Hyppää sisältöön
Ura meilläDatan ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille

Rakenna oman näköistäsi uraa kiinteistöalan datan parissa

Meillä pääset kehittämään kiinteistöalan dataan pohjautuvia ratkaisuja. Kehitämme esimerkiksi Suomen käytetyintä kiinteistöalan ohjelmistoa, Granlund Manageria. Se säästää energiaa, aikaa ja rahaa kymmenissä tuhansissa kiinteistöissä – sekä hillitsee ilmastonmuutosta.

Tule mukaan osaavaan tiimiimme, jossa kohtaavat kiinteistö-, data- ja ohjelmisto-osaaminen

Meillä pääset työskentelemään nopeasti digitalisoituvalla kiinteistöalalla, jossa tietojenhallinnan saralla on valtavasti mahdollisuuksia, ja josta syntyy päivittäin huima määrä esimerkiksi olosuhde-, energiakulutusdataa.

Tarjoamme monipuolisia toimenkuvia kiinteistöistä saatavan datan parissa. Työmme tuloksena kiinteistödata virtaa sujuvasti eri järjestelmien välillä. Meillä näet työsi jäljen ja kokonaisuuden, jonka onnistumisessa olet ollut mukana.

Kanssamme pääset kehittämään kiinteistöjohtamisen web-palvelua ja mobiilisovellusta moderneilla teknologioilla Microsoftin kehitysympäristössä. Rakennamme kansainvälistä Granlund Manager -softaa kymmenille tuhansille käyttäjille parinkymmenen kunnianhimoisen ohjelmistoalan ammattilaisen voimin.

Test Engineer / QA Specialist

Etsimme nyt uutta työkaveria tuotekehitykseemme. Mikäli tutkiva testaus ja testiautomaatio joustavassa tiimissä kiinnostaa, lue lisää

Tulet kuulluksi

Meiltä löytyy aina hiha, josta nykäistä. Kuuntelemme näkemyksiäsi ja haluamme, että voit tehdä työsi mielekkäästi. Olemme pääosin työntekijöidemme omistama yritys ja hommat hoituvat ilman ylimääräisiä kiemuroita.

Kehityt urallasi

Granlundilaisena voit valita full stack -roolin, laajentaa työnkuvaasi testauksen ja laadun kehittämiseen tai ottaa reilummin vastuuta työnkuvaasi vaihdellen. Tiedämme, että kaikilla on tärkeä elämä myös työajan ulkopuolella. Työaikajärjestelyt tuovat joustoa polullesi.

Saat kokeilla

Meillä pääset kehittämään kiinteistöalan dataan pohjautuvia ratkaisuja, uusia IT-työkaluja, toimintamalleja ja ohjelmistoa sekä IT- että kiinteistöalan osaajien kanssa.

Olemme tehneet organisaatiomuutoksen, jossa olemme irrottaneet osan kehityspanostuksestamme tulevaisuuden tuotekokonaisuuden kehittämiseen. Panostamme uuteen teknologiaan ja arkkitehtuuriin pilvessä, ketterään tuotekehitykseen ja uudenlaiseen kehityskulttuuriin.

Kimmo Mattila, liiketoimintajohtaja

Uusia uria datan ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille

Tule mukaan tekemään kanssamme kiinteistöalan digiloikkaa. Meillä työskentelee laaja joukko data- ja ohjelmisto-osaajia, kuten:

  • QA Specialist
  • Lead Developer
  • Software Developer
  • Senior Software Developer
  • Lead Front-end Developer
  • UI Developer
  • UX Designer
  • Ohjelmistokehittäjä
  • Ohjelmistotestaaja
  • Data engineer
  • Data-analyytikko
  • Projektipäällikkö
  • Product Owner
  • Product Manager

Kuule ensimmäisten joukossa uusista tehtävistämme datan ja ohjelmistokehityksen ammattilaisille

“Tykkään näistä hommista, tittelistä ei niin väliä”

Granlundilla ohjelmistokehittäjänä työskentelevä Janne Törnroos pääsee kehittämään entistä parempia ominaisuuksia Suomen suosituimpaan kiinteistöalan ohjelmistoon. Mitä suurempi haaste, sen antoisampaa on löytää siihen ratkaisu.

“Olen viihtynyt Granlundilla, sillä täällä saa keskittyä siihen, mitä tekee ja osaa parhaiten. Palkitsevimpia ovat vaikeiden haasteiden ratkaisu ja isojen hankkeiden saaminen valmiiksi”, Janne kertoo.

Perhevapaiden pitäminen onnistuu joustavasti Granlundilla

Miten tuoreen työntekijän raskausuutiset otettiin vastaan? Entä miten kaksosten isä sai järjestettyä enemmän aikaa perheelleen? Voiko perhevapaalle jäädä mutkattomasti johtotehtävistä?

Hyvä pomo kulkee rinnalla elämän käänteissä

Miten hyvä pomo toimii, kun työntekijä tarvitsee joustoa työaikoihin opintojensa vuoksi? Tai kun poikkeustilanne heittää kerralla koko työnteon uusiksi? Toisinaan pomon tuki on korvaamaton, kun oma jaksaminen on tiukilla.

Granlundin kiinteistöjohtamisen peli

Miten pärjäisit kiinteistöjohtajana? Kun kiinteistön lämpötila kohoaa ja valitukset kuumuudesta alkavat, minkä ratkaisun valitset? Entä miten valitut päätökset vaikuttavat ympäristöön? Testaa kykysi pelaamalla Granlundin kiinteistöjohtamisen peliä!

Millaisia mahdollisuuksia tarjoamme juuri sinulle?

Tavoitteletko syvää asiantuntijuutta, nousukiitoa uralla tai tilapäisesti kevyempää työelämää? Meillä voit muovata työtäsi sopimaan elämäsi eri vaiheisiin.

Liity uraverkostoomme!

Oletko kiinnostunut työpaikasta Granlundilla?

Palkkaamme jatkuvasti riveihimme uusia työkavereita. Vaikka juuri tällä hetkellä meillä ei olisi julkisesti avoinna olevia ja sinulle sopivia työpaikkoja, voit ilmoitella itsestäsi liittymällä uraverkostoomme. Olemme sinuun yhteydessä heti, kun sopiva paikka aukeaa!

Granlundilla käytössäni ei ole pelkästään IT-alan ammattilaisten osaaminen viimeisimmistä moderneista teknologioista, vaan myös rakennetun ympäristön asiantuntijoiden syvällinen tietämys alan parhaista käytännöistä.

Jing Xu, tuotepäällikkö

Miltä työelämäsi voisi näyttää granlundilaisena?

Koululaisten kesäkerho helpottaa vanhempien arkea

28.06.2022 – Granlundin pääkonttorilla pienet kesälomalaiset pääsivät nauttimaan monipuolisesta toiminnasta ja retkistä työntekijöiden lapsille suunnatussa kesäkerhossa.

Uutinen

”Granlundilla ei tarvitse hypätä yksin syvään päätyyn”

28.09.2020 – Granlundin mentorointiohjelmassa kokeneempi kollega auttaa nuorempaa etenemään urapolullaan. Eveliina Vesalainen ja Antti Akselin kouluttautuvat uudella mallilla projektipäälliköiksi.

Blogi

Mahdollisuus vaikuttaa hiilineutraalin yhteiskunnan rakentamiseen

24.03.2022 – Granlundilaiset etsivät rakennushankkeissa konkreettisia ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden ja hiilineutraaliuden parantamiseen. Haluaisitko sinä tehdä työtä, joka vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään joka päivä?

Uutinen

Kesäkerho vanhempien työpaikalla

14.06.2018 – Granlundin henkilöstö on voinut tänä kesänä ilmoittaa lapsensa kerhoon, joka järjestetään Malmilla kesäkuun alussa. Samalla nuoret koululaiset pääsevät tutustumaan vanhempiensa…

Uutinen

Sähkösuunnittelija kertoo, miten tehtaat saadaan toimimaan

27.08.2021 – Teollisuussuunnittelija Janne Raution uran kohokohdiksi ovat nousseet haasteelliset projektit esimerkiksi Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Uutinen

Vapaus ja vastuu kohtaavat asiantuntijan työssä

03.03.2021 – Anni Viitalan ja Andreas Lundin mielestä on mielekästä tehdä työtä, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Tule Annin ja Andreaksen työkaveriksi!

Uutinen

Näin tehdään hyvä koulu – sähkösuunnittelijat kertovat

28.10.2019 – Granlund Kuopion sähkösuunnittelijat Antti Mustonen ja Toni Pokkinen ovat koulujen sähkösuunnittelun ammattilaisia. Minkälaista on suunnitella kouluhankkeita?

Uutinen

Energia-asiantuntija tuottaa konkreettisia tuloksia

29.04.2019 – Energiatehokkuutta parantavat hankkeet kiinnostavat, koska oikein toteutettuina tulokset näkyvät kiinteistöjen taloudellisessa kannattavuudessa, sisäolosuhteissa ja hiilijalanjäljessä. Energiatehokkuushankkeisiin haetaan nyt uusia osaajia!

Uutinen

Hyvä valvoja on tarkka mutta yhteistyökykyinen

22.05.2019 – Valvoja pitää rakennuksen laadun puolta. Parhaimmillaan työtä tehdään yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä tilaajan ja urakoitsijan kanssa.

Uutinen

Rakennusinsinöörin työssä näkee yhtä ja toista

25.10.2019 – Granlund Kuopion rakennuttamisen osastonjohtaja Pekka Turunen siirtyi monta astetta likaisempiin hommiin, kun sairaalatilat vaihtuivat jätevedenpuhdistamoon.

Uutinen

Miksi Granlund?

25.04.2019 – Blogissamme valaistussuunnittelija Tanja Silvennoinen kertoo, miksi hän reissaa Keski-Suomesta Helsinkiin töihin.

Blogi

Thainyrkkeily karkottaa asiantuntijan stressin

08.03.2019 – Omat kiinnostuksen kohteeni eivät päällisin puolin kuulosta siltä, että niistä olisi juurikaan apua energia-asiantuntijan ja asiakkuuspäällikön työssäni. Väitän kuitenkin, että…

Blogi

Yli 1200 uratarinaa

Lue, miten niin moni on valinnut Granlundin työpaikakseen ja mitä kaikkea me granlundilaiset teemme työksemme. Moni meistä on aloittanut uransa opiskelijana.

Etuja ja mahdollisuuksia

Granlundin henkilöstökyselystä käy ilmi, että työntekijämme arvostavat Granlundia vakaana, hyvämaineisena ja henkilöstöään tasapuolisesti kohtelevana työnantajana.

Pidämme omistamme hyvän huolen ja tarjoamme erittäin kattavat edut työntekijöillemme. Etujen laajuus voi vaihdella eri Granlund-yhtiöiden välillä.

Rahan arvoisia etuja

  • Tulospalkkio koko henkilöstölle
  • Henkilöstörahasto
  • Spot-palkkiot erinomaisista suorituksista (500–1500 €)
  • Työmatkaetu
  • Puhelinetu
  • Työsuhdepolkupyörä

Oman elämän ja työn yhteensovittaminen

  • Laajat etätyöskentelymahdollisuudet
  • Joustava töihin paluu perhevapaalta
  • Koululaisten kesäkerho Malmilla
  • Palkallinen muuttopäivä

Virkistys

  • Lounasetu
  • Liikunta, hieronta- ja kulttuurietu 200 € / vuosi
  • Virkistysmatkat 400 € / hlö / vuosi
  • Aamupala, Hedelmät, kahvit

Terveys ja turvallisuus

  • Kattava työterveyshuolto
  • Työsuhdepolkupyörä
  • Sähköpöydät, ergonomisuus
  • Vakuutukset roolien mukaan

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?