Elämyksellisten tilojen suunnittelussa tekniikka saa lisäpotkua taiteesta
10.10.2019 – Audiovisuaalinen kokonaisuus eli valo, kuva ja ääni luovat tilan tunnelman.

Rakentamisprosessin onnistumisessa pelkkä insinööritaito ei enää takaa parasta lopputulosta. Vaikka työn perustukset onkin tärkeä laskea tekniselle osaamiselle, erikoiskohteiden kokonaisuus voi vaatia onnistuakseen myös esimerkiksi valo,- ääni ja esitystekniikan asiantuntemusta.
”Nämä ratkaisut näkyvät ja kuuluvat käyttäjille. Audiovisuaalinen kokonaisuus eli valo, kuva ja ääni luovat tilan tunnelman”, Granlundin valaistussuunnittelun ryhmäpäällikkö Sanna Forsman kertoo.
Granlund on edelläkävijä taidealojen osaajien rekrytoimisessa. Insinöörien ja diplomi-insinöörien lisäksi Granlundin valaistus- ja esitystekniikan yksiköt työllistävät niin teknikkoja, muotoilijoita ja medianomeja kuin teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelulinjan käyneitä teatteritaiteen maistereita.
Valot kohdilleen
Yksi Granlundin uusista rekrytoinneista on Tampereen toimistossa töitä tekevä Jussi Kamunen, jolla on pitkä tausta Tampere-talon valosuunnittelijana ja esitystilojen kehittäjänä sekä freelancer-valosuunnittelijana muun muassa Suomen Kansallisoopperalle ja Savonlinnan Oopperajuhlille.
Suunnittelun lisäksi Kamunen on tehnyt paljon alan käytännön työtä. Hänen mielestään suunnittelijan on tärkeää ymmärtää ja ajatella ennen kaikkea loppukäyttäjää.
”Kallein ja hienoin laite ei aina sovi kaikkiin ympäristöihin. Lisäksi pitää huomioida, että rakennuksissa ratkaisujen elinkaari on kymmenen vuotta ja enemmänkin”, Kamunen sanoo.
Tampereen ja Helsingin lisäksi Granlundilla on valo-, ääni- ja esitystekniikan suunnittelun osaamista myös Jyväskylässä.
Kallein ja hienoin laite ei aina sovi kaikkiin ympäristöihin.
Erilaisia näkökulmia
Toinen Granlundin uusista osaajista on valaistussuunnittelun diplomi-insinööri Kati Harjula, joka päätyi Granlundille toiveenaan tehdä enemmän nimenomaan valaistussuunnittelua. Entisessä työpaikassaan Pöyryllä työnsarkana oli ollut sähkösuunnittelu.
Harjulan mukaan on pelkästään vahvuus, että Granlundilla insinöörityö ja taidealojen osaaminen yhdistyvät.
”Erilaiset taustat tuovat monipuolisemmin erilaisia näkökulmia. Valaistus on hyvin visuaalinen ja taiteellinen osa-alue, joten on tärkeää, että sitä ovat mukana tekemässä ne, jotka sitä tosissaan ymmärtävät”, Harjula sanoo.
Granlundilla insinöörityö ja taidealojen osaaminen yhdistyvät.
Isoja ja pieniä projekteja
Elämyksellisiä tiloja rakennetaan nykyään esimerkiksi toimistoihin, kauppakeskuksiin, lentokentille ja sairaaloihin. Eräs tuore esimerkki on Finavian tilaus Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonne toteutettiin audiovisuaalinen Suomi-elämys vaihtuvine vuodenaikoineen. Granlundin valaistussuunnitteluosaamista taas voi nähdä esimerkiksi Uudessa lastensairaalassa ja Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.
Granlundin valo-, ääni- ja esitystekniikan osaajat suunnittelevat myös paljon pienempiäkin projekteja. Kyseessä voi olla esimerkiksi yksittäinen auditorio tai neuvotteluhuone.
”Suunnittelussa käytetään hyväksi taiteellisia ja visuaalisia mahdollisuuksia, mutta taustalla ovat ennen kaikkea käytettävyys ja funktionaalisuus”, Forsman sanoo.
Forsman kertoo myös asiakkaasta, jonka hankalaan ikkunattomaan ylijäämätilaan ideoitiin näyttelyhuone. Aina siis tarpeen ei tarvitse ole etukäteen tiedossa, vaan ideoita ja ratkaisuja etsitään avoimin mielin.
Jussi Kamunen sanoo, että huolellisesta valo- ja äänitekniikan suunnittelusta täytyy pitää kiinni. Kukapa haluaisi riesakseen vaikkapa esitystilan, jossa tapahtumien järjestäminen on esitystekniikan takia aina vaikeaa ja epäonnistunutta.
Lue lisää:
Helsinki-Vantaan Aukio tarjoaa elämyksellisen luontokokemuksen matkustajalle
Haluatko kuulla lisää?



Granlund Lahteen kaksi uutta osastoa ja johtajaa
08.05.2025 – Granlund Lahdessa palvelut monipuolistuvat ja osaaminen syvenee. Rakennusautomaatio-osastoa johtaa jatkossa Harri Samola ja rakennesuunnitteluosastoa Jani Kokkonen.
- Nimitykset

Talotekniikan dokumentointi nopeuttaa korjaushankkeita
07.05.2025 – Tiedonhallinnan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta rakennusprojektin loppuvaiheessa talotekniikan dokumentointi “unohtuu” usein. Se tuottaa lisäkustannuksia ylläpidossa ja korjaushankkeissa.
- Talotekniikka

Teollisuuden energiahankkeilla merkittävää säästöä
05.05.2025 – Energiankierrätys ja prosessien optimointi ovat tuoneet teollisuudelle isot energiansäästöt. Nyt energiahankkeissa on alkanut uusi vaihe, jonka keskiössä on tuotannon sähköistyminen.
- Energia

Kasvupotentiaalia rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa
02.05.2025 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 12 paikkakunnalla. Tulevaisuudessa kasvupotentiaalia nähdään esimerkiksi vastuullisuuspalveluissa.
- Suunnittelu
- Ura Granlundilla

Kylmälaitteiden uusinnassa tulee varautua tulevaan F-kaasuasetukseen
28.04.2025 – Kiinteistön jäähdytys- ja lämpöpumppuinvestoinneissa kannattaa huomioida kylmäaineiden kiristyvät käyttörajoitukset. Asiantuntija auttaa löytämään pitkällä aikavälillä kustannustehokkaimman vaihtoehdon.
- Energia

Kuinka säästää energiaa talotekniikan laiteuusinnoilla?
22.04.2025 – Talotekniikan uusiminen on samalla mahdollisuus säästää merkittävästi energiaa. Esimerkiksi ilmanvaihdossa uudet laitteet voivat tuoda energiansäästöä jopa 25–40 prosenttia entiseen verrattuna.
- Energia

Granlund vahvistaa talotekniikkasuunnittelua Pohjois-Ruotsissa
09.04.2025 – Umeå Projekt Team AB liittyy Granlund-konserniin yrityskaupan myötä. Yritys on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja projektinjohtoon.
- Granlund Group
- Yrityskaupat

Granlund laajentaa rakennuttamisen liiketoimintaa Ruotsissa
03.04.2025 – Tukholmalainen Coordia Consult AB on nyt osa Granlund-konsernia. Yritys keskittyy rakennuttamiseen ja projektinjohtoon sekä valvontaan.
- Yrityskaupat

Granlundin päästövähennystavoitteet saivat SBTi:n hyväksynnän
28.03.2025 – Science Based Targets initiative (SBTi) on hyväksynyt Granlundin päästövähennystavoitteet. Kyse on aloitteesta, jolla pyritään pysäyttämään maapallon lämpeneminen kriittiseen 1,5 asteeseen.
- Granlund