Hyppää sisältöön
UutinenArkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

7.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Aihepiiri
suunnittelu, yrityskaupat
Jaa

Vuonna 2012 perustettu Arkkitehtitoimisto ON Oy on saavuttanut vahvan aseman Kuopion seudulla. Granlund Oy:n Kuopion aluejohtaja Tommi Miettinen sanoo, että hyvämaineinen ja yrityskulttuuriltaan hienosti Granlundille sopiva Arkkitehtitoimisto ON Oy on erinomainen vahvistus. Yritys työllistää 6 henkilöä.

Yrityskaupalla saavutetaan pitkään suunniteltu tavoite tarjota monipuolisemmin eri suunnittelualojen palveluja paikallisesti.  ”Jatkossa asiakkaamme voivat tilata meiltä talotekniikkasuunnittelun, rakennuttamisen ja valvonnan lisäksi myös arkkitehtisuunnittelua”, Miettinen kertoo.

Meidän näkökulmastamme ryhtyminen osaksi Granlundia tuo meille toiminnan varmuutta, jatkuvuutta ja suuruuden ekonomiaa.

Olli Nieminen, Arkkitehtitoimisto ON Oy

Arkkitehtitoimisto ON Oy:n toimitusjohtajan Olli Niemisen mukaan Suomessa on arkkitehtisuunnittelun toimialalla havaittavissa voimakasta keskittymistä, mikä vaikeuttaa pienten paikallisten yritysten selviytymistä markkinoilla.

”Julkisella puolella referenssivaatimukset ovat kasvaneet – pienet toimijat eivät voi aina vastata näihin vaatimuksiin. Meidän näkökulmastamme ryhtyminen osaksi Granlundia tuo meille toiminnan varmuutta, jatkuvuutta ja suuruuden ekonomiaa, jotka tukevat tekemistämme”, Olli Nieminen sanoo.

Tilaajalle Granlundin ja Arkkitehtitoimisto ON Oy:n yhdistyminen näkyy entistä paremmin yhteensopivina suunnitelmina, tekemisen jouston lisääntymisenä ja parempana tiedonkulkuna hankkeiden sisällä.

Granlundilla on yrityskaupan myötä Itä-Suomessa erittäin kattavat resurssit tehdä arkkitehtisuunnittelua: arkkitehtejä työskentelee myös Mikkelin ja Saimaan aluetoimistoissa. Tekijöitä riittää isompiinkin hankkeisiin.

Meillä ajatellaan, että tehdään suunnitelmat kunnolla. Lopputuloksen ristiriidattomuuden ja hankkeen riidattomuuden kannalta tämä on todettu hyväksi tavaksi.

Tietomallinnuksen kehittäminen on ollut tärkeää Arkkitehtitoimisto ON Oy:lle

”Olemme saaneet mallinnuksen ja Revitin käytön kehittämisestä paljon kiitosta asiakkailtamme – samoin teknisesti laadukkaista suunnitelmista”, kertoo muotoilija Kati Kumpumäki Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta.

”Meillä ajatellaan, että tehdään suunnitelmat kunnolla. Lopputuloksen ristiriidattomuuden ja hankkeen riidattomuuden kannalta tämä on todettu hyväksi tavaksi. Työmaakin kiittää”, sanoo Nieminen.

Arkkitehtitoimisto ON Oy on kartuttanut hienon listan monipuolisia referenssejä: kokemusta on esimerkiksi maankäytön suunnittelusta, asuinkohteista, palo- ja pelastustiloista ja hoivatiloista. Näkyvimpiä referenssejä ovat mm. SAKKY Savilahden uusi kampus ja Kuopion Maljalahden rantaan nousseet asuintalot. Myös yhteisiä kohteita Granlundin kanssa on sattunut matkan varrelle useita, kuten 1850-luvulla rakennetun Kapteenin talon restaurointi ja peruskorjaus.

”Meillä on monipuolinen pieni ryhmä ammattilaisia, jossa yhdistyy vankka kokemus, nuorten suunnittelijoiden into sekä kyky tulla ihmisten kanssa toimeen. Taito kommunikoida korostuu, koska työtä tehdään nimenomaan ihmisten kesken”, Nieminen luonnehtii.

Haluatko kuulla lisää?

Tommi Miettinen

Aluejohtaja
Granlund Kuopio

Lisää uutisiamme

Vuoden 2023 palkittuja opinnäytetöitä juhlistettiin Granlundilla

20.11.2023 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät energiasta saatavaa dataa, ulospuhallusilmaa toimistorakennuksissa sekä tarpeenmukaista ilmanvaihtoa.

Uutinen

4D-suunnittelu edistää tiedolla johtamista

17.11.2023 – 4D-suunnittelua voi hyödyntää monessa. Lue, miten palvelu tuki tietomallien käyttöä Lujatalon työmaalla ja tehostaa datalla johtamista Vektor IO:n infrahankkeissa.

Uutinen

Kuinka 4D-suunnittelu tehostaa rakennushankkeita?

10.11.2023 – Asiakkaamme kertovat, miten 4D on vaikuttanut purkuhankkeiden aikatauluihin Purkupihalla, läpinäkyvyyteen Helsinki-Vantaan kehitysohjelmassa ja suunnittelun laatuun Destialla.

Uutinen

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota

07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.

Uutinen

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille

31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Uutinen

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?

31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.

Uutinen

Lean-ajattelu vauhdittaa rakennusalan vihreää siirtymää

19.10.2023 – Rakennusalan muutosliikettä kohti lean-periaatteita ajava RAIN3-hanke kerää yhteen alan eri asiantuntijoita. Granlundilla järjestetyssä Lean ja vihreä siirtymä -työpajassa käsiteltiin vähähiilisen…

Uutinen

Granlundin alueyhtiöt sulautuvat Granlund Oy:hyn 31.10.2023

11.10.2023 – Asiakas- ja yhteistyökumppanitiedotteemme kokoaa olennaiset asiat liittyen Granlundin yhdistymiseen marraskuun alusta alkaen.

Uutinen

Miten onnistut kiinteistöjen ylläpidon kilpailutuksissa?

09.10.2023 – Jos kilpailutuksia ei tehdä eikä sopimussisältöjä ole vähään aikaan päivitetty, kustannukset karkaavat helposti käsistä, laatu voi heiketä ja palvelujen sisältö…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?