Hyppää sisältöön
Kouvola

Granlund Saimaa Oy, Kouvola

Olemme talotekniikan ja teollisuussuunnittelun asiantuntija Kouvolassa. Arkkitehti- ja rakennesuunnittelussa palvelemme ympäri Suomen.

Talotekniikan asiantuntija Kouvolassa

Kuulumme Granlund Saimaa Oy:n ja tarjoamme Kouvolassa joustavasti kaikki Granlundin palvelut aina talotekniikkasuunnittelusta rakennuttamiseen ja valvontaan.

Olemme toimineet Lappeenrannassa jo vuodesta 2013 lähtien ja laajentuneet hallitusti Kouvolan lisäksi Imatralle. Erikoisosaamiseemme Kouvolassa kuuluu vaativien teollisuushankkeiden LVI-suunnittelu, sähkösuunnittelu ja rakennusautomaatiosuunnittelu.

Yhdistämme Kouvolassa suuren suunnittelu- ja konsulttitoimiston resurssit paikalliseen läsnäoloon. Olemme ketterä kumppani pienissä toimeksiannoissa ja luotettava valinta suurten hankkeiden pääsuunnittelussa.

Monialaisuus onkin tärkein vahvuutemme, ja pysymme rinnallasi kiinteistön koko elinkaaren ajan. Tuemme kiinteistöjen ylläpitoa esimerkiksi Granlund Manager -ohjelmistolla ja kuntoarvioilla.

Meille töihin?

Meillä Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Imatralla työskentelee yli 65 kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista, ja olemme yksi Granlundin suurimmista tytäryhtiöistä. Kasvusta huolimatta olemme säilyttäneet välittömän ilmapiirin, ja kollegoilta on meillä helppo kysyä neuvoa ja johdon ovi on aina auki.

Moderni toimistomme sijaitsee Lappeenrannassa Rakuunamäellä, tunnelmallisessa yli 100-vuotiaassa puolustusvoimien kiinteistössä, jonka peruskorjauksen suunnittelimme itse. Työntekijöiden ääni kuuluukin kaikessa toiminnassamme.

Pidämme huolta jokaisen hyvinvoinnista, ja tarjoamme esimerkiksi vapaalippuja urheilukaupungin moniin menoihin, sähköavusteiset polkupyörät työmatkoille ja ilmaiset parkkipaikat. Tule tutustumaan tai ota yhteyttä!

Yhteyshenkilöt

Markku Kaarlela

Aluejohtaja
Granlund Saimaa Oy
Kouvola

Referenssejämme

  • Senaatti-kiinteistöt
  • Mitra Imatran Rakennuttaja Oy
  • Lappeenrannan K-sairaala
  • LUT-yliopiston peruskorjaus
  • Vaalimaa Shopping Center (LVI- ja sähkösuunnittelu)
  • ABB Oy
  • Fazer Oy, Lappeenranta
  • Finnsementti Oy, Lappeenranta
  • Nordkalk Oy, Lappeenranta

Lappeenranta

Rakuunamäen päiväkoti

Palvelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Projekti
Ilmakuva Hollolan sotekeskuksesta
Hollola

Hollola sosiaali- ja terveyskeskus

Palvelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Projekti
Lappeenranta, Vaalimaa

Skandinavian Shopping Center

Palvelu

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Projekti
Lappeenranta

EKOP City Pääkonttori

Palvelu

Toimiala

Toimistot

Projekti
Lappeenranta

Prisma Imatra

Palvelu

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Projekti
Lappeenranta

K-Sairaala

Palvelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Projekti

Ajankohtaista

Granlund Saimaa ja Imatran Arkkitehtuuritoimisto yhdistyvät

01.06.2022 – Granlund Saimaa vahvistaa arkkitehtiosaamistaan Imatralla ostamalla koko Imatran Arkkitehtuuritoimisto Oy:n osakekannan.

Uutinen

Granlund laajentaa osaamistaan liiketoimintakaupalla Imatralla

22.09.2021 – Granlund Saimaa Oy ja Imatran Juva Oy yhdistävät voimansa 1.10.2021 alkaen.

Uutinen

Granlund Saimaa Oy ja Arkkitehtuuritoimisto Ovaskainen Oy yhdistävät voimansa

12.12.2019 – Liiketoimintakaupan tavoitteena on monipuolistaa suunnittelun ja rakennuttamisen palveluja Etelä-Karjalan alueella.

Uutinen

Granlund Saimaa vahvisti markkina-asemaansa Kaakkois-Suomessa

29.03.2019 – Lappeenrannassa, Imatralla ja Kouvolassa toimivalla talotekniikan ja rakentamisen asiantuntijapalveluiden konsulttitoimistolla Granlund Saimaa Oy:lla oli viime vuonna vilkasta edellisvuosien tapaan: yhtiön…

Uutinen

Granlund Saimaa Oy ja Siluc Oy yhdistävät voimansa

07.12.2016 – Tavoitteena vahvistaa ja monipuolistaa palveluita Etelä-Karjalassa.

Uutinen

Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?

Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.

Yhteystiedot
Granlund Saimaa Oy, Kouvolan toimipiste
Kauppalankatu 14
45100 Kouvola

Sähköpostit
etunimi.sukunimi@granlund.fi

Puhelin
010 759 2900

Laskutusosoite
Verkkolaskuosoite: 003725190226
Operaattori: Basware
Välittäjätunnus: BAWCFI22

Laskujen vastaanotto sähköpostitse
Laskut lähetetään palveluun pdf-muodossa ja laskun liitteiden tulee olla samassa tiedostossa itse laskun kanssa: granlund-saimaa@mail.paletteoy.readsoftonline.com 

Lisätietoja osoitteesta talous@granlund.fi. 

Y-tunnus: 2519022-6 

Katso laskutusohjeemme täältä

Mitä tietoa etsit?