Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla
27.11.2018 – Talotekniikan optimointipalvelun avulla lähes 50-vuotiaan kiinteistön energiankulutus on saatu laskuun, samalla kun sisäolosuhteet ovat pysyneet vuokralaisille hyvinä.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Helsingin Etu-Töölössä sijaitsevassa KOy Casa Academicassa toimii monenlaisia vuokralaisia aina K-marketista kosmetologikouluun ja eläinklinikasta ylioppilaskuntaan. Granlund on osallistunut kohteessa useisiin suunnittelu- ja korjausrakentamishankkeisiin, kuten osittaiseen linjasaneeraukseen sekä vuokralais- ja tilamuutoksiin. Talotekniikan kattava digitaalinen seuranta alkoi vuoden 2017 alussa.
”KOy Casa Academicassa on suhteellisen paljon vanhaa tekniikkaa, ja erilaisten vuokralaisten takia se on toimintaympäristönä haastava ylläpidettävä”, kertoo Talotekniikan optimointipalvelun ryhmäpäällikkö Mika Virkki. ”Kiinteistön haltuunottovaiheessa asiantuntijamme alkoi seurata, säätää ja ohjata talotekniikan asetusarvoja niin, että järjestelmät saadaan toimimaan optimaalisesti.”
10 prosentin säästöt energiakustannuksissa
Talotekniikan optimoinnin avulla kiinteistön energiankulutus on saatu laskuun ja myös teknisiä vikoja on aikaisempaa vähemmän. Molemmat vaikuttavat vuokralaistyytyväisyyteen.
”Ensimmäisenä vuonna energiankulutuksessa saavutettiin noin 20 000 euron säästöt, ja lisäksi sisäolosuhteet ovat pysyneet hyvinä ja vuokralaiset tyytyväisinä”, Virkki sanoo. ”Energiakustannukset ovat laskeneet yhteensä noin 10 prosenttia, mikä tarkoittaa kiinteistönomistajien näkökulmasta merkittäviä kustannussäästöjä ja parempaa tuottoa sijoitetulle pääomalle.”
Ensimmäisenä vuonna energiankulutuksessa saavutettiin noin 20 000 euron säästöt.
Ylläpidon aktiivista toiminnanohjausta
Rullaava seuranta sopii Suomen vaihteleviin olosuhteisiin ja KOy Casa Academican kaltaiseen kiinteistöön, jossa ylläpidon optimointi vaatii vuokralaismuutosten takia jatkuvaa aktiivisuutta. Tärkeä osa palvelua on kiinteistönhuoltourakoitsijoiden toiminnan ohjaaminen.
”Seurannan ansiosta pystymme havaitsemaan talotekniikan ongelmakohdat, kuten rikkinäiset laitteet, ilman ylimääräisiä selvityksiä ja informoimaan niistä urakoitsijoita, mikä parantaa ylläpidon kustannustehokkuutta”, Virkki toteaa. ”Kiinteistönhuoltoyhtiö Selco Oy:ssä tiedetään, että kohde on meillä hyvin hallussa, joten he osaavat jo ottaa meihin yhteyttä aina tarvittaessa. Näin pystymme tukemaan heidän päivittäistä työtään vuokralaisten parissa.”
Ammattilaisten avulla energiankulutus saadaan paremmin kuriin ja laitos toimimaan alun perin tarkoitetulla tavalla.
Isännöitsijän kumppani ylläpidon seurannassa
Granlundin asiantuntijat tekevät läheistä yhteistyötä kiinteistön isännöitsijän kanssa.
”Työtäni helpottaa, kun ammattilaiset seuraavat kulutuksia ja kiinteistön järjestelmien toimintaa”, kertoo KOy Casa Academican tekninen manageri ja rakennusmestari AIT FMA VuT Juha Vesa J & E Management Oy:stä.
”Ammattilaisten avulla kiinteistön energiankulutus saadaan paremmin kuriin ja laitos toimimaan alun perin tarkoitetulla tavalla. Jatkuva seuranta, sähköiset raportit ja sähköisen huoltokirjan käyttäminen aktivoivat myös huoltoyhtiötä, ja laitteistojen vikatilanteet saadaan hoidettua kuntoon nopeasti. Käyttäjät ja osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä, kun kiinteistö toimii, ja lisäksi saamme selviä säästöjä vuositason energiakuluissa”, Vesa kertoo.
Käyttäjät ja osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä, kun kiinteistö toimii ja saamme selviä säästöjä vuositason energiakuluissa.
Granlundin rooli Kiinteistö Oy Casa Academicassa
- Talotekniikan optimointipalvelu isännöinnin ja huoltoyhtiön tukena
- Kustannus- ja energiasäästöt vuositasolla 10 %
- Rullaava seuranta varmistaa talotekniikan optimaalisen toiminnan
- Ylläpidon ja huollon toiminnanohjaus
- Vuokralaistyytyväisyyden varmistaminen
- Sähköinen huoltokirja, raportit ja dokumentit
Haluatko kuulla lisää?

Mika Virkki

Historiallista Kiljavan sairaalaa kehitetään sote-kiinteistönä
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekniikkasuunnittelu, Rakennesuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Kiinteistökehitys, Laskentapalvelut, Kuntoarviot ja tekniset selvitykset, Kuntotutkimukset
Sairaalat ja terveydenhuolto

Katajanokan Laiturissa sitouduttiin vahvasti vastuullisuuteen
Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla
Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla

Savilahden Luolan hyvän startin taustalla laadukas tekninen käyttöönotto
Sähkösuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Huoltokirjakoordinointi
Urheilu

Kestävän kehityksen Valtatie 30
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Valaistussuunnittelu, Granlund Manager
Toimistot, Datakeskukset

Roihupellon kampukselle yksi Suomen suurimmista maalämpövoimaloista
Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Energiasuunnittelu, Vähähiilisyys, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset

Baltic Yachts luottaa Granlundin osaamiseen
Granlund Manager, Huoltokirjakoordinointi, Vastuullisuuspalvelut
Teollisuus

Uuden tehdaslaajennuksen energiankierrätysjärjestelmä tukee Okmeticin vastuullisuustavoitteita
Energiasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto, Granlund Manager
Teollisuus

Vastuullisuustavoitteet ohjasivat Lappeenrannan virastotalon tilamuutosta
Rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Energialaskenta, Vastuullisuuspalvelut
Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla

Uudistunut Geologian tutkimuskeskus kierrättää hukkaenergiat hyötykäyttöön
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Tele- ja turvasuunnittelu, 4D-suunnittelu, Sähkösuunnittelu
Teollisuus

”Tieto rupiaa tarttumaan sinne” – Granlund Manager tehostaa kiinteistöyhtiön toimintaa Kurikassa
Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla
Energiatehokkuuden parannuksia digitaalisilla kiinteistöpalveluilla
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä