Hyppää sisältöön
ReferenssitGranlund Manager on käytössä Suomen suurimmassa myymäläketjussa

Granlund Manager on käytössä Suomen suurimmassa myymäläketjussa

2.3.2020 – Noin 5000 S-ryhmän työntekijää käyttää Granlund Manageria eri puolilla Suomea. Ohjelmistoa käytetään kiinteistönhoidon lisäksi esimerkiksi myymälöissä ja hotelleissa.

Toimialat
Liiketilat ja kauppa
Palvelut
Granlund Manager
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori
Kuva: S-Ryhmä, kuvaaja: Lari Lappalainen

Granlund Manager otettiin käyttöön kaikissa S-ryhmän kiinteistöissä vuonna 2018. Ohjelmistoa käyttää noin 5000 henkeä eri puolilla Suomea kiinteistönhoidon lisäksi esimerkiksi S-ryhmän myymälöissä ja hotelleissa. Järjestelmään kirjaudutaan yli 35 000 kertaa kuukaudessa.

Järjestelmäuudistuksen halutaan vähentävän alueellisia eroja ja yhdenmukaistavan toimintaprosesseja eri puolilla maata sijaitsevissa yksiköissä. Uudistus koski kaikkia S-ryhmän noin 1700 liikepaikkaa, joihin kuuluu myymälöitä, hotelleja, logistiikkakeskuksia ja ravintoloita. Käyttöönotto onnistui vuodessa, vaikka haasteita matkan varrella riitti ennakoitua enemmän.

Henkilökunnan koulutus oli tärkeä osa käyttöönottoa. Vuoden aikana järjestettiin noin sata erilaista koulutustilaisuutta. Kysymyksiä herätti esimerkiksi se, miten uusi järjestelmä toimii, kun jokaisessa osuuskaupassa on omat käytäntönsä.

Mobiilikäyttö lisääntyy myös myymälöissä

Jo yli 20 prosenttia Granlund Managerin käytöstä S-ryhmässä tapahtuu mobiilisti. Suosioon on yksinkertainen syy: kohteiden välimatka yhden osuuskaupan alueella voi olla satoja kilometrejä.

”Mukana kulkeva järjestelmä tehostaa huollon ajankäyttöä, koska palveluntuottajamme ja oma väkemme liikkuvat todella paljon. Tavoitteena on jalkauttaa mobiilia paremmin myös myymälöidemme henkilökunnan käyttöön”, sanoo SOK Kiinteistötoimintojen kehityspäällikkö Pasi Lindholm.

Valtava määrä palvelupyyntöjä käsitellään onnistuneesti

Palvelupyyntöjen määrä on S-ryhmässä poikkeuksellisen suuri. Hotelleissa pyyntöjä tehdään satoja joka kuukausi. Vaikka palvelupyyntöjen määrä nousisi jopa 20 000:een, pyynnöt onnistutaan hoitamaan hyvällä prosentilla.

”Olemme huomanneet, että ihmiset, jotka eivät juuri käyttäneet aikaisempia järjestelmiä, ovat nyt innostuneita Managerin käytöstä ylläpidon ohjauksessa,” Lindholm sanoo.

Tehokasta ja fiksua toimintaa

S-ryhmän kiinteistönpidossa liiketoiminta on aina etusijalla. Strategian mukainen tehokas ja fiksu toiminta näkyy kaikessa, ja siksi myös ylläpitojärjestelmän täytyy nopeuttaa kaikkia prosesseja.

”Granlund Managerin käyttö on nyt vakiintumassa, ja pystymme syventymään järjestelmän käytön ja raportoinnin parantamiseen”, Lindholm sanoo.

S-ryhmä

S-Ryhmä on asiakkaiden omistama suomalainen vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto, jolla on Suomessa yli 1800 toimipaikkaa. Sen muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) tytäryhtiöineen, jotka harjoittavat muun muassa matkailu- ja ravintolatoimintaa Virossa ja Venäjällä.

S-ryhmä työllistää yli 40 000 ihmistä ja tarjoaa marketkaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä rautakaupan palveluita. 

Haluatko kuulla lisää?

Topi Korpela

Kaupallinen johtaja, Granlund Manager
Granlund Oy

Arkkitehtien käsissä hioutui yksi Suomen monimuotoisimmista oppilaitoksista

Palvelu

Arkkitehtisuunnittelu

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Vantaan ammattiopiston uusi toimipiste on Suomen suurimpia oppilaitoksia. Arkkitehdit suunnittelivat Vehkalaan monimuotoiset tilat, joissa opetellaan huolehtimaan niin ihmisistä kuin lentokoneistakin.
Referenssi
Härrydan kunnan työntekijät kunnantalon ulkopuolella.

Uusia oivalluksia ja sujuvampaa arkea Härrydan kunnan kiinteistöissä

Palvelu

Toimiala

Kun Härrydan kunnan aiempi kiinteistönhallinnan järjestelmä tuli elinkaarensa päähän, kunnan uudeksi kiinteistöjohtamisen ohjelmistoksi valittiin Granlund Manager. Siirtymä toteutettiin vaiheittain ja…
Referenssi
Joensuu

Perusteellisesti uusittu jäähalli kerää kiitosta Joensuussa

Palvelu

LVI-suunnittelu, Kylmätekninen suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Toiminnan varmistaminen ja käyttöönotto

Toimiala

Urheilu

Mehtimäen jäähallin peruskorjaus täyttää käyttäjien toiveet ja Joensuun kaupungin ekologiset tavoitteet. Talotekniikan suunnitellut Granlund auttoi järjestelmien käyttöönotossa tiukassa aikataulussa.
Referenssi
Lappeenranta

Lahden virastotalon tilamuutos yhteiseksi työympäristöksi

Palvelu

Rakennuttaminen ja valvonta

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Granlundin rakennuttajakonsultit ja valvojat auttoivat uudistamaan Lahden virastotalon 11 toimijan yhteiseksi työympäristöksi.
Referenssi
Vaasa

Granlundin kiinteistöpäällikkö pitää Rewellin kauppakeskuksen kuosissa

Palvelu

Kiinteistöpäällikkö

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Granlundin kiinteistöpäällikkö Marko Kangas vastaa Kauppakeskus Rewellin arjen pyörittämisestä Vaasassa. Asiantuntevan kohdemanagerin reviiri kattaa korttelin muutkin kiinteistöt.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Antilooppi seuraa kiinteistöjensä veden- ja energiankulutusta

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Antilooppi seuraa vedenkulutusta koko kiinteistökannassaan. ”Olemme huomanneet, että se, mitä mitataan, myös paranee”, kertoo Antiloopin kiinteistökehityspäällikkö Katri Mattila.
Referenssi
Veho Airport myymäläkiinteistö sisältä, automalleja etualalla.

Veho kehittää energiatehokkuutta ja jätteiden kierrätysastetta Granlund Managerilla

Palvelu

Granlund Manager

Toimiala

Liikenne ja logistiikka

Viidessä maassa toimiva autoalan konkari Veho erottuu vastuullisuuden edelläkävijänä. Yli 50 kiinteistön arkea optimoidaan energiankulutuksen ja jätemäärien ja kierrätysasteen seurannalla.…
Referenssi
Taysin uudistamisohjelman havainnekuva, työyhteenliittymä ManU
Tampere

Yli 15 vuotta sairaalasuunnittelua Taysin uudistamisohjelmassa

Palvelu

Sairaalasuunnittelu, KSL-suunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Arkkitehtisuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Korjaussuunnittelu, Kustannusohjaus

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Granlundin talotekniikka- ja arkkitehtisuunnittelijat ovat osallistuneet Tampereen yliopistollisen sairaalan laajaan uudistamisohjelmaan 2010-luvun alusta lähtien.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Luontovaikutusten laskenta on osa Spondan vastuullisuustyötä

Palvelu

Vastuullisuuspalvelut, Biodiversiteetti

Toimiala

Liiketilat ja kauppa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda laski rakennushankkeensa materiaalien valmistuksen luontovaikutuksia ensimmäistä kertaa Granlundin vetämässä pilotissa.
Referenssi

Ylläpito, dokumentaatio ja olosuhteet hallintaan Signode Finlandilla

Palvelu

Huoltokirjapalvelut, Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager

Toimiala

Teollisuus

Teolliseen pakkaamiseen erikoistuneella Signodella on siirrytty toimenpide-ehdotuksista toteutukseen: enää tuotantotiloissa ei tarvitse hikoilla. Taustalla on määrätietoinen kiinteistöjohtamisen ryhtiliike ja fiksun…
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?