyttäjän ja sääolosuhteiden vaikutus energiankulutukseen on merkittävä, jolloin samanlaisissakin rakennuksissa on eroja toteutuneen energiankulutuksen suhteen. Yleisenä käytäntönä on arvioida rakennuksen energiatehokkuutta E-luvun kautta. E-lukulaskennassa tiedot rakennuksen energiankulutuksesta perustuvat standardikäyttöön ja testivuoden sääolosuhteisiin. Rakennukset ovat paremmin vertailukelpoisia keskenään, kun mittarina on olosuhteista riippumaton E-luku, eikä käyttäjästä riippuvainen toteutunut energiankulutus.

Energialuokkaan sovelletaan asteikkoa A-G ja se perustuu rakennukselle laskettuun E-lukuun. E-lukurajat eri energialuokille vaihtelevat rakennustyypeittäin, ja esimerkiksi pientalolla ja kerrostalolla voidaan saada samalla E-luvulla eri energialuokka. Rakennustyyppien välillä huomioidaan niiden erityispiirteet kuten ilmanvaihdon raitisilmavirrat.

Alla olevassa taulukossa on esitelty erilaisia energiatehokkuuteen liittyviä parannustoimenpiteitä ja niiden vaikutusta E-lukuun. Tarkemmat rakennuskohtaiset arviot on suositeltavaa pyytää energiatodistuksen laatijalta.

ToimenpideVaikutus E-lukuun, asuinrakennukset
Muutos sähkö-/öljylämmitys -> kaukolämpöSuuri
PoistoilmalämpöpumppuSuuri
MaalämpöSuuri
Ilma-vesilämpöpumppuSuuri
IlmalämpöpumppuKohtalainen-suuri
Yläpohjan lisälämmöneristysKohtalainen
Ikkunoiden vaihtoKohtalainen
Alapohjan lisälämmöneristysKohtalainen 
Julkisivun lisälämmöneristysPieni-kohtalainen
AurinkopaneelitPieni
AurinkolämpöPieni
Valaistuksen uusiminenPieni

Rakennusluvan energiaselvitys

Energiaselvitys laaditaan uudisrakennuksille rakennusluvan hakemisen yhteydessä ja siihen sisältyy energiatodistus. Uudisrakennuksen energiaselvitykseen sisältyy energiatodistus ja se päivitetään käyttöönoton yhteydessä, jolloin esimerkiksi ilmantiiviysmittauksen tulokset ovat tiedossa.

Olemassa oleville rakennuksille rakennusluvan energiaselvitys tehdään rakennus- ja toimenpideluvanvaraisissa töissä, kuten maalämpöhankkeissa. Olemassa oleville rakennuksille energiaselvitys ei sisällä pakollisena toimenpiteenä energiatodistuksen laatimista, mutta se sisältää tyypillisesti E-lukulaskelman ja E-lukuvertailun ennen korjaustoimenpiteitä ja korjaustoimenpiteiden jälkeen.

Energiaselvityksen yhteydessä on luontevinta pienellä lisävaivalla tehdä myös energiatodistus, jos ajantasaista energiatodistusta ei ole. Energiatodistus on suositeltavaa päivittää korjausten jälkeen, kun toimenpiteet on tehty. Tällöin päivitetyn energiatodistuksen kätevimmin laatii energiaselvityksen tekijä, jolla on alustavat laskelmat jo valmiina.

Haluatko kuulla lisää?

Panu Rautio

Ryhmäpäällikkö, kestävä rakentaminen
Granlund Oy

Lue muita blogejamme

Myynti, purkaminen vai odottelu – mitä tehdä tyhjilleen jäävälle kiinteistölle?

13.11.2025 – Kiinteistöihin on sitoutunut paljon pääomaa ja kiinteistökannan kohtalo huolestuttaa tällä hetkellä monia aivan hyvästä syystä. Mitä tehdä tyhjille, tyhjeneville ja…

Blogi

Rakentamislain vaatimaan ilmastoselvitykseen kannattaa varautua ajoissa

11.11.2025 – Ilmastoselvitys tulee olemaan kaikille kiinteistö- ja rakennusalan toimijoille lähivuosina yhtä tuttu asia kuin energiatodistus on nyt. Tiedätkö, mitä rakentamislain uusi…

Blogi
Granlundin energiapalveluiden johtaja Jani Säisä istuu penkillä toimistokiinteistössä oranssissa paidassa.

Kiinteistön energiatehokkuus ei synny yksittäisillä tempuilla

10.11.2025 – Yksittäisiä vippaskonsteja ja komponentteja energian säästämiseen on tarjolla runsaasti, mutta täsmäiskujen seurauksena suuri potentiaali jää usein piiloon. Energiatehokkuudessa kyse on…

Blogi

EPD on pian jo pääsylippu markkinoille – näin teet välttämättömyydestä kilpailuedun

05.11.2025 – Kiristyvä sääntely ja kasvavat asiakasodotukset lisäävät rakennustuotteiden tarkan päästötiedon kysyntää. Parhaimmillaan ympäristöseloste (EPD) paitsi vastaa kysyntään myös kirittää tuotteita entistä…

Blogi
Datakeskus

Kunnan kannattaa kirkastaa vahvuutensa datakeskustoimijoille

31.10.2025 – Kunnan mahdollisuudet saada datakeskusinvestointeja paranevat huomattavasti, jos se kertoo selkeästi vahvuuksistaan ja luo hyvät edellytykset datakeskuksen ympärille rakentuvalle ekosysteemille. Tähän…

Blogi

3D-mallinnus osaksi kuntotutkimuksia – vähemmän porauksia, korjaamista ja kustannuksia

23.10.2025 – 3D-mallinnus on ollut pitkään liian kallista hyödynnettäväksi kuntotutkimuksissa. Tekoälyn ansiosta mallinnus on nyt edullisempaa, tulokset tarkempia ja korjausten kustannussäästöt huomattavia.

Blogi

Konkreettisia ohjeita rakentamisen kiertotalouteen

21.10.2025 – Uudelleenkäytetyn rakennusosan laskennallinen hiilijalanjälki rakennuksen ilmastoselvityksessä on nolla. Mutta miten kiertotalous on mahdollista rakennusalan karussa ansaintalogiikassa?

Blogi

Miksi korjausvelan laskeminen kannattaa?

10.10.2025 – Rakennusten korjausvelasta puhutaan paljon, mutta miten korjausvelka lasketaan ja mitä hyötyä laskennasta on kiinteistönomistajalle? Granlundin ryhmäpäällikkö Verneri Tuomi vastaa näihin…

Blogi

Mikä on energianhallintajärjestelmä?

03.10.2025 – Lokakuussa 2025 voimaan astuva energiatehokkuuslaki velvoittaa yrityksiä ottamaan käyttöön sertifioidun energianhallintajärjestelmän, jos niiden energiankulutus ylittää 23 600 MWh vuodessa.

Blogi

Kiinteistökehitys avaa ratkaisun ovia kuntien sote-ahdinkoon

01.10.2025 – Kuntien rooli terveydenhuollon kiinteistöjen omistajina ja käyttäjinä on muuttunut radikaalisti. Miten kiinteistökehitys voi auttaa tuoreita vuokranantajia sote-kiinteistöjen hallinnassa?

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?