Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa
22.6.2020 – Granlundin talotekniikan optimointipalvelu auttaa varmistamaan, että talotekniikasta saadaan hyödyt irti optimaalisella energiankulutuksella.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Kauppakeskus Seppä Jyväskylässä avattiin loppuvuodesta 2017. Osoituksena kiinteistön vastuullisuudesta ja energiatehokkuudesta sillä on kansainvälinen platinatason LEED-sertifikaatti. Energiatehokkuus ja hyvien olosuhteiden varmistaminen edellyttävät, että kiinteistön talotekniikkaa käytetään oikein.
”Tavoitteenamme oli, että Kauppakeskus Sepän automatiikkaa osattaisiin käyttää energiatehokkaasti ja että kauppakeskuksen olosuhteet olisivat sen käyttäjille hyvät ja viihtyisät”, kertoo kiinteistöä hallinnoivan LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon ympäristöpäällikkö Eero Kokkonen.
Talotekniikan ryhtiliike alkoi kesällä 2019, kun Granlundin asiantuntijat ryhtyivät keräämään ja analysoimaan talotekniikan käyttöön liittyvää dataa.
”Kiinnitimme talotekniikan toimivuuden lisäksi erityistä huomiota ilmanvaihdon tarpeenmukaiseen toimintaan. Koska kauppakeskuksen kävijämäärät vaihtelevat jo yhden päivän aika merkittävästi, on tärkeää, minkä lämpöistä ilmaa ilmanvaihtokoneet tiloihin puhaltavat missäkin vaiheessa päivää”, kertoo ryhmäpäällikkö Samppa Yliniemelä Granlundilta.
Tavoitteenamme oli, että Kauppakeskus Sepän automatiikkaa osattaisiin käyttää energiatehokkaasti.
Pienillä säädöillä isoja säästöjä
Olosuhdeanalyysien perusteella Granlund teki joukon toimenpide-ehdotuksia. Yksi näistä oli, että sisäilman lämpötila voitaisiin sovittaa vastaamaan paremmin tarvetta sekä ulkolämpötilaa.
”Huomioimme myös sen, miten ihmiset minäkin vuodenaikana pukeutuvat. Esitimme, että ilmanvaihdon teho vaihtelisi tarpeen eli kauppakeskuksen sisälämpötilan sekä ilman hiilidioksidipitoisuuden mukaan. Tällöin huomioidaan myös kiinteistön vaihtelevat käyttäjämäärät”, Yliniemelä kertoo.
Automaatiota on tämän perusteella ohjelmoitu uudelleen.
”Toimenpiteet pudottavat lämmitystarvettamme vuositasolla noin 15 prosenttia ja sähkönkulutustamme noin 10 prosenttia. Euroissa tämä tarkoittaa yhteensänoin 50 000 euron säästöä. Samaan aikaan kauppakeskuksen hyvistä olosuhteista ei ole mitenkään tingitty”, Kokkonen kertoo.
Toimenpiteet pudottavat lämmitystarvettamme vuositasolla noin 15 prosenttia ja sähkönkulutustamme noin 10 prosenttia.
Kokkonen huomauttaa, että vastavalmistuneen kiinteistön ilmanvaihtoon tulee kiinnittää huomioita, jotta esimerkiksi kalusteista ja materiaaleista peräisin olevat yhdisteet saadaan turvallisesti pois sisäilmasta. Ilmanvaihdon optimointia voidaan toteuttaa vasta, kun tästä on varmistuttu.
Talotekniikan käytön optimoinnin ja etäseurannan hyödyt ovat tulleet näkyviin myös koronapandemian poikkeusaikoina.
”Järjestelmä reagoi hyvin käyttäjämääriin, myös esimerkiksi niissä tilanteissa, kun kauppakeskuksessa onkin ollut tavanomaista hiljaisempaa”, Kokkonen selventää.
Optimointi on yhteistyötä
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito on hyödyntänyt Granlundin Talotekniikan optimointipalvelua myös esimerkiksi vantaalaisessa toimistorakennuksessa, helsinkiläisessä toimistokorttelissa sekä espoolaisessa kauppakeskuksessa ja pysäköintitalossa. Kaikissa näissä on edetty etäseurannan kautta konkreettisiin energiatehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin.
”Esimerkiksi Vantaalla lämpötilaa pystyttiin säätämään tarkoituksenmukaisemmaksi. Helsinkiläisessä toimistokorttelissa Granlund oli puolestaan mukana varmistamassa, että uusittu automaatiojärjestelmä toimii oikein”, Eero Kokkonen kertoo.
Hänen mielestään etäseurannassa on paljon potentiaalia, sillä se auttaa optimoimaan talotekniikkaa ja hiomaan sen toimintaa kustannustehokkaammaksi.
”Etäseurannan avulla pääsee kiinni myös erilaisiin piileviin ongelmiin, vaikkapa lämmön talteenoton vikaantumiseen, mitä olisi muuten vaikea havaita”, hän mainitsee.
Etäseurannan avulla pääsee kiinni myös erilaisiin piileviin ongelmiin.
Talotekniikan optimointi on yhteistyötä ja dialogia. Talotekniikan optimointipalvelu tukee ylläpidon ja kiinteistönhoitajan työtä. On aikaa, resursseja ja osaamista analysoida dataa, jolloin pystytään tarjoamaan uusia ideoita tai uudenlaista näkökulmaa. Toisaalta kiinteistönhoitajalla on arvokasta tietoa juuri kyseisestä kohteesta ja sen ominaispiirteistä.
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy
LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy on yksi Suomen suurimmista kiinteistövarainhoitajista. Se hallinnoi noin kolmen miljardin arvoista ja miljoonan neliön suuruista kiinteistökantaa Suomessa.
Haluatko kuulla lisää?

Teemu Hausen

Pohjois-Savon SOTE-uudistus toi mukanaan yli 400 uutta toimipaikkaa
Granlund Manager ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta
LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu
Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

KYS Uusi Sydän: Allianssimalli näyttää kyntensä 200 miljoonan sairaalahankkeessa
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Koas otti kaiken hyödyn irti energiatodistusten kohdekierroksista
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Aalto-yliopistolle suunniteltiin uusi sähkötekniikan tutkimuslaboratorio
Sähkösuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Rakennusautomaatiosuunnittelu
Teollisuus, Koulut ja oppilaitokset

Mitra tehostaa kiinteistöjohtamistaan Granlund Managerilla
Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager -ohjelmisto
Kauppakeskus Sepän energiatehokkuus ja olosuhteet huippuunsa

Toimistosta päiväkodiksi – Päiväkoti Roba sai energiatehokkaat ja viihtyisät tilat
Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekninen hankekehitys
Koulut ja oppilaitokset

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä
Energiatehokkuushankkeet
Kunnat ja kaupungit

Nesteen ylläpito-organisaatio saa tukea kiinteistöpäällikkö-palvelusta
Kiinteistöjohtaminen
Teollisuus

Kuntoarviot tukevat SBB:n hoivakiinteistöjen kunnossapidon hallintaa ja budjetointia
Kuntoarviot ja -tutkimukset, PTS, Huoltokirja
Sairaalat ja terveydenhuolto
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä