Kuopion arkkitehtitiimi kuuntelee tarkkaan rakennuksen käyttäjiä
Granlund Kuopion arkkitehtien pöydillä on nähty paljon kouluja, asuinrakennuksia ja teollisuuskohteita. Kantava periaate on kuunnella tarkasti tilaajan ja rakennuksen käyttäjien toiveita.
Tanja Holma, Olli Nieminen, Markus Niskasaari ja Minna-Mari Merilainen
Granlund Kuopion arkkitehtisuunnittelusta vastaava tiimi sai vuonna 2024 kovan luokan vahvistuksen, kun Arkkitehtitoimisto ON Oy:n ydintiimi liittyi Granlundin riveihin yrityskaupan myötä.
Arkkitehti Olli Nieminen siirtyi tuolloin Granlund Kuopion uuden arkkitehtiosaston johtajaksi. Hänellä on runsaan kolmen vuosikymmenen ura arkkitehtina. Kahdeksan hengen tiimistä löytyy muitakin kokeneita tekijöitä, mutta mukana on myös kaksi töiden ohessa opintoja viimeistelevää arkkitehtiopiskelijaa.
“Tiimistämme löytyy vahvaa kokemusta muun muassa asuinrakennusten ja koulutustilojen suunnittelusta. Viime aikoina ovat korostunut teollisuuskohteiden suunnittelu. Tällä hetkellä pöydällä on muun muassa Valion ja VR FleetCaren hankkeita”, Nieminen kertoo.
Arkkitehdin on hallittava kokonaisuuksia ja pystyttävä suodattamaan lähtötiedoista tärkeimmät asiat suunnittelun pohjaksi.
Tanja Holma, arkkitehti, Granlund Kuopio
Arkkitehtisuunnittelu Granlundilla
Granlundin arkkitehdit suunnittelevat toimivia ja hyvinvoivia ympäristöjä, jotka kestävät aikaa ja palvelevat käyttäjiään pitkälle tulevaisuuteen.

Arkkitehtisuunnittelu lähtee käyttäjien tarpeista
Arkkitehti Markus Niskasaaren mielestä antoisinta arkkitehdin työssä on päästä tekemään käyttäjälähtöistä suunnittelua. “Työssä tuntee aina onnistumisen iloa, kun rakennus vastaa käyttäjien toiveisiin ja saadaan toimivaa arkkitehtuuria.”
Arkkitehti Tanja Holma sanoo, että arkkitehdin on hallittava kokonaisuuksia ja pystyttävä suodattamaan lähtötiedoista tärkeimmät asiat suunnittelun pohjaksi. “Työssä korostuu myös hyvän yhteistyön merkitys esimerkiksi hankkeen tilaajan, käyttäjien ja muiden suunnittelijoiden kanssa”, Holma kertoo.
Työssä tuntee aina onnistumisen iloa, kun rakennus vastaa käyttäjien toiveisiin ja saadaan toimivaa arkkitehtuuria.
Markus Niskasaari, arkkitehti, Granlund Kuopio
Arkkitehtikolmikko painottaa rakennuksen käyttäjien tarkkaa kuuntelua. Olli Nieminen nostaa esimerkiksi erään suuren koulukohteen henkilökunnan työtilojen järjestelyt. Hankkeen tilaaja halusi tehostaa rajusti toimintaa ja tilankäyttöä, mikä aiheutti vastahankaa henkilöstössä.
“Järjestimme suunnitteluvaiheen aikana henkilöstölle laajan työpajakierroksen, jossa kerroimme työtilojen suunnitelluista ratkaisuista ja niiden hyödyistä. Lopputuloksena täysin mullistunut toimintamalli sai työntekijöiltä pääosin hyvin positiivisen vastaanoton. Muutenkin hankkeesta tuli hyvä, mihin vaikutti oleellisesti hyvä yhteistyö käyttäjien kanssa.”
Arkkitehdeilla monipuolinen kokemus erilaisista hankkeista
Granlund Kuopion arkkitehdeilta löytyy kokemusta hyvin erilaisista kohteista. He ovat tehneet suunnittelutöitä muun muassa julkisen sektorin, teollisuuden ja kaupan kohteissa. Toimeksiantoja on ollut myös asuntojen ja sisustusten suunnittelussa.
“Viime vuosina olemme olleet mukana myös historiallisten ja suojeltujen rakennusten peruskorjauksissa. Sellainen oli esimerkiksi Kuopion entisen Sokeainkoulun korjaus- ja muutostyö”, Olli Nieminen kertoo.
Tärkeä asiakasryhmä ovat myös itäisen Suomen hyvinvointialueet, joille on suunniteltu muun muassa hoivatiloja Kuopiossa, Kajaanissa ja Joensuussa.
“Viime aikoina olemme suunnitelleet erityisryhmien hoivaan soveltuvia tiloja. Niissä joutuu ottamaan tarkasti huomioon esimerkiksi esteettömyyteen liittyvät asiat”, Markus Niskasaari sanoo.

Valtakunnallinen verkosto antaa mahdollisuuden jakaa osaamista ja kokemusta, mikä on erinomainen lisä kunkin paikkakunnan omaan palveluntarjontaan.
Olli Nieminen, arkkitehtisuunnittelun osastonjohtaja, Granlund Kuopio
Haluatko kuulla lisää?
