Hyppää sisältöön
UutinenRakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa

Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa

7.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää nuorta intoa.

Aihepiiri
Nimitykset, Suunnittelu
Jaa

Rakennesuunnittelun liiketoimintajohtaja Eero Mikkolan mukaan Granlundin tavoitteena on nousta Suomen viiden suurimman rakennesuunnittelua tekevän yrityksen joukkoon, ja suunta on tällä hetkellä oikea. Vaikka uudisrakentamisen piristymistä vielä odotetaan, kasvu on ollut tavoitteiden mukaista, ja sitä ovat tukeneet muut rakentamisen segmentit.

“Kasvun taustalla ovat ennen kaikkea pitkät asiakassuhteet, vahva asiakaskanta ja datakeskushankkeet.”

Rakennesuunnittelun palveluja on laajennettu vuoden aikana kolmelle uudelle paikkakunnalle: Lahteen, Turkuun ja Ouluun. Joulukuussa toiminta käynnistyy myös Jyväskylässä, joten vuoden lopussa palveluja saa paikallisesti jo 12 paikkakunnalla.

“Maantieteellinen laajentuminen on sujunut suunnitelmien mukaan, ja olemme saaneet uusia toimipisteitä avattua jopa odotettua nopeammin”, Mikkola arvioi.

Granlundin rakennesuunnittelu työllistää Suomessa jo lähes 80 asiantuntijaa, minkä lisäksi Ruotsissa on yli 20 hengen rakennesuunnittelun organisaatio. Orgaanisen kasvun lisäksi rakennesuunnittelua vahvistettiin kesällä NQE Rakennetekniikan yrityskaupalla.

Kasvun taustalla ovat ennen kaikkea pitkät asiakassuhteet, vahva asiakaskanta ja datakeskushankkeet.

Eero Mikkola, rakennesuunnittelun liiketoimintajohtaja, Granlund

Rakennesuunnittelun uusi osastonjohtaja Riku Aaltonen

Kesän aikana Granlundille rekrytoitiin rakennetekniikan asiantuntijoita suunnittelusta rakennelaskentaan ja projektipäälliköihin. Mikkola on tyytyväinen siihen, miten rekrytoinneilla saatiin kokeneita tekijöitä niin vaativaan korjausrakentamiseen kuin uudisrakentamiseen.

Yksi uusista avainhenkilöistä on Granlund Helsingin rakennesuunnittelun osastonjohtaja Riku Aaltonen. Hänellä on 20 vuoden kokemus rakennesuunnittelusta sekä alan kehitys- ja johtotehtävistä. “Minulla on kokemusta rakennesuunnittelun osaston rakentamisesta täysin alusta lähtien, joten uusien tiimien kasaaminen ja asiakashankinta ovat hyvinkin tuttuja.”

Aaltosen vahvuuksia ovat hyvät asiakassuhteet ja erittäin laaja kokemus erilaisista kohteista.

“Asiakaskantani on kehittynyt vahvaksi ja pitkäaikaiseksi. Alkuvuosien asiakassuhteet ovat yhä aktiivisia, ja uusia asiakkuuksia on tullut jatkuvasti lisää.”

Aaltonen on mielissään Granlundin suunnittelukohteiden vaativuudesta, koska hän kehittää mielellään uutta. Hän näkee etuja myös talon koossa: johtamiselle ja tiimien ohjaamiselle varataan aikaa.

“Arvostan sitä, että voin keskustella avoimesti ja kehittää ratkaisuja yhdessä kokeneiden kollegoiden kanssa. Tarvittaessa saan myös vahvaa tukea.”

Rakennamme moniosaavaa tiimiä, jossa paikalliset suunnitteluosastot tekevät yhteistyötä.

Riku Aaltonen, rakennesuunnittelun osastonjohtaja, Granlund

Kokeneeseen tiimiin lisää nuoria rakennesuunnittelijoita

Granlundin rakennesuunnittelun tiimissä korostuu kokemus, ja Mikkolan mukaan tietotaitoa löytyy uusien henkilöiden kautta esimerkiksi lähes kaikista pääkaupunkiseudun viime vuosien suurimmista suunnittelukohteista.

“Meillä on keskimääräistä kokeneempi organisaatio, joten seuraavissa rekrytoinneissa etsimme tiimeihin lisää nuoria tekijöitä kasvamaan ja ottamaan urallaan seuraavia askelia.”

Aaltonen muistaa itsekin yhä, miten tärkeää oli saada nuorena suunnittelijana ohjausta kokeneemmilta. “Siksi rakennamme moniosaavaa tiimiä, jossa paikalliset suunnitteluosastot tekevät keskenään yhteistyötä suurissa kohteissa.”

Erityisen pinnalla ovat nyt kiertotalous ja rakennusosien uudelleenkäyttö.

Eero Mikkola, rakennesuunnittelun liiketoimintajohtaja, Granlund

Paloturvallisuussuunnittelu tukee rakennesuunnittelua

Suunnittelijoiden yhteistyö korostuu paloturvallisuussuunnittelussa, joka on uusin lisä Granlundin palveluvalikoimassa ja tärkeä tuki rakennesuunnittelulle. “Olemme jo nähneet hankkeissa konkreettisia hyötyjä siitä, kun pystymme tekemään paloturvallisuussuunnittelua rakennesuunnittelun rinnalla”, Aaltonen kertoo.

Osaamisen jakaminen talon sisällä korostuu myös rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa ja datalähtöisyydessä. Molempia kehitetään Granlundilla yhtä aikaa monella rintamalla. “Erityisen pinnalla ovat nyt kiertotalous ja rakennusosien uudelleenkäyttö”, Mikkola sanoo.

Haluatko kuulla lisää?

Eero Mikkola

Liiketoimintajohtaja, rakennesuunnittelu
Granlund Oy

Riku Aaltonen

Osastonjohtaja, rakennesuunnittelu
Granlund Oy

Lisää uutisiamme

Sähkövoimatekniikan konkari Eeva Walden laajentaa palveluvalikoimaa Granlundilla

05.02.2026 – Granlund tarjoaa jatkossa sähkönsiirtoon liittyvää suunnittelua, konsultointia ja rakennuttamista. Kokonaisuutta luotsaa Eeva Walden, joka varmistaa, että projektit viedään tehokkaasti maaliin.

Uutinen

Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla

03.02.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.

Uutinen

Granlund on Vuoden Tiedolla Johtaja

23.01.2026 – Granlund palkittiin Vuoden Tiedolla Johtaja -palkinnolla Bondata-gaalassa.

Uutinen

Granlund uudisti organisaatiotaan

20.01.2026 – Granlund Helsingin organisaatiouudistuksen tavoitteena on hyvä johtaminen ja matala hierarkia.

Uutinen

Saku Purhonen vetämään Granlund Mikkelin rakennuttamista ja valvontaa

19.01.2026 – Granlund Mikkelin osastonjohtajana aloittanut Saku Purhonen tuo taloon vahvaa osaamista etenkin teollisuuden vaativien rakennushankkeiden projektijohtamisesta.

Uutinen

Granlund Isännöinti Oy osaksi Ehta Isännöintiä

03.12.2025 – Vuodesta 2020 osana Granlund-konsernia toiminut Granlund Isännöinti Oy siirtyy osaksi Ehta Isännöintiä.

Uutinen

Granlund jakaa maksutta valmiin tietomallinnuspohjan – tukee uuden rakentamislain vaatimuksia

02.12.2025 – Granlundin sivuilta ladattava Revit-tietomallipohja tuo kansallisesti vakioidut talotekniikan tietosisällöt valmiina jokaisen suunnittelijan käyttöön. Granlund haluaa mallin jakamisen myötä edistää rakennusalan…

Uutinen

Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen

28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…

Uutinen

Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt

26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.

Uutinen

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?