Innovaatiot

Innovaatiot ja kehitys

Granlund panostaa kehitys- ja innovaatiotoimintaan vuosittain noin 6-8 prosenttia koko konsernin liikevaihdosta. Tulevaisuuden innovaatioiden lisäksi meille on tärkeää ohjelmistojen ja palvelujen pitkäjänteinen tuotekehitys. Innovaatiostrategiamme keskittyy kiinteistöjen loppukäyttäjiin. Innovaatiostrategiamme 2017–2021 tärkeimpiä tavoitteita on ajatella kaikkea tekemistämme loppukäyttäjien kannalta. Kiinteistöistä saadun tiedon tulee helpottaa tilojen käyttöä, ja juuri tätä tavoitetta tukee todellisen kiinteistön digitaalinen kaksonen, Virtuaalinen kiinteistö. Lisäksi keräämme tietoa käyttäjätyytyväisyydestä ja kehitämme uusia digitaalisia tapoja kuunnella käyttäjiä. Samalla huomioimme, että loppukäyttäjät arvostavat kiinteistöissä tulevaisuudessa kenties aivan uudenlaisia asioita, kuten älykkäitä kaupunkipalveluja.

Tekoäly vie kohti raportoivaa, oppivaa ja ajattelevaa kiinteistöä

Innovaatiostrategiamme visiona on tulevaisuuden kiinteistö, smart building. Tulevaisuuden älykkäät kiinteistöt kommunikoivat tilojen käyttäjien kanssa. Tavoitteemme onkin luoda yhä paremmin ennustettavia, raportoivia ja oppivia kiinteistöjä, jotka pystyvät vastaamaan tekoälyn avulla käyttäjien tarpeisiin. Tekoälyä voidaan soveltaa kiinteistöjen järjestelmien ohjaamiseen, ohjelmistoihin ja palveluihin. Taloteknisessä suunnittelussa tekoäly huolehtii yhä enemmän rutiininomaisesta työstä ja yksinkertaisista päätöksistä, jolloin suunnittelija voi keskittyä lopputuloksen kannalta merkittävimpiin vaiheisiin. Konsultoinnissa tekoälyn soveltaminen luo uusia mahdollisuuksia energian käytön optimointiin ja kysyntäjoustoon. Tekoälyllä voidaankin saavuttaa merkittäviä säästöjä niin kiinteistöissä, energiayhtiöiden toiminnassa kuin laajemmin yhteiskunnassa.

Virtuaaliteknologiat luovat uusia kiinteistöpalveluja

Virtuaalitodellisuus lisää vuorovaikutusta rakennus- ja kiinteistöalalla. Uudet virtuaaliteknologiat ovat erinomainen visualisointikeino, joka parantaa asiakaskokemusta ja kommunikaatiota. Tulevaisuudessa myös virtuaalisen todellisuuden jakaminen useiden käyttäjien kesken tulee olemaan arkipäivää. Parhaimmillaan virtuaaliteknologiat lisäävätkin vuorovaikutusta.

Virtuaalitodellisuuden eri asteita voidaan hyödyntää monissa tehtävissä. Lisätty todellisuus (AR, augmented reality) tuo tietoa todelliseen maailmaan esimerkiksi kiinteistön järjestelmistä. Tilaa voidaan tarkastella myös keinotodellisuudessa (VR, virtual reality), jolloin esimerkiksi suunnitteluratkaisuja arvioidaan virtuaalisesti jo ennen kiinteistön rakentamista.

Väitökset ja opinnäytetyöt varmistavat osaamisen kehittymisen

Opinnäytetöillä on tärkeä rooli innovaatiotoiminnassamme. Ohjaamme opinnäytetöitä innovaatiostrategiamme tavoitteiden mukaisissa aiheissa, jolloin työt tuovat innovaatioita käytäntöön ja lisäävät osaamistamme eri liiketoiminta-alueilla. Opinnäytetöitä valmistuu kaikilla osastoillamme, ja suurin osa aiheista tukee poikkitieteellisesti koko liiketoimintaamme. Kannustamme opinnäytetöiden tekoon, erityisesti uutta luovilla alueilla, ja palkitsemme vuosittain parhaat työt. Eritasoisia tutkimuksia aina insinööritöistä väitöskirjoihin valmistuukin vuosittain kymmeniä, ja ne ovat jo luoneet pohjaa muun muassa tekoälyn kehittämiselle osana palveluitamme.

Yritys- ja startupyhteistyö tukee kokeilutoimintaa

Haluamme kehittyä eteenpäin yhdessä toisten kanssa. Verkostoituminen, yritysyhteistyö ja kehitysprojektit tutkimuslaitosten kanssa ovat tärkeä osa innovaatio- ja kehitystoimintaamme. Osallistumme aktiivisesti EU- ja Business Finland -projekteihin sekä KIRA-digin yhteishankkeisiin. Lisäksi olemme aktiivisesti mukana monissa alan kansainvälisissä järjestöissä, kuten ASHRAE, REHVA, buildingSMART ja Innovation platform.  Lisäksi panostamme startupien kanssa tehtäviin kokeiluprojekteihin. Samalla kasvuyritykset saavat mahdollisuuden esitellä palvelujaan ja tuotteitaan yrityksemme johdolle. Yhteinen kokeilutoiminta luo kumppanuuksia, joissa testaamme uusia ratkaisuja, kuten tilojen käyttöasteen mittaustapoja ja lisätyn todellisuuden mahdollisuuksia.