Hyppää sisältöön
Aku-Markus Savolainen, LVI-suunnittelu

Aku-Markus Savolainen, LVI-suunnittelu

Aku-Markuksen työnkuvaan kuuluu monipuolinen LVI-suunnittelu niin uudis- kuin korjausrakentamiskohteissa.

“Minulla oli Granlundista kuva suurena suunnittelutoimistona ja arvostettuna työnantajana. Olen viihtynyt Granlundilla todella hyvin. Parasta täällä on suuren suunnittelutoimiston tarjoamat mahdollisuudet,” kertoo Aku-Markus Savolainen, joka työskentelee LVI-suunnittelijana Granlund Saimaan LVI-osastolla Lappeenrannan toimipisteessä.

Aku-Markus aloitti vuonna 2010 talotekniikan insinöörin opinnot Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja valmistui vuonna 2014. Granlundiin Aku-Markus tutustui jo opintojen aikana, kun yritystä käytiin esittelemässä opiskelijoille ja tarjottiin mahdollisuutta hakea kesätöihin.

Aku-Markus pääsikin Granlundille töihin samana kesänä vuonna 2013. Seuraavana vuonna hän palasi tekemään opinnäytetyötään Granlund Saimaalle Lappeenrantaan ja jatkoi valmistuttuaan vakituisena työntekijänä.

Monipuoliset työtehtävät innostavat

Aku-Markuksen työnkuvaan kuuluu monipuolinen LVI-suunnittelu niin uudis- kuin korjausrakentamiskohteissa. Lisäksi hän tekee energialaskentaa. Normaalisti työviikkoon mahtuu satunnaisia kokouksia, mutta suurimmaksi osaksi aika menee toimistolla omalla työpisteellä.

Aku-Markus arvostaa työn tarjoamia mahdollisuuksia. “Eniten työssäni innostaa työtehtävien monipuolisuus sekä mahdollisuus kehittyä hyvässä työympäristössä. Päivittyneiden määräysten myötä suunnittelijoiden osaamiselle on annettu enemmän tilaa, ja luulen, että vastuumme kasvaa jatkossa entisestään.”

Vapaa-ajallaan Aku-Markus viettää aikaa vaimonsa ja kavereidensa kanssa. Lisäksi hän harrastaa urheilua melkein päivittäin ja soittaa useampaa soitinta.

Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?