Granlund mukana suunnittelemassa hissitehdasta Intiaan
5.5.2020 – Kun Kone rakennuttaa tehdasta Intiaan, se haluaa suomalaisen osapuolen varmistamaan, että työ vastaa eurooppalaisia laatustandardeja. Koneella on esimerkiksi hyvin tiukat ympäristö- ja työturvallisuusnormit.

Intiaan rakennetaan nykyään kiihtyvällä tahdilla sekä asuin- että liikerakennuksia. Jotta ihmiset liikkuvat sujuvasti uusissa rakennuksissa, tarvitaan suuri määrä hissejä. Vastatakseen kysyntään suomalainen hissijätti Kone on rakennuttanut uuden suuren hissitehtaan Intian Chennaihin.
Koneen toimitusketjun kehittämisjohtaja Simo Lassila kertoo, että marraskuussa 2019 virallisesti käyttöön otetun tehtaan valmistuskapasiteetti on noin 20 000 hissiä vuodessa.
”Tehdas palvelee ennen kaikkea Intian kasvavia markkinoita. Chennaissa valmistettavia hissejä viedään jonkin verran myös muihin Aasian maihin.”
Jotta ihmiset liikkuvat sujuvasti uusissa rakennuksissa, tarvitaan suuri määrä hissejä.
Suomalaista ja intialaista suunnitteluosaamista
Granlund vastasi hankkeen LVISA-järjestelmien konseptisuunnittelusta.
”Konseptisuunnittelussa sovimme aluksi yhdessä Koneen kanssa tehtaan yleiset määrittelyt, tavoitteet ja kapasiteetit. Sen jälkeen intialainen suunnittelutoimisto teki näiden pohjalta tarkemmat suunnitelmat. Granlund varmisti, että paikalliset suunnitelmat vastasivat tavoitteita. Toimimme projektissa myös teknisenä neuvonantajana”, kertoo ryhmäpäällikkö Matti Sinisalo Granlundilta.
Sinisalo huomauttaa, että asiakkaan ei ollut järkevää teettää kaikkea suunnittelua Suomessa, koska suunnittelu on Intiassa paljon halvempaa.
”Suomalaista osapuolta tarvitaan kuitenkin varmistamassa, että työ vastaa eurooppalaisia laatustandardeja. Koneella on esimerkiksi hyvin tiukat ympäristö- ja työturvallisuusnormit. Chennain tehtaan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota myös tuotannon jatkuvuuteen, siihen, että häiriö jossakin kohtaa ei katkaisi toimintaa muualla”, Lassila kertoo.
Granlund oli mukana myös tehtaan käyttöönotossa. ”Testasimme tarkkaan ennen käyttöönottoa esimerkiksi tehtaan automaatio- ja palonsammutusjärjestelmät”, Sinisalo kertoo.
Suunnittelu on Intiassa paljon halvempaa.
Koneen luottotoimisto
Lassila kertoo, että Granlund valittiin mukaan projektiin aikaisempien hyvien kokemusten perusteella. Hän kuvailee Granlundia Koneen luottotoimistoksi.
”Yhteistyömme on jatkunut jo lähes parikymmentä vuotta. Granlund on ollut mukana toteuttamassa hissitehtaitamme myös esimerkiksi Meksikossa ja Kiinassa.”
Lassilan mukaan Granlundin insinöörit ovat oppineet tuntemaan vuosien varrella syvällisesti Koneen prosessit ja laatuvaatimukset.
”He osaavat välittää näkemyksemme eteenpäin ja pystyvät ottamaan kantaa puolestamme. Tämä tekee asioiden hoitamisesta helppoa.”
Simo Lassilan mukaan Chennain tehdasprojekti sujui hyvin. Jatkoakin on jo tiedossa, tehtaan välittömään läheisyyteen.
”Seuraavaksi teemme Chennaihin Granlundin avustuksella hissien testaustornin.”
Haluatko kuulla lisää?


Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi
18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.
- Vastuullisuus

Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?
16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.
- Data ja digitalisaatio
- Energia

Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa
13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.
- Yrityskaupat

Tuore selvitys: näin rakentaminen vaikuttaa luontoon
10.06.2025 – Usean toimijan yhteishanke valaisee rakentamisen luontojalanjälkeä. ”Jopa 99% vaikutuksista tapahtuu tontin ulkopuolella, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa ja tuotevalmistuksessa”, sanoo ympäristöasiantuntija.
- Vastuullisuus

Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä
05.06.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.
- Data ja digitalisaatio
- Tuottavuus

NQE Rakennetekniikka ja NQE Teollisuus yhdistävät voimansa Granlundin kanssa
03.06.2025 – Granlund laajentaa rakennesuunnittelun osaamistaan kovan luokan osaajalla. 30.5.2025 tehdyllä yrityskaupalla NQE Rakennetekniikka Oy:sta ja NQE Teollisuus Oy:sta tulee osa Granlundia.
- Granlund
- Yrityskaupat

Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti
02.06.2025 – Granlundin tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.
- Vastuullisuus

Toni Tiaisesta Granlund Saimaan sähköosaston johtaja
27.05.2025 – Granlund Saimaan sähköosaston vetäjäksi siirtynyt Toni Tiainen tuo taloon monipuolista kokemusta raskaan teollisuuden sähkösuunnittelusta.
- Nimitykset

Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja
19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…