Hyppää sisältöön
Kokkola

Granlund Kokkola

Olemme Pohjanmaan johtava taloteknisen suunnittelun ja valvonnan sekä vaativien teollisuushankkeiden asiantuntija Kokkolassa.

Talotekniikan ja teollisuussuunnittelun asiantuntija Kokkolassa

Tarjoamme Pohjanmaalla kaikki Granlundin palvelut talotekniikkasuunnittelusta rakennuttamiseen ja valvontaan.

Taloteknisellä valvonnalla varmistamme, että rakennusautomaatiojärjestelmät toimivat oikein ja rakennushankkeet valmistuvat ajallaan.

Olemme toimineet LVI-suunnittelijana, sähkösuunnittelijana ja rakennusautomaatiosuunnittelijana vuodesta 1972 asti ja kasvaneet Pohjanmaan johtavaksi talotekniikka-asiantuntijaksi. Toimipisteitämme löytyy myös Seinäjoelta, Vaasasta ja Alavudelta.

Meillä on Pohjanmaalla vuosikymmeniä kestäneitä asiakkuuksia, jotka pohjaavat vankkaan kokemukseemme sairaalasuunnittelusta, vaativista teollisuushankkeista ja kaupan alan kohteista.

Tukenasi kiinteistön koko elinkaaren ajan

Yhdistämme Kokkolassa suuren suunnittelu- ja konsultointitoimiston resurssit paikallisen toimijan läsnäoloon ja ketteriin palveluihin. Pysymme tukenasi kiinteistön koko elinkaaren ajan niin energiatehokkuushankkeissa kuin kiinteistön toiminnan varmistamisessa. Näin rakennuksen tekniikka toimii varmasti oikein, viat korjataan ajoissa ja käyttäjät ovat tyytyväisiä sisäolosuhteisiin.

Tarjoamme kunnossapidon johtamiseen ja huollon laadun seurantaan ja asiantuntevat kuntoarviot.

Granlund Manager -ohjelmisto on ratkaisu järkevään ja ammattimaiseen kiinteistöjohtamiseen.

Varmistamme kiinteistön toiminnan myös käytön aikana, esimerkiksi tekniikan etäseurannalla ja auditoinneilla.

Tutustu muihin toimipisteisiimme

Yhteyshenkilöt

Ari Hietikko

Aluetoimiston johtaja, Kokkola / Osastonjohtaja, rakennuttaminen ja valvonta
Granlund Pohjanmaa Oy

Meille töihin?

Olit sitten vasta uraasi aloitteleva tai jo pidempää kokemusta kerryttänyt konkari, meillä Granlund Pohjanmaalla on tarjolla tilaisuus sinulle. Meillä saat vastuuta ja pääset mukaan monipuolisiin hankkeisiin.

Meillä pääset myös kasvattamaan osaamistasi, auttamaan toisia ja nauttimaan markkinoiden parhaasta tulospalkkiomallista, joka koskee kaikkia granlundilaisia.

Referenssit

Vaasa

Vaasan keskussairaalan H-talo on energiatehokas ja älykäs

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiatehokkuus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Vaasan keskussairaalan H-talon talotekniikan suunnittelussa korostuivat turvallisuus, älykkäät ja helppokäyttöiset toiminnot, energiatehokkuus, viihtyisyys ja muuntojoustavuus.
Referenssi
Vaasa

Vaasan Merikampuksen kirjastossa tekniikka on askeleen edellä

Palvelu

LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiatehokkuus

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Yhdessä suunniteltu tiedekirjasto tarjoaa modernit ja esteettömät tilat ja palvelut Palosaaren kampuksen väelle.
Referenssi
Vaasa

VILPEn tehtaalle maalämpövoimala – vuosittaiset päästöt vähenevät 330 tonnia

Palvelu

LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

VILPEn Vaasassa sijaitsevan Mustasaaren tehtaan hiilijalanjälki tulee kutistumaan merkittävästi, kun uusi maalämpövoimala otetaan käyttöön. Voimala lämmittää ja jäähdyttää rakennuksen ja…
Referenssi
Vaasa

Vaasan kaupungin kiinteistöjen talotekniikkaa viritetään uusilla toimintakokeilla

Palvelu

Talotekniikan konsultointi, Korjaussuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Vaasan kaupunki on aloittanut kiinteistöissään talotekniikan toiminnan systemaattisen varmistamisen. Uusintatoimintakokeet paljastavat vikoja, joiden korjaaminen onnistuu usein automaatiota säätämällä. Suuren kiinteistökannan…
Referenssi
Vaasa

Wärtsilän Smart Tecnology Hub on ekotehokkuuden edelläkävijä

Palvelu

Ympäristösertifioinnit, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Teollisuus

Wärtsilän Smart Technology Hubissa ympäristöystävällistä tekniikkaa kehitetään ympäristöystävällisissä rakennuksissa. Granlundin suunnittelijat auttavat Wärtsilää saavuttamaan hankkeen kunnianhimoiset ekotehokkuus-tavoitteet.
Referenssi
Vaasa

Vaasan yliopiston VEBIC-energialaboratoriossa tehdään huipputason tutkimusta

Palvelu

LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Sähkösuunnittelu, Talotekniikkasuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Referenssi
Helsinki, Vaasa

Wasa Stationin energiakonsultointi ja talotekniikkasuunnittelu

Palvelu

Energiakonsultointi, Talotekniikkasuunnittelu, Ympäristösertifioinnit

Toimiala

Urheilu

Olemme osallistuneet vuodesta 2016 asti Vaasan uuden maamerkin, Wasa Stationin, talotekniikkasuunnitteluun sekä alueelliseen energia- ja ympäristökonsultointiin.
Referenssi
Seinäjoki

Seinäjoen kaupunki käyttää Granlund Manageria laajan kiinteistökantansa ylläpidossa ja energiaseurannassa

Palvelu

Granlund Manager -ohjelmisto

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Seinäjoen kaupunki ja Granlund aloittivat yhteistyön ylläpitojärjestelmän uudistuksessa vuonna 2013. Granlund Manager -järjestelmää on sittemmin laajennettu vaiheittain.
Referenssi

Vaasa

Vaasan keskussairaala, U-rakennus

Palvelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Projekti
Vaasa

Bothnia High 5

Palvelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Projekti
Vaasa

Valtion virastotalo, Wolffintie 35

Palvelu

Toimiala

Toimistot

Projekti
Vaasa

ABB Vaasan kiinteistöt ja palvelut, tuotantoyksiköt

Palvelu

Toimiala

Teollisuus

Projekti
Seinäjoki

Etelä-Pohjanmaan keskussairaala

Palvelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Projekti
Seinäjoki

Seinäjoen jalkapallostadion, OmaSP stadion

Palvelu

Toimiala

Urheilu

Projekti
Vaasa

Mustasaaren kunta, Granlund Manager

Palvelu

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Projekti
Vaasa

Parkanon koulukampus

Palvelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Projekti
Seinäjoki

Puotikuja 2 A-C -toimistorakennukset (Powergate II)

Palvelu

Toimiala

Toimistot

Projekti
Seinäjoki

As Oy Seinäjoen Komiakulma

Palvelu

Toimiala

Taloyhtiöt

Projekti

Ajankohtaista

“Perhevapaa on tänä päivänä itsestään selvää myös isille” – Granlund myötäelää perheellisen arjessa mukana

07.06.2023 – Perhevapaan pitäminen on tehty Granlundilla helpoksi. Riittää, että asiasta ja ajankohdasta ilmoittaa ajoissa omalle esihenkilölle. Työt saadaan järjestymään kyllä.

Uutinen

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Yhteystiedot
Granlund Pohjanmaa Oy, Kokkolan toimipiste
Koppisentie 3
67600 Kokkola

Sähköpostit
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Puhelin
010 759 2800

Laskutusosoite
Verkkolaskuosoite: 003707645557
Operaattori: Basware
Välittäjätunnus: BAWCFI22

Laskujen vastaanotto sähköpostitse
Laskut lähetetään palveluun pdf-muodossa ja laskun liitteiden tulee olla samassa tiedostossa itse laskun kanssa: granlund-pohjanmaa@mail.paletteoy.readsoftonline.com 

Lisätietoja osoitteesta talous@granlund.fi. 

Y-tunnus: 0764555-7

Katso laskutusohjeemme täältä

Mitä tietoa etsit?