Hyppää sisältöön
ReferenssitANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin

14.4.2023 – ANDRITZin uusi konepajahalli Varkaudessa oli projektin toimijoille historiallisen suuri hallihanke. Granlund Kuopion talotekniikkavalvojat toivat osaamisensa mukaan hankkeeseen.

Toimialat
Teollisuus
Palvelut
Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta
Paikkakunnat
Varkaus
Kuva: Keski-Savon Teollisuuskylä Oy

Keski-Savon Teollisuuskylä Oy rakennutti ANDRITZille noin 1,5 hehtaarin konepajahallin Varkauteen. Hanke oli historian suurin niin ANDRITZ Warkaus Worksille, Teollisuuskylälle kuin Granlund Kuopiollekin. Noin 12 metriä korkeassa hitsaushallissa työn hoitavat pääasiassa robotit, ja tavaroita liikutellaan 40 metriä pitkällä linjastolla kymmenillä siltanostureilla.

Rakennustöiden ja talotekniikan valvonta samasta talosta

Laajan hallihankkeen valvonnassa luotettiin Varkauden kaupungin puitesopimuskumppaniin, Granlundiin.

“Näin saimme samasta paikasta sekä rakennustöiden että LVISA-töiden valvonnan”, kertoo Keski-Savon Teollisuuskylän rakennuttamisen projektipäällikkö Jari Tulikanto.

Saimme Granlundilta samasta paikasta sekä rakennustöiden että LVISA-töiden valvonnan.

Jari Tulikanto, rakennuttamisen projektipäällikkö, Keski-Savon Teollisuuskylä Oy

Granlund aloitti hankkeessa jo erillisen maarakennusurakan ja sitten kokonaisvastuu-urakan (KVR) sähkötöiden laskenta-aineiston laadinnassa. Talotekniikkavalvojat tulivat mukaan rakennustöiden käynnistyttyä.

ANDRITZin kiinteistöpäällikkö Antsu Kolari piti tärkeänä, että hankkeessa olivat mukana asiantuntijat, jotka tunsivat rakentamiseen liittyvät määräykset.

“Me olemme konepaja-ammattilaisia ja tarvitsimme kumppaneiksi rakennuttamisen ammattilaiset.”

Talotekniikkapalaverit auttoivat kehittämään suunnitelmia

Alustavien talotekniikkasuunnitelmien kehittämiseksi Granlundin talotekniikan valvoja Hannu Heikkinen aloitti sähkösuunnittelun viikkopalaverit ja niiden jälkeen talotekniikan yhteensovituspalaverit. Asioita käytiin yhdessä järjestelmällisesti läpi.

“Halusin varmistaa, että käyttäjien tarpeet tulevat kuulluiksi ajoissa, jolloin valmiilta työpisteiltä löytyy oikea määrä niin sähköä kuin hitsauskaasujakin”, Heikkinen kertoo.

Me olemme konepaja-ammattilaisia ja tarvitsimme kumppaneiksi rakennuttamisen ammattilaiset.

Antsu Kolari, kiinteistöpäällikkö, ANDRITZ Oy

Ennalta sovitut asiat saatiin käsiteltyä ja päätökset tehtyä napakasti tunnissa. Jämpti kokouskäytäntö varmisti, että kaikki tiesivät, miten hanke eteni, ja eri vaiheet tuli myös dokumentoitua tarkasti.

“Palaverit tulivat todella tarpeeseen, ne vedettiin tyylikkäästi ja raportointi oli selkeää”, Tulikanto kiittelee.

Myös Kolari piti palavereita hyvin hyödyllisinä, koska konepajatoimintaan liittyy monia erityisvaatimuksia ja tuotantotekniikkaa. Hallilla on esimerkiksi 10 kilovoltin sähköliittymä, jonka tarkastus onnistui Heikkiseltä suoraan ja helposti keskijännitelaitteiden urakointioikeuksien ansiosta.

Uudet tilat parantavat konepajatoiminnan tuottavuutta

ANDRITZin uusien tuotantotilojen ansiosta Suomessa voidaan jatkaa maailman suurimpien soodakattiloiden valmistamista, ja kappalekokoa voidaan jopa kasvattaa. Tuotteiden varastointi onnistuu nyt samalla tontilla, mikä vähentää kuljetuksia ympäri kaupunkia. Kerralla voidaan myös laivata Suomeen isompi erä tavaraa.

“Se tuottaa kustannussäästöjä ja parantaa toimintamme tuottavuutta”, Kolari sanoo.

Pääsemme helposti mittaroimaan ja raportoimaan esimerkiksi sähkön, veden ja lämmön kulutusta.

Antsu Kolari, kiinteistöpäällikkö, ANDRITZ Oy

Työntekijöille uusissa tiloissa tärkeintä on valoisuus, tehokas ilmanvaihto ja hyvä sisäilman laatu. Kiinteistöpäällikkö puolestaan arvostaa sitä, että moni asia on nyt omissa käsissä.

“Pääsemme helposti mittaroimaan ja raportoimaan esimerkiksi sähkön, veden ja lämmön kulutusta.”

Uudet tuotantotilat otettiin käyttöön aikataulussa kesäkuun alussa 2022, ja vuotta myöhemmin lähes koko tuotanto on siirtynyt uuteen halliin. Tulikannosta hallihankkeella oli suuri merkitys kaupungin elinkeinopolitiikalle, kun tärkeä toimija saatiin pysymään alueella. ANDRITZilla on Varkaudessa pitkät perinteet, ja Andritz Warkaus Works tuo kaupunkiin 120–130 työpaikkaa.

“Kun käyttäjät ovat tyytyväisiä, projektikin on onnistunut!”

Haluatko kuulla lisää?

Hannu Heikkinen

Johtava asiantuntija
Granlund Kuopio

ANDRITZ Warkaus Works

  • Työllistää kumppaniverkostonsa kanssa paikallisesti 120–130 henkeä
  • Liikevaihto 21,8 miljoonaa euroa (2020)
  • Uudet tilat sijaitsevat Varkauden Hasinmäessä
  • Paja 22 -hallin koko on 15 000 neliötä ja tontin koko 11,5 hehtaaria

Keski-Savon Teollisuuskylä Oy

  • Toimii Varkaudessa osana Navitas Yrityspalveluja
  • Yhtiön omistaa Varkauden kaupunki
  • Toiminnan tavoitteena on edistää Varkauden alueen elinvoimaisuutta ja vetovoimaa

Granlundin palvelut

Tutustu muihin referensseihimme

Joensuu

Ampumahiihdon pyhättö, Kontiolahden hiihtostadion, saa ansaitsemansa valaistuksen

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta

Toimiala

Urheilu

Kontiolahden ampumahiihtostadionin uusi valaistus täyttää Kansainvälisen ampumahiihtoliiton ja televisioinnin tiukat kriteerit. Granlund vastaa hankkeen sähkösuunnittelusta ja -valvonnasta.
Referenssi

Supertietokoneet palauttavat investoinnit moninkertaisina

Palvelu

Rakennusautomaatiosuunnittelu, Valaistussuunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennuttaminen, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu

Toimiala

Datakeskukset

CSC:n Kajaanin datakeskukseen sijoitetut supertietokoneet LUMI ja Roihu tekevät Kajaanista yhden Euroopan merkittävimmistä suurteholaskennan keskuksista.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Siirtymäsuunnitelma antoi strategista etumatkaa Technopolikselle

Palvelu

Vastuullisuusstrategia ja -tiekartta, Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Toimistot

Technopolis päätti varautua ilmasto- ja sääntelymuutoksiin ennen kuin niistä tulee pakollisia. Granlundin tuella laadittu siirtymäsuunnitelma kokoaa keskeiset ilmasto- ja kestävyysriskit…
Referenssi
Jyväskylä

Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja kiinteistö uudistettiin vain 15 kuukaudessa

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Rakennesuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

Granlundin rakennuttajat, valvojat ja suunnittelijat toimivat yhdessä joustavana tiiminä, jotta Comfortan palvelukeskuksen prosessi ja Kariteamin kiinteistö saatiin uudistettua yhtä aikaa…
Referenssi

Epirocin huoltokeskuksen tilamuutos toteutui alle puolessa vuodessa

Palvelu

Rakennuttaminen, Rakennustöiden valvonta, Rakennusautomaatiosuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Paloturvallisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Granlundin kiinteistökehittämisen asiantuntijat etsivät Epirocille uudet huolto- ja toimistotilat sekä muokkasivat niiden rakenne- ja talotekniikan sopivaksi uuteen käyttöön tiukassa aikataulussa.
Referenssi
Riihimäki

Riihimäen Kotikulma arvosti Granlundin laajaa paikallista palvelua

Palvelu

Rakennustöiden valvonta, Rakennuttaminen, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Taloyhtiöt

Vuokra-asuntoyhtiö Riihimäen Kotikulma toteutti Granlundin suunnittelijoiden, rakennuttajien ja valvojien kanssa uudisrakennushankkeen Riihimäen keskustassa. Aikataulu piti yllätyksistä huolimatta.
Referenssi
Turku

TOK vahvistaa kiinteistöjensä ylläpidon suunnitelmallisuutta huoltokirjakoordinoinnilla

Palvelu

Huoltokirjakoordinointi, Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa, Hotellit ja ravintolat

Laaja, jatkuvasti kehittyvä kiinteistökanta edellyttää huolto- ja ylläpitotoiminnalta sujuvuutta ja systemaattista ennakointia. Huoltokirjakoordinointi varmistaa, että rakennusvaiheessa koottu tieto tukee järjestelmällisesti…
Referenssi
Espoo

RELEXin uusi pääkonttori valmistuu arvokiinteistöön Otaniemessä

Palvelu

LVI-suunnittelu, Energiasuunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Paloturvallisuuspalvelut

Toimiala

Teollisuus

Uudisrakentamista ja suojeltuja kiinteistöjä yhdistävässä pääkonttorihankkeessa talotekniikkasuunnittelua ohjaavat ympäristösertifikaatit ja käyttäjän erityistoiveet.
Referenssi

Arkkitehtien käsissä hioutui yksi Suomen monimuotoisimmista oppilaitoksista

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Vantaan ammattiopiston uusi toimipiste on Suomen suurimpia oppilaitoksia. Arkkitehdit suunnittelivat Vehkalaan monimuotoiset tilat, joissa opetellaan huolehtimaan niin ihmisistä kuin lentokoneistakin.
Referenssi
Härrydan kunnan työntekijät kunnantalon ulkopuolella.

Uusia oivalluksia ja sujuvampaa arkea Härrydan kunnan kiinteistöissä

Palvelu

Toimiala

Kun Härrydan kunnan aiempi kiinteistönhallinnan järjestelmä tuli elinkaarensa päähän, kunnan uudeksi kiinteistöjohtamisen ohjelmistoksi valittiin Granlund Manager. Siirtymä toteutettiin vaiheittain ja…
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?