Heikki Wilen aloittaa Granlund Tampereen varatoimitusjohtajana
1.9.2022 – Tampereella tullaan rakentamaan kansallisesti merkittäviä kohteita jatkossakin, sanoo Granlund Tampereen varatoimitusjohtajana 1.9. aloittava Heikki Wilen.
”Tampere on yksi Suomen nopeimmin kasvavista seutukunnista, ja alueella rakennetaan kansallisesti merkittäviä kohteita”, sanoo Granlund Tampereen uusi varatoimitusjohtaja Heikki Wilen.
Hän näkee yhtenä kiinteistö- ja rakennusalan tulevaisuuden haasteena osaavan työvoiman saatavuuden. Hän uskoo, että ratkaisu on parantaa ihmisten työssäviihtymistä.
“Yhteisöllisyys voi olla ratkaisu alan työvoimapulaan. Kun ihmiset viihtyvät töissä yhdessä, työpaikkaan myös sitoudutaan.”
Kun ihmiset viihtyvät töissä, työpaikkaan myös sitoudutaan.
16 vuotta Granlund Tampereella
Wilen tuli harjoittelijaksi Granlund Tampereen sähköosastolle 16 vuotta sitten ja viihtyi talossa koko opintojensa ajan. Ensimmäinen vakitehtävä sähkösuunnittelijana kesti lopulta vain vuoden, kun Wilen siirtyi projektipäälliköksi. Vuonna 2014 hän eteni sähköosaston ryhmäpäälliköksi ja 2019 osastonjohtajaksi.
“Nyt on kaikki väliportaat käyty läpi ja edessä uusi mahdollisuus varatoimitusjohtajana.”
Ensimmäinen siemen sähkötekniikka-alalle kylvettiin jo poikana:
“Isäni toimi Granlund Tampereella 20 vuotta, muun muassa alue- ja toimitusjohtajana, ja muistan käyneeni toimistolla ensimmäisen kerran ehkä neljän tai viiden vanhana.”
Varatoimitusjohtajana Wilenin työtehtävät pysyvät pitkälti ennallaan. Hän vastaa edelleen Granlund Tampereen sähköosastosta sekä jatkaa myynnin ja asiakkuuksien koordinointia. Lisäksi hän pääsee osallistumaan entistä enemmän kehitystyöhön Granlund Tampereen toimitusjohtaja Risto Suojasen apuna.
Uudessa tehtävässään Wilen toivoo pääsevänsä kehittämään myös koko Granlund-konsernia.
“Itselläni on eniten annettavaa sähkösuunnittelun lisäksi myynnin ja asiakkuuksien kehittämisessä. Ne ovat erityisen lähellä sydäntäni.”
“Yhdessä olemme parempia!”
Alun perin Wilenin oli tarkoitus lähteä opiskelemaan sähkötekniikan sijaan kaupallisia aineita. Kiinnostus talouteen on näkynyt uran varrella suuntautumisena esimiestehtäviin.
“Granlundilla olen saanut aina keskittyä tehtäviin, joihin minulla on luontainen taipumus.”
Eniten Wilen nauttii suurten linjojen vetämisestä ja suunnittelijoiden sparraamisesta.
“Ihmisten kanssa työskentely ja yhdessä kehittyminen on se, mitä rakastan. Yhdessä olemme aina parempia!”
Wilen tunnetaan helposti lähestyttävänä ja ulospäin suuntautuneena johtajana, joka ei jää helposti sanattomaksi. Kunnianhimoisuus näkyy selkeissä tavoitteissa, joihin useimmiten myös päästään. Omaksi vahvuudekseen hän myöntää pitkäjänteisyyden.
Granlund Tampere
Granlund Tampere on tarjonnut LVI-suunnittelu-, sähkösuunnittelu- ja
rakennusautomaatiosuunnittelun palveluja vuodesta 1986.
Erikoisosaamiseemme kuuluu tele- ja turvasuunnittelu sekä ehdotonta toimintavarmuutta vaativien kohteiden kylmätekninen suunnittelu. Lisäksi varmistamme käyttäjien tyytyväisyyden sairaaloissa ja muissa terveydenhuollon kohteissa.
Haluatko kuulla lisää?

Heikki Wilen
Lisää uutisiamme
Uutta tietoa mallintamisen keinoista betonirakenteiden kuivumisen varmistamiseen
28.11.2025 – Betonirakenteiden kosteudenhallinta epäonnistuu usein toteutuksen aikana, ja myös suunnittelussa pitäisi pystyä ennakoimaan paremmin haastavien rakenneratkaisujen vaikutusta betonin kuivumiseen. Granlundin rakennusfysiikan…
- Innovaatiot
Palkitsimme vuoden 2025 opinnäytetyöt
26.11.2025 – Aiheina näkyivät datan hyödyntäminen asiakassuhteiden hallinnassa, ympäristövastuullisuuden edistäminen sekä yläpohjarakenteet muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa.
- Innovaatiot
Rakennesuunnittelun liiketoiminnassa jo lähes 80 asiantuntijaa
07.11.2025 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminta on jatkanut vakaata kasvua, ja vuoden aikana on rekrytoitu kymmeniä uusia osaajia. Nyt kokemuksen rinnalle haetaan lisää…
- Nimitykset
- Suunnittelu
Ohjelmistotalo Derigo osaksi Granlundia – tavoitteena digitaalinen elinkaaren hallinta
03.11.2025 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio kiihtyy. Granlund vahvistaa hankevaiheen digitaalista tarjontaansa myös ohjelmistotuotteiden osalta yrityskaupalla Derigon kanssa.
- Granlund Manager
- Yrityskaupat
Lataa uusi opas rakentamisen luontojalanjäljen laskentaan
28.10.2025 – Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ovat tämän hetken kriittisimpiä haasteita. Tutustu aiheeseen tarkemmin ja lataa uusi oppaamme!
- Vastuullisuus
Rakennusten vihreä siirtymä ei ratkea vain puhdasta energiaa ostamalla
07.10.2025 – On kaikkien suomalaisten etu, että rakennuksilta vaaditaan jatkossakin energiatehokkuutta. Energiasyöppö rakennus tulee kalliiksi. Vihreä siirtymä edellyttää puhtaamman energiantuotannon lisäksi myös…
- Energia
Granlund laajentaa liiketoimintaa paloturvallisuussuunnitteluun
29.09.2025 – Granlund laajentaa palvelujaan paloturvallisuussuunnitteluun. Uutta liiketoimintaa vetämään on valittu kokenut paloturvallisuuden asiantuntija Arttu Sjöstedt.
- Nimitykset
Granlund mukana uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun voittajatiimissä
12.09.2025 – Helsingin Eteläsatamaan rakennettavan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu huipentui 11. syyskuuta. Granlund on mukana kilpailun voittaneessa JKMM Arkkitehtien suunnitteluryhmässä.
- Suunnittelu
- Talotekniikka
- Uudisrakentaminen
Granlund on Vuoden 2025 sähkösuunnittelija
11.09.2025 – Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry valitsivat Granlundin Vuoden sähkösuunnittelijaksi.
- Suunnittelu
- Talotekniikka
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.