Asiantuntijatyön vastapainoksi makuja ja tuoksuja
22.11.2019 – Ruuanlaitto ja eri raaka-aineiden yhdisteleminen tuovat viikonloppuihin sitä jotakin. Viinilasin kanssa eri yrttien vertailulla ja tasapainottelulla saatu aistien liikunta tuo piristystä ja opettaa.

Keittiössä pääsee kokeilemaan kaikkea uutta ja hienoa samalla, kun säilytetään raaka-aineiden perusolemus – niiden luonnollinen hienous. Raaka-aineiden makuja voidaan korostaa tai pehmentää – ihan kuin talo, jossa sen perusolemus säilyy mutta viihtyisyyttä ja tunnelmallisuutta säädellään sopivaksi tilaratkaisuilla ja valaistuksella. Työssäni säätelen ratkaisuja, joilla perustasta eli siitä itse rakennuksesta saadaan pitkäikäinen, kun säilytetään rakennuksen muuntautumiskyky tulevaisuuden vaatimuksia varten.
Nämä teokset, joissa eri yrttien, vihannesten ja muiden raaka-aineiden maut ja vivahteet kietoutuvat yhteen kuin myrsky, vievät eri puolille maailmaa – seikkailuja voi siis kokea ihan vaan kotikeittiössä. Työssäni eri projektien mausteena ovat erilaiset yhteistyökumppanit ja kollegat sekä toimintaympäristöt. Asiakkaan kohtaaminen ja asiakastarpeisiin vastaavien uusien ratkaisujen kehittäminen toimivat työni mausteena, tarkemmin määriteltynä ne ovat työn ja tekemisen suola.
Tähän kun vielä lisätään eri vuodenaikojen ominaispiirteet ja eri aikakausien perinteet, päästään keittiössä toteuttamaan myös aikamatkoja. Kiinteistöomaisuuden hallinnassa aikamatkoja tahdittaa kvartaalitalous. Keittiö puolestaan on kuin sukkula, josta katsottuna alkaakin jo näyttäytyä seuraavaksi horisontissa joulun teema.
Joulunodotusterveisin,
Haidar Medallal

Haidar työskentelee kiinteistöjohtamisen asiakkuuspäällikkönä Granlund Oy:ssä.

Näin laskemme hiilikädenjälkeämme
18.04.2023 – Kun autamme asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään, kasvatamme omaa hiilikädenjälkeämme. Laskemme hiilikädenjälkeämme tutkimustietoon perustuvalla mallilla.
- Vastuullisuus

Rakennus kuntoremonttiin?
14.04.2023 – 1960–1980-lukujen rakennukset – siinä missä ihmisetkin – saattavat kaivata pientä kuntoremonttia. Keski-ikäinen rakennetekniikan asiantuntija lähti tapamaan ikätovereitaan.
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Rakennushankkeen vastuullisuus on kokonaisuuden hallintaa
30.03.2023 – Rakennushankkeelta vaadittava vastuullisuuspaletti on tänä päivänä laaja. Energiatehokkuuden ja sisäolosuhteiden lisäksi on otettava huomioon muun muassa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja pian…
- Vastuullisuus

LVI-suunnittelun pelikentillä
09.02.2023 – LVI-suunnittelija Tero Hietala kävi luokkakokouksessa. Tilanne pisti miettimään omaan työtä. ”Tuskin monikaan haaveilee pienenä LVI-suunnittelijan ammatista, mutta olen löytänyt siitä…
- suunnittelu
- Talotekniikka
- Työnantajakuva

Hiilikädenjäljen laskemiseen tarvitaan yhteisiä käytäntöjä
09.02.2023 – Hiilikädenjäljen tavoitteena on osoittaa yksilöiden ja yritysten tuottamia positiivisia ympäristövaikutuksia asiakkaille tai koko yhteiskunnalle.
- Vastuullisuus

EU-taksonomiaa ei kannata jättää huomiotta
13.01.2023 – EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmällä eli taksonomialla on vaikutusta rakennushankkeisiin. Taksonomian kriteerit on hyvä ottaa huomioon jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.
- Energia
- Hiilineutraalius
- Vastuullisuus

Datakeskusten hukkalämpöä tulisi kierrättää enemmän kaukolämpöverkkoon
11.01.2023 – Energiatehokkaasti rakennetut datakeskukset ovat osa sähköverkon tehoreserviä. Kun datakeskukset hyödyntävät omana energialähteenään uusiutuvia energiamuotoja, voidaan pienentää myös hiilidioksidipäästöjä.
- Data ja digitalisaatio
- Energia
- suunnittelu

Suuren yrityksen energiakatselmus – pakollinen paha vai pelastusrengas
12.10.2022 – Suuren yrityksen energiakatselmus on tehokas tapa selvittää oman yrityksen energiatehokkuuden taso. Kun toimeen tartutaan nyt, ennätyskorkeat energiahinnat hirvittävät selvästi vähemmän.
- Energia

Lopetetaanko energian haaskaus?
27.09.2022 – Jokohan Suomen kiinteistöissä oltaisiin nyt valmiita tekemään järkeviä ja kannattavia energiansäästötoimia, jotka eivät vaadi isoja investointeja?
- Energia

Miksi 4D-aikataulutus kannattaa rakennushankkeessa? Tässä 3 syytä!
20.09.2022 – Kaikki rakennusalalla tietävät tunteen, kun hankkeen kustannukset ja aikataulu alkavat karkaamaan käsistä, hanke on myöhässä ja syiden etsiminen alkaa. Tilanne…
- suunnittelu