Hyppää sisältöön
Senja Karjalainen, sairaalasuunnittelu

Senja Karjalainen, sairaalasuunnittelu

Terveydenhuollon ammattilainen tuntee käyttäjien tarpeet. Kun prosessi saadaan etenemään sujuvasti, muutossuunnittelun tarve vähenee.

Sairaalasuunnittelun projektipäällikkönä Kuopiossa toimiva Senja Karjalainen katselee sairaalamaailmaa poikkeuksellisen laajasta näkökulmasta. Sairaanhoitajaksi vuonna 1997 valmistunut Senja työskenteli 10 vuotta lasten infektio-osastolla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

”Luin samaan aikaan terveystaloustiedettä Kuopion yliopistossa ja valmistuin vuonna 2004 terveystieteiden maisteriksi”, Senja kertoo uransa ensimmäisestä murrosvaiheesta. Valmistumisensa jälkeen Senja aloitti KYSillä potilastietojärjestelmäkouluttajana sekä projekti- ja hankekoordinaattorin tehtävissä. Vuonna 2010 hän siirtyi suunnittelukoordinaattoriksi.

”Paneuduin viideksi vuodeksi Kaarisairaala-hankkeeseen, ja kun sairaala valmistui, halusin tehdä seuraavaksi jotakin muuta.” Senja päätti käyttää dekkareiden parissa viikoittain viettämänsä tunnit uuden opiskeluun ja aloitti avoimessa yliopistossa kauppatieteen ja johtamisen opinnot.

”Päätin edetä urallani johtamis- ja kehittämistehtäviin, jolloin huomasin, että sopivan työn löytäminen KYSiltä tulisi olemaan vaikeaa. Olin profiloitunut pikemminkin insinööriksi kuin sairaanhoitajaksi!”

Oikeat ihmiset oikean tiedon äärelle oikeaan aikaan

Tieto Senjan uravaihdoksesta löysi sopivien ihmisten korviin Granlund Kuopiossa. Yksi suunnittelijoista oli jäämässä eläkkeelle: paikka oli auki.

Senja aloitti Kuopion sairaalasuunnitteluosastolla joulukuussa 2018. Hänen kokemustaan hyödynnetään erityisesti tila- ja käyttäjävaatimusten toiminnallisessa suunnittelussa. Yhtenä tärkeänä osa-alueena on suunnittelijoiden ja asiakkaan yhteistyön koordinointi. Kun prosessi saadaan etenemään sujuvasti, muutossuunnittelun tarve vähenee.

”Tiedän, mitä asioita pitää miettiä yhdessä käyttäjien kanssa ja mihin on hyvä ottaa kantaa ennen suunnittelun aloittamista. Laadin paljon esimerkiksi huone- ja vaatimuskortteja eli kerään käyttäjiltä tietoa suunnittelijoiden käyttöön. Tavoitteeni on auttaa ihmisiä ymmärtämään toinen toisiaan paremmin.”

Sairaalasuunnitteluosastolle oli helppo kotiutua

Terveydenhuoltoala on Senjalle ennestään niin tuttu, että Granlundin sairaalahankkeet on ollut alusta lähtien helppo hahmottaa. Uuttakin opeteltavaa riittää.

”Opettelen tällä hetkellä sairaalalaitesuunnittelua ja mallintamista. Tuntuu todella mielenkiintoiselta oppia uutta sairaalamaailmasta. Siitä saa onnistumisen iloa!”

Vapaa-ajallaan Senja tarttuu mielellään hyvään kirjaan, viettää aikaa perheensä kanssa tai lähtee kuntopolulle. Noin 10 kilometrin työmatkakin kuluu useimmiten pyörällä. ”Viikonloppuisin teen pitkiä kävelylenkkejä, kesällä juoksen ja talvella hiihdän. Kausiharrastuksina minua kiehtoo myös puutarhanhoito ja marjastus.”

Lue lisää Granlundilaisten uratarinoita

Jokaisella on oma uratarinansa. Miten olemme valinneet alamme ja työpaikkamme? Mitä sen jälkeen on tapahtunut? Annetaan granlundilaisten kertoa itse.

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?