Granlund vauhdilla kohti hiilineutraaliutta
18.2.2021 – Granlundilla mennään kohti hiilineutraaliuden tavoitetta vauhdilla. Pääkonttorilla siirryttiin vuoden alusta kiertolämpöön, mikä vaikuttaa suuresti myös hiilidioksidipäästöihin.
Ympäristöstä huolehtiminen ja energiavastuun kantaminen ovat tärkeä osa Granlundin arvoja. Hiilineutraaliustavoitteita on ohjaamassa yksityiskohtainen tiekartta, jonka avulla päästöjä vähennetään suunnitelmallisesti. Päästöjä pyritään vähentämään niin asiakastyössä kuin oman toiminnan osalta.
”Meillä on paljon rahkeita vaikuttaa ympäristöasioihin ja vähähiilisyyteen asiakastyön kautta, ja oman tontin pitää tietysti olla myös kunnossa. Hiilineutraalius liittyy vahvasti ilmastonmuutokseen, joka ei odota vuoteen 2050. Tarvitaan vauhdilla tekoja, ja omalla esimerkillämme pyrimme edistämään päästöjen vähentämistä”, kertoo Granlundin laatu- ja vastuullisuusasiantuntija Siina Hara.
Hiilineutraali toimisto toimii kiertolämmöllä
Suuri osa asiantuntijaorganisaation päästöistä syntyy toimistojen tarvitsemasta energiasta. Ensimmäisenä tulee pitää huolta, että kulutus on optimoitua ja sitten miettiä, mistä tarvittava energia hankitaan järkevästi.
Granlundin omissa kiinteistöissä on tehty viime vuosina useita energiatehokkuustoimenpiteitä. Esimerkiksi Helsingin Malmilla sijaitsevan pääkonttorin ja Kuopion toimiston katolle on asennettu aurinkopaneelit. Rinnalle on nyt otettu Malmilla pääasialliseksi lämmitysmuodoksi Helenin Kiertolämpö, joka on päästötöntä, hiilineutraalia ja kierrätettyä hukkalämpöä.
”Pääkonttorin osalta tämä oli tehokas ja toimiva keino siirtyä vähäpäästöisemmäksi. Kuopiossa toimisto taas lämpiää paikallisen energiayhtiön puulämmöllä. Yksittäiset toimenpiteet voivat vaikuttaa paljon. Jo pelkästään vihreään sertifioituun tuulisähköön siirtyminen konsernissa vei 12 prosenttia päästöistämme”, Hara sanoo.
”Malmin pääkonttori muodostaa isona kiinteistönä merkittävän osan konsernimme energiankulutuksesta. Sähkön osalta olimme aiemmin jo siirtyneet tuulisähköön, ja nyt kiertolämpö oli looginen valinta. Seuraava iso askel on valaistuksen uusiminen led-valoilla toimivaksi ja älykkään valaistuksen ohjauksen lisääminen”, Granlundin korjausrakentamisen ryhmäpäällikkö ja pääkonttorin eli KOy Helsingin Malminkaaren toimiston isännöitsijä Harri Nyyssölä täydentää.
Jätehuolto kunnossa
Energian hankintaan liittyvät ratkaisut ovat hyviä tapoja tehdä korjausliikkeitä. Lisäksi huomionarvoisia ovat muun muassa tarpeenmukaiset ilmanvaihdon käyntiajat, järkevät lämpötilat, toimiva lämmöntalteenotto sekä valaistuksen ohjaus. Granlundilla myös kootaan jatkuvasti lisää tietoa ympäristövaikutuksista, minkä perusteella päätetään, mihin omia toimenpiteitä kohdennetaan. Yksi vastuullisuuden nyanssi on myös jätehuolto.
”Meillä toimii jätteen lajittelu ja kierrätys niin ulkopuolella kuin sisätiloissa. Noin 70 prosenttia materiaaleista – kuten lasi ja metalli – kierrätetään, ja loppu jäte on energiajätettä, joka kaatopaikan sijaan päätyy lämmöksi tai sähköksi”, Nyyssölä kertoo.
Sähköpyörällä tai -autolla palaveriin
Hiilineutraalissa yrityksessä työskenteleminen ei juuri vaikuta asiantuntijatyötä tekevien työntekijöiden arkeen: tietokoneen käyttö onnistuu yhtä lailla uusiutuvalla sähköllä. Eniten hiilineutraalius näkyykin arjessa siinä, miten paikasta toiseen liikutaan.
”Kiinteistöjen energiankäytön ohella isoimpia päästölähteitä on se, miten asiantuntijat kulkevat töistä kotiin tai asiakaskäynneille. Kannustamme vähäpäästöiseen liikkumiseen eri keinoin, meillä on esimerkiksi mahdollisuus työsuhdepyöräetuun ja työsuhdematkalippuun. Toimistoilla voi myös olla käytössä yhteiskäyttöautona täysisähköauto tai sähköpyöriä”, Siina Hara sanoo.
”Kiinteistössä on tällä hetkellä myös neljä sähköautoille tarkoitettua latauspistettä, joita lisätään kysynnän kasvaessa”, Harri Nyyssölä täydentää.
Korona-aika on vähentänyt liikkumisen tarvetta ja tehnyt etätyön tutuksi kaikille. Vaikutus on näkynyt suoraan myös päästöissä, sillä liikkumisen osalta päästöt ovat arvioiden mukaan Granlundilla lähes puolittuneet viimeisen vuoden aikana. Kun tulee aika työskennellä taas useammin toimistolla, Granlundilla työ sujuu sielläkin hiilineutraalisti.
Granlund on mukana rakennus- ja kiinteistöalan nollapäästö-sitoumuksessa
Haluatko kuulla lisää?

Harri Nyyssölä
Paluumuuttaja Mikko Tapojärvi kehittää kiinteistöjen elinkaaripalveluita Pohjois-Suomessa
09.06.2026 – ”Olen halunnut kehittää osaamistani, jotta pystyn löytämään asiakkaille aidosti toimivia ratkaisuja”, kertoo Granlundin tuore osastonjohtaja Mikko Tapojärvi.
- Energia
- Nimitykset
- Vastuullisuus
Kohti avoimempaa rahapuhetta: näin palkka-avoimuus näkyy jo Granlundilla
03.06.2026 – Palkka-avoimuusdirektiivillä halutaan edistää palkitsemisen läpinäkyvyyttä ja sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Mutta mitä palkka-avoimuus tarkoittaa käytännössä? Granlundilla vastaus näkyy jo arjessa.
- Granlund
DUCO Rakennuttaja Oy vahvistaa Granlundin rakennuttamisen liiketoimintaa
01.06.2026 – Laadukkaasta asiakastyöstään tunnettu tamperelainen DUCO Rakennuttaja Oy liittyy osaksi Granlundia 29.5.2026 tehdyllä yrityskaupalla. Granlundin rakennuttamisliiketoiminta vahvistuu kaupan myötä merkittävästi sekä…
Granlund vahvistaa turvallisuussuunnittelua yrityskaupalla TeleConsulto Tsutsunen Oy:n kanssa
01.06.2026 – Granlund Oy on hankkinut tele- ja turvallisuussuunnitteluun erikoistuneen TeleConsulto Tsutsunen Oy:n osakekannan.
- Yrityskaupat
Uutta tietoa: Sähkömarkkinoiden murros ja kiinteistönomistajan mahdollisuudet
21.05.2026 – Granlundin tuoreessa white paperissa analysoidaan Suomen sähkömarkkinoiden viimeaikaista kehitystä, keskeisiä hintamekanismeja ja tulevaisuuden näkymiä kiinteistönomistajan näkökulmasta. Lataa, lue ja hyödynnä…
- Energia
- Kiinteistöjohtaminen
Kiinteistöjen laitteistotarkastuksesta huoltotehtäväksi: Granlundin ja Kiwan integraatio luo uuden digitaalisen prosessin
18.05.2026 – Granlundin ja Kiwan kansainvälinen kumppanuus luo uudenlaisen toimintamallin, jossa kiinteistöjen laitteistojen määräaikaistarkastukset, huolto ja dokumentaatio yhdistyvät katkeamattomaksi prosessiksi. Automaattinen tiedonsiirto…
- Data ja digitalisaatio
- Granlund Manager
Vastuullinen kiinteistö -tutkimus tulee jälleen
12.05.2026 – Vastaa ja auta tuottamaan kattavaa tietoa alamme vastuullisuudesta. Tavoitteenamme on tuottaa kokonaisnäkemys vastuullisuuden roolista kiinteistö- ja rakennusalalla.
- Vastuullisuus
Granlund laajenee Alankomaihin yrityskaupalla
06.05.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan hollantilaisen talotekniikkayhtiön Smits van Burgstin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa Alankomaissa.
- Yrityskaupat
Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy osaksi Granlundia
05.05.2026 – Perinteikäs ja hyvästä laadusta tunnettu Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy vahvistaa Granlundin arkkitehtiliiketoimintaa merkittävästi. Granlund nousee yrityskaupan myötä Suomen suurimpien arkkitehtitoimistojen kärkikolmikkoon.
- Yrityskaupat