Hyppää sisältöön
ReferenssitLahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

1.12.2025 – Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.

Toimialat
Kunnat ja kaupungit
Palvelut
Rakennuttaminen ja valvonta
Paikkakunnat
Lappeenranta

Senaatti-kiinteistöjen omistama Lahden virastotalo oli ensimmäinen valtion kiinteistö, jossa toteutettiin palvelu- ja toimitilaverkkouudistukseen liittyvä tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi.

“Pilotti antoi meille tärkeää lisätietoa konseptin jatkokehitykseen ja esimerkiksi turvatekniikan suunnitteluun”, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Juha-Pekka Peltonen.

Mielenkiintoisen lisämausteen tilamuutokseen toi suuri käyttäjämäärä. Aikaisemmin tiloissa toimi 500 henkeä, mutta uudistuksen jälkeen yli 300 enemmän 11 eri organisaatiosta.

“Rakennuttajakonsulttina johdimme monimuotoista palettia yhdessä Senaatin hankevastaavan kanssa”, kertoo Granlundin Rakennuttajapäällikkö Lauri Huhtala.

Pilotti antoi meille tärkeää lisätietoa Yhteiset työympäristöt -konseptin jatkokehitykseen.

Juha-Pekka Peltonen, rakennuttajapäällikkö, Senaatti-kiinteistöt

Rakennuttajakonsultin tehtävänä oli muun muassa auttaa saamaan käyttäjiltä tarvittavat tiedot oikeaan aikaan hankkeen käyttöön, jotta lopputulos palvelisi heistä kutakin mahdollisimman hyvin.

Rakennuttajakonsultille tuttu tilamuutoskohde

Granlund aloitti tilamuutoshankkeen rakennuttajakonsulttina ja valvojana vasta hankesuunnitteluvaiheen jälkeen suunnittelun kilpailutuksessa. Myöhäinen aloitus ei ollut ongelma, koska kohde oli ennestään tuttu.

“Olemme toimineet rakennuttajakonsulttina virastotalon aikaisemmissa tilamuutoksissa sekä vuosittaisissa korjaus- ja ylläpitotöissä”, Huhtala sanoo.

Rakennuttajakonsultin kokemuksesta oli Peltosesta paljon hyötyä. Rakennuksen tekniikka, kuten IV-koneiden palvelurajat, ja muut reunaehdot olivat valmiiksi tiedossa.

“Emme varmasti olisi pystyneet hankkeen napakkaan aikatauluun, jos olisi pitänyt aloittaa nollasta.”

Emme varmasti olisi pystyneet hankkeen napakkaan aikatauluun, jos olisi pitänyt aloittaa nollasta.

Juha-Pekka Peltonen, rakennuttajapäällikkö, Senaatti-kiinteistöt

Kokemus talosta helpotti myös töiden vaiheistusta. Virastotalo ei ollut suljettuna missään vaiheessa, mutta 750 käyttäjästä vain noin 30:n piti tehdä väistömuutto.

“Kaikki muut pääsivät muuttamaan suoraan valmiisiin tiloihin”, Peltonen kertoo tyytyväisenä.

Suunnittelun ohjauksessa painotettiin turvallisuutta ja akustiikkaa

Kaikki suunnitteluratkaisut vietiin läpi käyttäjähyväksynnän kautta. Eniten yhteen sovitettavaa oli Huhtalan mukaan LVI- ja sähkötekniikassa, koska koko taloa ei saneerattu. Suunnittelun ohjauksessa korostui myös turvallisuusjohtaminen, turvallisuustekniikka ja sisäilman laatu.

“Vastasimme sisäilman laadunvarmistuskoordinoinnista yhdessä Senaatin sisäilma-asiantuntijan kanssa.”

Tavoitteena oli kehittää myös akustiikkaa ja äänieristystä. Valmiissa virastotalossa on kaikille yhteinen asiakaspalvelupiste ja kokouskeskus sekä toimistokerrokset monitilaympäristöineen. Puheääni ei saa kantaa tilasta toiseen, mutta esimerkiksi palohälytyksen pitää kuulua kaikkialle.

“Akustiikka on yksi niistä monista asioista, jotka ovat parantuneet selvästi”, Peltonen toteaa.

Virastotalon tilamuutos toteutui aikataulussa ja budjetissa, ja Peltonen pitää isona onnistumisena myös yhteisöllisyyttä. Aikaisemmin eri virastojen välillä ei ollut juurikaan yhteistoimintaa, mutta nyt hupitoimikunta järjestää yhteisiä tapahtumia.

“Toimivista ja viihtyisistä tiloista on tullut ensimmäisen vuoden aikana hyvää palautetta myös kansalaisilta. Yhden luukun periaate tuntuu toimivan!”

Lahden virastotalo

  • Omistaja Senaatti-kiinteistöt
  • Valmistunut vuonna 1978
  • Noin 15 000 neliötä
  • Käyttäjinä 11 julkisen hallinnon toimijaa, mm. Hämeen TE-toimisto ja ELY-keskus, Verohallinto, Kela, Maanmittauslaitos sekä Digi- ja väestötietovirasto
  • Kokonaiskustannusarvio noin 12,5 M€.

Granlundin palvelut

Haluatko kuulla lisää?

Lauri Huhtala

Rakennuttajapäällikkö
Granlund Saimaa

Tutustu muihin referensseihimme

Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi
Lappeenranta

Luumäen uusi hyvinvointiasema saa ylistävää palautetta käyttäjiltä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Henkilökunta ja asiakkaat ovat ihastuneet uuteen hyvinvointiasemaan Luumäen keskustassa. Granlund vastasi sote-rakennuksen rakennuttamisesta ja valvonnasta.
Referenssi

Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot, Kuntotutkimukset, Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Aina ei tarvitse rakentaa uutta! Sääksjärven upeissa maisemissa sijaitsevaa Kiljavan sairaalaa kehitetään hyvinvointialueen tulevaisuutta ajatellen, mutta vanhaa rakennuskantaa kunnioittaen.
Referenssi

Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut

Toimiala

Katajanokan Laituri näyttää suuntaa kestävämmälle toimitila- ja hotellirakentamiselle. Massiivipuun yhdistäminen vähäpäästöiseen betoniin ja talotekniikkaan laski koko elinkaaren hiilijalanjälkeä.
Referenssi

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?