Energiankierrätysjärjestelmälle kansainvälistä menestystä
17.11.2020 – K-ryhmälle suunniteltu ratkaisu voitti Euroopan lämpöpumppuyhdistyksen kilpailun.

Granlundin K-ryhmälle suunnittelema energiankierrätysjärjestelmä on menestynyt eurooppalaisen lämpöpumppuyhdistyksen (European Heat Pump Association) jokavuotisessa kilpailussa, jossa valitaan vuoden tehokkain, älykkäin ja kestävin lämpöpumppuratkaisu. Sarjoja on yhteensä neljä ja Granlund sai voiton yhdessä Gebwellin ja Tom Allen Seneran kanssa sarjassa Next Generation Heat Pump.
Kilpailua on järjestetty vuodesta 2011 lähtien ja ehdotuksia kootaan ympäri Euroopan. Tänä vuonna tuomaristo sai yhteensä 32 kilpailuehdotusta. Energiankierrätysjärjestelmää kiiteltiin erityisesti sen innovatiivisuudesta sekä skaalautuvuudesta eri kokoisiin ruokakauppoihin. Myös ratkaisun energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä korostettiin valinnassa.
Ruokakaupparakennukset lähes energianeutraaliksi
Energiankierrätysjärjestelmän avulla on mahdollista pienentää rakennuksen lämmönkulutusta jopa 85-95 %. Käytännössä kiinteistön hukkalämpö otetaan käyttöön ja valjastetaan tuottamaan energiaa lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin. K-ryhmässä järjestelmä on asennettu jo 13 kauppakiinteistöön ja seuraavan kymmenen vuoden sisällä vuorossa ovat reilut 60 K-Citymarketia, 130 K-Supermarketia ja 15 Kespro-noutotukkua. Keksintö muuttaa ruokakaupparakennukset lähes energianeutraaliksi lämmityksen osalta, kun viilennyksestä sivutuotteena syntyvää lauhdelämpöä hyödynnetään kiinteistön lämmitystarpeisiin.
“On hienoa saada energiankierrätysjärjestelmälle tunnustusta myös kansainvälisessä mittakaavassa. Järjestelmä on todella skaalautuva ja tehokas, sen käyttöä on laajennettu nyt myös ruokakaupoista teollisuuteen sekä toimistorakennuksiin. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä”, kertoo idean suunnittelija, Granlundin energiasta vastaava teknologiajohtaja Tuomo Niemelä.
Vuosi sitten ratkaisu voitti Motivan Energianerokas-kilpailun yhdessä K-ryhmän kanssa.
Haluatko kuulla lisää?

Tuomo Niemelä

Granlund Lahteen kaksi uutta osastoa ja johtajaa
08.05.2025 – Granlund Lahdessa palvelut monipuolistuvat ja osaaminen syvenee. Rakennusautomaatio-osastoa johtaa jatkossa Harri Samola ja rakennesuunnitteluosastoa Jani Kokkonen.
- Nimitykset

Talotekniikan dokumentointi nopeuttaa korjaushankkeita
07.05.2025 – Tiedonhallinnan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta rakennusprojektin loppuvaiheessa talotekniikan dokumentointi “unohtuu” usein. Se tuottaa lisäkustannuksia ylläpidossa ja korjaushankkeissa.
- Talotekniikka

Teollisuuden energiahankkeilla merkittävää säästöä
05.05.2025 – Energiankierrätys ja prosessien optimointi ovat tuoneet teollisuudelle isot energiansäästöt. Nyt energiahankkeissa on alkanut uusi vaihe, jonka keskiössä on tuotannon sähköistyminen.
- Energia

Kasvupotentiaalia rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa
02.05.2025 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 12 paikkakunnalla. Tulevaisuudessa kasvupotentiaalia nähdään esimerkiksi vastuullisuuspalveluissa.
- Suunnittelu
- Ura Granlundilla

Kylmälaitteiden uusinnassa tulee varautua tulevaan F-kaasuasetukseen
28.04.2025 – Kiinteistön jäähdytys- ja lämpöpumppuinvestoinneissa kannattaa huomioida kylmäaineiden kiristyvät käyttörajoitukset. Asiantuntija auttaa löytämään pitkällä aikavälillä kustannustehokkaimman vaihtoehdon.
- Energia

Kuinka säästää energiaa talotekniikan laiteuusinnoilla?
22.04.2025 – Talotekniikan uusiminen on samalla mahdollisuus säästää merkittävästi energiaa. Esimerkiksi ilmanvaihdossa uudet laitteet voivat tuoda energiansäästöä jopa 25–40 prosenttia entiseen verrattuna.
- Energia

Granlund vahvistaa talotekniikkasuunnittelua Pohjois-Ruotsissa
09.04.2025 – Umeå Projekt Team AB liittyy Granlund-konserniin yrityskaupan myötä. Yritys on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja projektinjohtoon.
- Granlund Group
- Yrityskaupat

Granlund laajentaa rakennuttamisen liiketoimintaa Ruotsissa
03.04.2025 – Tukholmalainen Coordia Consult AB on nyt osa Granlund-konsernia. Yritys keskittyy rakennuttamiseen ja projektinjohtoon sekä valvontaan.
- Yrityskaupat

Granlundin päästövähennystavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän
28.03.2025 – Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt Granlundin päästövähennystavoitteet. Kyse on aloitteesta, jolla pyritään pysäyttämään maapallon lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen.
- Granlund