Hyppää sisältöön
UutinenGranlund teki vuonna 2021 ennätysmäärän yrityskauppoja

Granlund teki vuonna 2021 ennätysmäärän yrityskauppoja

16.2.2022 – Granlund teki vuonna 2021 positiivisen tuloksen. Yrityskauppoja tehtiin Suomessa yhteensä seitsemän.

Granlund on julkaissut tuloksensa vuodelta 2021. Konserni kasvatti liikevaihtoaan kuudella prosentilla edellisestä vuodesta, sen ollen 109,0 M€ (103,3 M€). Liikevoitto oli 10,7 M€ (11,7 M€). Granlund jatkoi vuoteen 2025 tähtäävän strategiansa mukaista laajenemista, ja vuoden aikana solmittiin ennätysmäiset seitsemän yrityskauppaa.

Yritysjärjestelyt ovat olleet Granlundin strategiassa jo pitkään merkittävässä roolissa. ”Vuoden 2021 aikana, sekä tammikuussa 2022, saimme maaliin monta tulevaisuuden kehityksen kannalta merkittävää järjestelyä. Niiden avulla pystymme luomaan uutta liiketoimintaa, ja Ruotsin osalta vahvistamaan kansainvälisen toiminnan kehitystä”, konsernijohtaja Pekka Metsi kommentoi.

Vuonna 2021 tehdyt yrityskaupat ovat vahvistaneet erityisesti talotekniikkasuunnittelua ympäri Suomen, mutta tuoneet uutta osaamista mm. kustannuslaskentaan, rakennuttamiseen ja rakennesuunnitteluun. Vuoden 2022 alussa Granlund teki kaksi yrityskauppaa. Lean 4D toi konserniin rakennushankkeiden 4D-aikataulutusosaamista ja Ruotsissa vahvistuttiin yrityskaupalla ECO Konsult i Stockholm AB:n kanssa. Naapurimaassa on tavoitteena kasvaa samalla periaatteella kuin Suomessa eli partnerimallilla.

Koko henkilöstö mukana tulospalkkiojärjestelmässä

Myös Granlundin orgaaninen kasvu jatkui vuonna 2021. Konsernin henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 1222 kasvaen edellisvuodesta 127 asiantuntijalla. Koko henkilöstö on mukana tulospalkkiojärjestelmässä, ja palkkioita maksetaan yhteensä 4,3 M€. ”Meidän markkinoiden paras tulospalkkiomallimme on asia, josta haluamme pitää kiinni. Asiantuntijat tekevät Granlundin ja tuo palkkio menee varmasti oikeaan osoitteeseen”, Metsi kommentoi.

Vuoteen 2025 mennessä tavoitteena 200 M€ liikevaihto

Granlundin strategia tähtää voimakkaaseen kasvuun vuoteen 2025 mennessä. Sen keskeisenä tavoitteena on parantaa KiRa-alan tuottavuutta, korostaa vastuullisuutta niin omassa kuin asiakkaiden liiketoiminnassa, kansainvälistyä sekä olla alan paras työpaikka. Granlund haluaa laajentaa rooliaan varsinkin talotekniikan projekteissa ja vaikuttaa vahvemmin myös ylläpitoon. Strategiassa tavoitellaan 200 M€ liikevaihtoa vuoteen 2025 mennessä.

”Ensimmäisinä strategiavuosina korona ja markkinatilanne ovat vaikuttaneet väistämättä konsernin kasvuun ja kannattavuuteen. Kasvuprosenttimme on ollut keskiarvoltaan 10 % luokkaa, kun ennen pandemiaa kasvoimme noin 14 % vuositahdilla. Osin tähän vaikuttaa myös Granlundin erittäin vahva markkina-asema, kotimaasta kasvun hakeminen on haastavaa. Kannattavuudessa pieni notkahdus johtuu pääosin uusista ja uudelleen organisoiduista toiminnoista, jotka jo tällä hetkellä ovat viime vuotta paremmassa tuloskunnossa”, kommentoi Metsi.

”Toinen koronavuosi” sujui kokonaisuudessaan hyvin

Granlundin ”toisena koronavuotena” pandemia aiheutti vaihtelua pitkin vuotta, ja alueelliset erot korostuivat, mutta loppuvuoden tulema oli positiivinen. Monet suuret kehityshankkeet jäivät käynnistymättä, mutta toisaalta pandemian alkuvaiheessa jäädytettyjä hankkeita saatiin liikkeelle.

Projektiliiketoiminnassa projektien keskikoko pieneni, mutta työkuorma oli tasainen. Suurten sairaalahankkeiden lisäksi kysyntää oli mm. elinkaarikouluilla, datakeskuksilla sekä energiansäästö– ja korjausrakentamishankkeilla. Myös julkinen sektori oli aktiivinen.

Konsultoinnissa energiaosaaminen jatkoi vahvaa kehitystä ja kysyntä säilyi hyvänä. ESG- ja vastuullisuuspalvelut kehittyivät positiivisesti. Hiilijalanjälki on vahvasti mukana kaikessa päätöksenteossa nyt ja tulevaisuudessa. Kiinteistökauppojen Due Diligence -toiminta vilkastui selvästi edellisestä vuodesta.

Kiinteistö- ja energiajohtamisen palveluiden volyymi kehittyi positiivisesti. Asiakkaiden vastuullisuustavoitteet korostuivat myös tällä sektorilla. Uutena palveluna lanseerattiin AI-energiakartoitus energiajohtamisen toiminnan tehostajana. Myös muita tekoälypohjaisia työkaluja kehitetään.

Ohjelmistoliiketoiminnassa Granlund Managerin markkinaosuus kehittyi positiivisesti. Dynaaminen raportointi kiinnosti asiakkaita, samoin kuin vahvat panostukset digitaaliseen kaksoseen ja datan integrointiin. Kansainvälisessä toiminnassa Kiinan markkinalta vetäydyttiin, mutta Pohjoismaissa, Baltiassa ja Lähi-idässä toiminta jatkuu.

Rakennuttaminen ja valvonta on kasvava liiketoiminta-alue. Itä-Suomessa Granlund on markkinoiden vahvimpia rakennuttamisen tekijöitä. Pääkaupunkiseudulla etenkin korjausrakentamisen kokonaispalvelulle on kysyntää. Uutena toimintamallina lanseerattiin projektinjohtopalvelu, jossa Granlund vastaa kokonaisuudesta, hankinnoista sekä varmistaa toiminnot myös käytön aikana.

Innovaatiotoimintaan 6 % liikevaihdosta

Innovaatio- ja kehitystoimintaan panostettiin edellisvuosien tapaan vahvasti, 6 % konsernin liikevaihdosta eli 6,3 M€. Merkittävinä ulkopuolisina rahoituslähteinä olivat Business Finland ja EU:n tutkimusrahoitus. Vuonna 2021 Granlundille määritettiin uusi innovaatiostrategia, jossa panostetaan erityisesti datan virtauttamiseen, sisäympäristön ja rakennetun ympäristön parantamiseen sekä käyttäjiä palvelevien älykkäiden kiinteistöjen kehittämiseen.

Pekka Metsi

Toimitusjohtaja
Granlund Oy

Granlundin vuosi 2021 lukuina

Lisää Granlundin uutisia

Kierrätysvalinnat eivät ole enää vain ympäristökysymys, vaan niillä on hintalappu

19.06.2025 – Ilman vertailukelpoista jätedataa on vaikea vastata kiristyvään sääntelyyn ja hillitä kustannuksia. Fiksu kiinteistönomistaja seuraa jätedataa ja kehittää toimintaansa dataan perustuen.

Blogi

Pk-yrityksen vastuullisuustyö helpommaksi – uusi palvelukokonaisuus avuksi

18.06.2025 – Monissa pk-yrityksissä vastuullisuustyö on jo arkea. Tuotevalmistajille suunnattu palvelukokonaisuutemme auttaa tekemään sen näkyväksi.

Uutinen

Energiatehokkuustoimien pitää tuottaa säästöjä – mutta voiko niiden onnistumista mitata?

16.06.2025 – Säästääkö energiatehokkuushanke tai energiatehokkuuspalvelu luvatun määrän energiaa? Asia pystytään selvittämään kustannustehokkaasti Granlundin uudella tekoälyä hyödyntävällä työkalulla.

Uutinen
Kuvassa vasemmalta Granlundin Tatu Svahn, Staconin Kalevi Hämäläinen, Granlundin Topi Volama ja Pekka Metsi sekä Staconin Jonne Järvinen.

Granlund vahvistaa sähkösuunnittelua – yrityskauppa Staconin kanssa

13.06.2025 – Helsingissä toimiva haastavaan sähkösuunnitteluun keskittynyt Stacon Oy tulee osaksi Granlundia.

Uutinen

Tuore selvitys: näin rakentaminen vaikuttaa luontoon

10.06.2025 – Usean toimijan yhteishanke valaisee rakentamisen luontojalanjälkeä. ”Jopa 99% vaikutuksista tapahtuu tontin ulkopuolella, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa ja tuotevalmistuksessa”, sanoo ympäristöasiantuntija.

Uutinen

Rakennushankkeiden data viimein tehokkaassa käytössä

05.06.2025 – Uudella ratkaisulla kustannus- ja hiilitiedot voi laskea tarkasti jo hankkeen alkuvaiheessa.

Uutinen
Timo Palonkoski, Matti Kinnunen, Petri Vuorre, Elmeri Kryssi, Elias Laurila, Juho Hautala, Mika Liedes, Jussi-Pekka Laurila, Eero Mikkonen ja Pekka Metsi

NQE Rakennetekniikka ja NQE Teollisuus yhdistävät voimansa Granlundin kanssa 

03.06.2025 – Granlund laajentaa rakennesuunnittelun osaamistaan kovan luokan osaajalla. 30.5.2025 tehdyllä yrityskaupalla NQE Rakennetekniikka Oy:sta ja NQE Teollisuus Oy:sta tulee osa Granlundia.

Uutinen

Markkinatutkimus: rakennusalan vastuullisuus kehittyy hitaasti

02.06.2025 – Granlundin tuoreesta rakennusalan markkinatutkimuksesta selviää, että vastuullisuuden kehitys on alalla hälyttävän hidasta.

Uutinen

Toni Tiaisesta Granlund Saimaan sähköosaston johtaja

27.05.2025 – Granlund Saimaan sähköosaston vetäjäksi siirtynyt Toni Tiainen tuo taloon monipuolista kokemusta raskaan teollisuuden sähkösuunnittelusta.

Uutinen

Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja

19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?