Energiamurroksen myötä kiinteistönomistajista tulee energiakauppiaita
23.3.2020 – Energiantuotannossa on meneillään iso murros, jossa myös kiinteistönomistajista tulee päästöttömän energian tuottajia ja myyjiä.

Energiamurros muuttaa perinteisiä energiatuotannon malleja.
Perinteisessä maailmassa energiayhtiö tuottaa energiaa ja siirtää sen kiinteistöihin sähkö- sekä kaukolämpöverkkoja pitkin. Jatkossa energia alkaa kuitenkin liikkua molempiin suuntiin, kun kiinteistöjä omistavat yritykset ja kotitaloudet tuottavat itse energiaa ja myyvät ylijäävän energiansa energiayhtiöille tai vaikkapa naapurikiinteistöille. ”Energiamurros tarkoittaa, että jatkossa kuka tahansa voi tuottaa, varastoida ja myydä energiaa”, Granlundin energiasta vastaava toimialajohtaja Ville Reinikainen tiivistää.
Energiaa päästöttömistä lähteistä
Hajautettu energiantuotanto tehdään pääasiassa uusiutuvilla ja päästöttömillä energiamuodoilla, kuten auringolla, tuulella ja maalämmöllä. ”Tämä auttaa vastuullisia kiinteistönomistajia saavuttamaan hiilineutraalisuuden”, Granlundin energiaan liittyvästä palveluliiketoiminnasta vastaava Asta Autelo huomauttaa.
Päästöjen vähentämistä edistää myös kiinteistöjen energiatehokkuuden jatkuva parantaminen. Hukkalämmön talteenotto ilmanvaihdosta tai jätevedestä on tästä hyvä esimerkki. Tällä hetkellä energian myynti ei ole kiinteistönomistajalle vielä kovin kannattavaa bisnestä. Se johtuu esimerkiksi kaukolämmön hinnoittelumalleista ja sähkömarkkinalain jäykkyyksistä.
Moni kiinteistönomistaja on alkanut jo valmistautua energiamurrokseen. Oma energiantuotanto edellyttää investointeja esimerkiksi aurinkopaneeleihin tai maalämpöpumppuihin. ”Vähintään yhtä tärkeää on lähteä suunnittelemaan älykästä järjestelmää, jolla kiinteistön energiantuotantoa, tehokuormia ja varastointia ohjataan automaattisesti”, Reinikainen toteaa.
Kannattavia ja kestäviä investointeja
Investoinnit uuteen tekniikkaan vaativat taloudellisia panostuksia. Kiinteistönomistajalle hyvä uutinen on, että energiainvestointien kannattavuus paranee. Aurinkojärjestelmien hintojen lasku on tästä esimerkki. ”Investointien kannattavuutta parantaa jatkossa se, että esimerkiksi kiinteistöjen tuottamalla energialla ja varastointikapasiteetilla voidaan käydä kauppaa energiamarkkinoilla ja saada näin lisätuloja”, Reinikainen huomauttaa.
EU-sääntely ja lait muuttumassa
Energian varastointimahdollisuuksien paraneminen tarkoittaa muun muassa sitä, että kiinteistö voi kuluttaa varastoimansa energian silloin, kun sähkön tai kaukolämmön markkinahinta on korkeimmillaan. Vastaavasti energiaa myydään ulos silloin, kun siitä saa parhaimman hinnan.
Tällä hetkellä energian myynti ei ole kiinteistönomistajalle vielä kovin kannattavaa bisnestä. Se johtuu esimerkiksi kaukolämmön hinnoittelumalleista ja sähkömarkkinalain jäykkyyksistä. ”Tuleva EU-sääntely ja valmisteilla olevat lakimuutokset muuttavat kuitenkin tilannetta. Energiamarkkinat kehittyvät hyvää vauhtia”, Autelo sanoo.
Yhteistyöstä hyötyvät kaikki
Autelon mielestä on tärkeää, että kiinteistöissä tehtävät energiasuunnitelmat kantavat pitkälle tulevaan. ”Kiinteistöjen kannattaa tehdä rohkeita päätöksiä. Helpoimpaan vaihtoehtoon ei ole syytä tyytyä. Tekniikka menee nopeaa vauhtia eteenpäin, joten käsiä ei kannata sitoa vain yhteen toimittajaan. Järjestelmän on oltava mahdollisimman joustava muutoksille”, Autelo korostaa.
”Etenkin isoissa kiinteistöissä älykkään energiajärjestelmän suunnittelu vaatii huippuosaamista”, lisää Reinikainen.
Ei osaoptimointia
Reinikaisen mielestä on oleellista, että yksittäisten kiinteistöjen ohella katsotaan kokonaisuutta. Hänestä on tärkeää miettiä ratkaisuja, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa ja maksimoivat päästövähennykset. ”Esimerkiksi kiinteistöjen irrottaminen omiksi energiaa tuottaviksi saarekkeiksi ei ole välttämättä järkevää, koska se vaikeuttaa kiinteistöjen tehokasta osallistumista energiamarkkinoilla.”
Reinikaisen mielestä kannattaa etsiä ratkaisuja, jossa kaikki osapuolet voittavat. ”Me haluamme olla kiinteistö- ja energiasektoria yhdistävä osaaja, joka auttaa eri osapuolia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä.”
LISÄÄ AIHEESTA GRANLUNDIN ENERGIAMURROS, SANOISTA TEKOIHIN -WEBINAARISSA 6.5.
Artikkeli julkaistiin Helsingin Sanomien Ideat-liitteessä 24.3.2020.

Ville Reinikainen


Konkreettisia ohjeita rakentamisen kiertotalouteen
21.10.2025 – Uudelleenkäytetyn rakennusosan laskennallinen hiilijalanjälki rakennuksen ilmastoselvityksessä on nolla. Mutta miten kiertotalous on mahdollista rakennusalan karussa ansaintalogiikassa?
- Vastuullisuus

Miksi korjausvelan laskeminen kannattaa?
10.10.2025 – Rakennusten korjausvelasta puhutaan paljon, mutta miten korjausvelka lasketaan ja mitä hyötyä laskennasta on kiinteistönomistajalle? Granlundin ryhmäpäällikkö Verneri Tuomi vastaa näihin…

Mikä on energianhallintajärjestelmä?
03.10.2025 – Lokakuussa 2025 voimaan astuva energiatehokkuuslaki velvoittaa yrityksiä ottamaan käyttöön sertifioidun energianhallintajärjestelmän, jos niiden energiankulutus ylittää 23 600 MWh vuodessa.

Kiinteistökehitys avaa ratkaisun ovia kuntien sote-ahdinkoon
01.10.2025 – Kuntien rooli terveydenhuollon kiinteistöjen omistajina ja käyttäjinä on muuttunut radikaalisti. Miten kiinteistökehitys voi auttaa tuoreita vuokranantajia sote-kiinteistöjen hallinnassa?
- Korjausrakentaminen

Kiinteistöstrategian malli – miten kiinteistöstrategia syntyy?
26.09.2025 – Kiinteistöstrategian malli on työkalu, jolla kiinteistöomaisuuden käyttöä, ylläpitoa ja kehittämistä ohjataan systemaattisesti.

Läpinäkyvyyttä datakeskussektorille
08.09.2025 – Datakeskusten sähköveron muutosta ei tehty onneksi hätiköiden, vaan hallitus selvittää investointien vaikutukset talouteen, verotuloihin ja työllisyyteen. Näin päätöksiä voidaan tehdä…
- Data ja digitalisaatio

Yhteistyöllä ja tekoälyllä vauhtia rakentamisen tuottavuuteen
05.09.2025 – Data ja tekoäly tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia ohjata rakentamisen kustannuksia, päästöjä ja aikatauluja entistä tarkemmin ja hallitummin. Kunhan data on kunnossa.
- Data ja digitalisaatio
- Tuottavuus

Talotekniikkadatan tarve kasvaa rakentamisessa
03.09.2025 – Talotekniikkaan liittyvä data heijastuu rakentamisen tuottavuuteen, kustannuksiin, hiilijalanjälkeen ja laatuun. Miksi juuri talotekniikkadatalla on niin suuri merkitys?
- Data ja digitalisaatio
- Talotekniikka

Miten tila voi tukea neuvottelutilannetta?
25.08.2025 – Neuvotteluhuone ei ole vain paikka palavereille – se on myös tila, jossa syntyy sopimuksia, ratkaistaan konflikteja ja rakennetaan yhteistä ymmärrystä.…
- Suunnittelu

Kuntoarvio kuin kuntoarvio?
13.08.2025 – Kuntoarvio on parhaimmillaan paljon enemmän kuin lista remonttitarpeista ja hintalapuista. Se on työkalu, joka kertoo kiinteistön todellisen tilanteen – ja…
- Kiinteistöjohtaminen