Granlund kasvattaa rakennuttamista yrityskaupalla
3.2.2026 – Granlund on tehnyt yrityskaupan Rakennuttajatoimisto Venttiseiskan kanssa. Yritys työllistää 14 kokenutta osaajaa Vantaalla ja Lahdessa.
Venttiseiska on perustettu vuonna 2016, ja yrityksen liikevaihto vuonna 2025 oli 1,8 M€. Venttiseiska on keskittynyt rakennuttamiseen ja valvontaan sekä projektinjohdon palveluihin. Kokemusta on niin julkisen puolen hankkeista, liike- ja teollisuussektoreilta kuin infrarakentamisesta. Venttiseiska on toiminut rakennuttajana mm. useissa kouluhankkeissa, vesihuollon projekteissa sekä teollisuudessa esimerkiksi Kempowerin pääkonttorin ja Nesteen Kilpilahden operointikeskuksen projekteissa.
Rakennuttamisessa yli 200 asiantuntijaa
Granlundin rakennuttamisen liiketoiminta kasvanut viime vuosina voimakkaasti, pääosin rekrytointien kautta. Tällä hetkellä alan asiantuntijoita löytyy jo yli 200. Liikevaihto on kaksinkertaistunut viiden vuoden aikana ja kasvu on jatkunut edelleen tasaisena.
”Tarjoamme rakennuttamisen ja valvonnan palveluita ympäri Suomen. Meille on tärkeää toimia lähellä asiakkaitamme paikallisesti, jolloin tunnemme parhaiten markkina-alueen ja sen tarpeet. Venttiseiskan yrityskaupan myötä voimme vahvistaa palvelutarjontaamme erityisesti pääkaupunkiseudun ja Päijät-Hämeen alueella”, kertoo yrityskaupasta rakennuttamisen liiketoimintajohtaja Tuomo Nerg.
Meille on tärkeää toimia lähellä asiakkaitamme paikallisesti, jolloin tunnemme parhaiten markkina-alueen ja sen tarpeet.
Tuomo Nerg, rakennuttamisen liiketoimintajohtaja, Granlund Oy
Vahvistusta teollisuus- ja infrarakentamiseen
Granlund ja Venttiseiska ovat tehneet yhteistyötä aiemmin useissa hankkeissa. Nergin mukaan Granlund voi yrityskaupan myötä vahvistaa ja laajentaa rakennuttamisen palveluita teollisuuden ja infrarakentamisen puolella, joista Venttiseiskalla on vahvaa kokemusta.
Venttiseiskalle yrityskauppa Granlundin kanssa tuo uusia kasvumahdollisuuksia. “Uskomme, että Granlundin kanssa voimme kasvattaa liiketoimintaamme. Yhdessä isomman yrityksen kanssa pystymme vahvistamaan osaamistamme sekä lähtemään mukaan myös suurempiin hankkeisiin”, kertoo Venttiseiskan toimitusjohtaja Sampsa Pesonen.
”Tämä tuo uusia kehittymispolkuja myös henkilöstöllemme. Isommassa yrityksessä heillä on mahdollisuus löytää uusia uravaihtoehtoja sekä päästä mukaan suuremman mittakaavan hankkeisiin”, Pesonen lisää.

Kuvassa vasemmalta: Timo Palonkoski, Tuomo Nerg, Pertti Pokkinen, Sampsa Pesonen, Pekka Metsi, Niko Takala ja Sami Maavuori.
Granlundin tavoitteena on kasvaa rakennuttamisen liiketoiminnassa Suomen kolmen suurimman rakennuttajatoimiston joukkoon.
Granlundin tavoitteena on kasvaa rakennuttamisen liiketoiminnassa Suomen kolmen suurimman rakennuttajatoimiston joukkoon. ”Asiakkaillemme pystymme tarjoamaan kasvun myötä yhä laaja-alaisempia palveluita. Kehitämme myös jatkuvasti toimintatapojamme ja prosessejamme, jotta voimme tarjota asiakkaillemme parhaita ratkaisuja ja parhaan asiakaskokemuksen”, Nerg kertoo.
Yrityskauppa Venttiseiskan tehtiin tammikuun 2026 lopussa. Henkilöstö tulee jatkamaan Granlundilla ns. vanhoina työntekijöinä. Venttiseiskan osakkaat siirtyvät Granlundille rakennuttamisen liiketoiminnan avaintehtäviin sekä tulevat Granlundin osakkaiksi.
Haluatko kuulla lisää?

Pekka Metsi

Tuomo Nerg

Sampsa Pesonen
Lisää uutisiamme
Tilaa uutiskirjeemme
Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.