Hyppää sisältöön
UutinenOmien oppien mukaista energiatehokkuus- ja hiilineutraaliustyötä

Omien oppien mukaista energiatehokkuus- ja hiilineutraaliustyötä

29.11.2022 – Granlund tarjoaa asiakkailleen osaamistaan energiatehokkuuden ja hiilineutraaliuden edistämiseksi. Luonnollisesti samat keinot ovat käytössä myös omassa pääkonttorissa.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Granlundin pääkonttorin kulutusluvut kertovat isännöinnistä vastaavalle johtavalle asiantuntijalle Harri Nyyssölälle tarkkaa tarinaa toimistolle paluusta.

”Covid vähensi sähkön ja veden kulutusta sekä jätemääriä, mutta nosti lämmönkulutusta talvella, sillä valaistus ja tietokoneet eivät olleet lämmittämässä taloa. Nyt kulutusluvuista näkee, että ihmiset ovat palanneet pääkonttorille”, Nyyssölä kertoo.

Ihmisten konttorille paluu näkyy jätemäärien sekä veden kulutuksen kasvuna. Viestinnällä ja ohjeistuksella varmistetaan, että kaikki pääkonttorin jätteet menevät hyötykäyttöön. Henkilöstöravintolan astioiden linjapesukoneen uusimisella, oikeilla pesuohjelmilla sekä käyttökoulutuksella on pystytty hillitsemään veden kulutuksen kasvua.

“Lämmin käyttövesi on suuri energiankuluttuja. Pääkonttorillamme se on noin 12 % kokonaiskulutuksesta”, Nyyssölä kertoo.

Päästötöntä energiaa ja kestävää liikkumista

Granlund saavutti oman toiminnan hiilineutraaliuden jo vuonna 2021 omien päästövähennysten ja päästökompensaatioiden avulla. Tavoitteena on jatkaa hiilineutraaliustyötä vähentämällä omasta toiminnasta aiheutuvia päästöjä ja samalla päästökompensaatioiden tarvetta.  

Pääkonttorin rooli hiilineutraaliuden tiekartalla on merkittävä: käytössä on vihreä tuulisähkö ja päästötön kiertolämpö. Lisäksi pääkonttorin katolla on oma aurinkosähkövoimala.

Granlundin pääkonttori sijaitsee hyvien julkisten yhteyksien varrella. Kestävää liikkumista tuetaan työsuhdepolkupyöräedulla, yhteiskäyttöautoilla ja sähköautojen latausmahdollisuuksilla.

Jatkuvaa tunnuslukuihin reagoimista

Nyyssölä hyödyntää työssään Granlund Managerin tuottamaa dataa, jonka avulla hän pystyy nopeasti reagoimaan mahdollisiin muutoksiin kulutuksessa. Esimerkiksi lämpötilojen hienovarainen säätäminen ja valaistuksen ajastaminen ihmisten toimistolla olemisen mukaan mahdollistavat energiatehokkuuden jatkuvan ylläpitämisen.

Talotekniikan optimointipalvelun ansiosta voin seurata kiinteistön toimintaa reaaliajassa, ristiinkatsoa tunnuslukuja ja näiden perusteella parantaa sisäolosuhteita”, Nyyssölä kuvaa.

”Sisäolosuhteita hallitaan energiatehokkaasti tuntemalla taloteknisten järjestelmien ominaisuudet, seuraamalla dataa sekä hyödyntämällä säätilojen vaikutukset. Energiaa säästämällä saadaan myös paremmat olosuhteet”, Nyyssölä tiivistää.

Granlundin pääkonttorille BREAAM-sertifiointi

Todistuksena järjestelmällisestä työstä ympäristövastuun edistämisessä Granlundin pääkonttorille myönnettiin toistamiseen BREAAM In Use -ympäristösertifikaatti lokakuussa 2022.

Haluatko kuulla lisää?

Harri Nyyssölä

Ryhmäpäällikkö, korjausrakentaminen
Granlund Oy

Granlund Lahteen kaksi uutta osastoa ja johtajaa

08.05.2025 – Granlund Lahdessa palvelut monipuolistuvat ja osaaminen syvenee. Rakennusautomaatio-osastoa johtaa jatkossa Harri Samola ja rakennesuunnitteluosastoa Jani Kokkonen.

Uutinen

Talotekniikan dokumentointi nopeuttaa korjaushankkeita

07.05.2025 – Tiedonhallinnan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta rakennusprojektin loppuvaiheessa talotekniikan dokumentointi “unohtuu” usein. Se tuottaa lisäkustannuksia ylläpidossa ja korjaushankkeissa.

Uutinen

Teollisuuden energiahankkeilla merkittävää säästöä

05.05.2025 – Energiankierrätys ja prosessien optimointi ovat tuoneet teollisuudelle isot energiansäästöt. Nyt energiahankkeissa on alkanut uusi vaihe, jonka keskiössä on tuotannon sähköistyminen.

Uutinen

Kasvupotentiaalia rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa 

02.05.2025 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 12 paikkakunnalla. Tulevaisuudessa kasvupotentiaalia nähdään esimerkiksi vastuullisuuspalveluissa.

Uutinen

Kylmälaitteiden uusinnassa tulee varautua tulevaan F-kaasuasetukseen

28.04.2025 – Kiinteistön jäähdytys- ja lämpöpumppuinvestoinneissa kannattaa huomioida kylmäaineiden kiristyvät käyttörajoitukset. Asiantuntija auttaa löytämään pitkällä aikavälillä kustannustehokkaimman vaihtoehdon.

Uutinen

Kuinka säästää energiaa talotekniikan laiteuusinnoilla?

22.04.2025 – Talotekniikan uusiminen on samalla mahdollisuus säästää merkittävästi energiaa. Esimerkiksi ilmanvaihdossa uudet laitteet voivat tuoda energiansäästöä jopa 25–40 prosenttia entiseen verrattuna.

Uutinen

Granlund vahvistaa talotekniikkasuunnittelua Pohjois-Ruotsissa

09.04.2025 – Umeå Projekt Team AB liittyy Granlund-konserniin yrityskaupan myötä. Yritys on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja projektinjohtoon.

Uutinen

Granlund laajentaa rakennuttamisen liiketoimintaa Ruotsissa

03.04.2025 – Tukholmalainen Coordia Consult AB on nyt osa Granlund-konsernia. Yritys keskittyy rakennuttamiseen ja projektinjohtoon sekä valvontaan.

Uutinen

Granlundin päästövähennystavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän

28.03.2025 – Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt Granlundin päästövähennystavoitteet. Kyse on aloitteesta, jolla pyritään pysäyttämään maapallon lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?