Datakeskusten on reagoitava etätyön kasvuun
8.4.2020 – Korona on opettanut suomalaiset tekemään etätöitä. Suuntaus jatkuu myös silloin, kun palaamme normaalioloihin. Tietoliikenneruuhkassa tarvitaan uusia datakeskuksia, vanhojen laajennuksia sekä niiden toimintojen varmistuksia.
Koronaviruksen takia kaikki, joilla on siihen mahdollisuus, tekevät nykyään etätöitä. Maantiet ovat hiljentyneet, mutta ruuhkat ovat siirtyneet tietoverkkoihin.
Ryhmäpäällikkö Timo Ranne Granlundin datakeskus-tiimistä kertoo, että yritysten turvatut VPN-yhteydet ovat paikoin hidastuneet.
”Yritykset ovat joutuneet hankkimaan esimerkiksi lisää VPN-servereitä ja reitittimiä. Kriisi on lisännyt myös kiinnostusta uusien datakeskusten rakentamiseen ja vanhojen laajentamiseen. Hankkeet ovat saaneet reippaasti lisävauhtia.”
Hankkeet ovat saaneet reippaasti lisävauhtia.
Etätyöt tulivat jäädäkseen
Ranne uskoo, että poikkeusaika muuttaa työelämää pysyvästi. Korona on osoittanut niillekin yrityksille ja työntekijöille, jotka ovat sitä aikaisemmin ehkä hieman epäilleet, että monia töitä pystyy tekemään hyvin myös kotona.
Kun palaamme normaaliaikoihin, etätyön määrä tulee olemaan aivan eri tasolla kuin ennen.
”Yritykset ovat jo investoineet uusiin etätyökaluihin ja palvelusopimuksiin. Niistä ei enää luovuta.”
”Kun kouluissa palataan arkeen, veikkaan, että etäopiskelu tulee jatkumaan sielläkin työskentelytapana esimerkiksi sairauspoissaolojen aikana. Myös esimerkiksi nettikauppa on saanut boostia.”
Suunta on ollut kohti etätöitä jo aikaisemminkin. Tilastokeskuksen mukaan 16 prosenttia suomalaisista teki toisinaan etätöitä vuonna 2013. Vuonna 2018 luku oli jo 28 prosenttia.
Yritykset ovat jo investoineet uusiin etätyökaluihin ja palvelusopimuksiin. Niistä ei enää luovuta.
Varautumisen merkitys huomattiin
Korona-aika on saanut ymmärtämään myös varautumisen ja varmistamisen merkityksen.
”Datakeskuksissa tullaan todennäköisesti näkemään ruuhkia myös tulevaisuudessa, erilaisissa poikkeustilanteissa.”
Isojen datakeskusten, joita Suomessa on noin sata, ydinbisnestä on tietoliikenteen välittäminen. Näiden luotettavuus on yleensä hyvällä tasolla. Yksittäinen vika missään datakeskuksen osassa ei aiheuta toimintaan häiriötä.
”Pienemmillä toimijoilla, esimerkiksi yritysten omissa datakeskuksissa, tilanne saattaa olla toinen. Pienempiä datakeskuksia Suomessa on arviolta satoja.”
Datakeskuksissa tullaan todennäköisesti näkemään ruuhkia myös tulevaisuudessa, erilaisissa poikkeustilanteissa.
IoT:n kehitys antaa lisävauhtia
Pieniä, lähellä käyttäjiä sijaitsevia ja korkean turvaluokituksen varmatoimisia datakeskuksia tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän myös IoT:n kehityksen takia.
Yhä suurempi määrä laitteita liitetään verkkoon ja samalla, esimerkiksi autonomisessa liikenteessä, niiden välistä vasteaikaa on pienennettävä.
”Yksittäiset siirrettävät tietomäärät eivät ole välttämättä suuria. Niiden on kuitenkin kuljettava erittäin nopeasti, jotta laitteet pystyvät toimimaan keskenään.”
Niissä sovelluksissa, jotka tuottavat huomattavan määrän dataa, raakadata pyritään murskaamaan paikallisessa datakeskuksessa pienempään muotoon, ennen lähettämistä eteenpäin.
Yleinen suuntaus on sama myös ulkomailla:
”Datakeskuksia rakennetaan ja kehitetään kiihtyvällä vauhdilla.”
Lue lisää:
Haluatko kuulla lisää?

Granlund vahvistaa Granlund Managerin kehittämistä
04.11.2026 – Granlund Manager -ohjelmiston tarina jatkuu itsenäisenä Granlundin tytäryhtiönä. Tavoitteena on mahdollistaa kasvu- ja kansainvälistymistavoitteet.
Granlundin rakennesuunnittelu kasvaa vauhdilla – sadas suunnittelija aloittaa marraskuussa
02.11.2026 – Granlundin rakennesuunnittelun liiketoiminnassa juhlitaan tärkeää virstanpylvästä, kun asiantuntijoiden määrä nousi marraskuun alussa sataan. Jatkossa kasvussa keskitytään nuorten osaajien rekrytointiin.
- Suunnittelu
Kestävän rakentamisen ohjeita datakeskuksille
28.10.2026 – Suomeen suunnitellaan enemmän datakeskuksia kuin koskaan aikaisemmin, ja keskustelu aiheesta käy vilkkaana. Tuore asiantuntijajulkaisumme käy läpi, miten datakeskus voidaan rakentaa…
- Energia
- Vastuullisuus
Granlund vahvistaa vastuullisuuspalveluitaan
05.10.2026 – Granlund vahvistaa rooliaan kiinteistö- ja rakennusalan vastuullisuuden edelläkävijänä rekrytoimalla joukon erittäin kokeneita ympäristöluokitusten ja elinkaariohjauksen ammattilaisia.
- Konsultointi
- Vastuullisuus
Rakennuttajatoimisto Venttiseiska fuusioitui osaksi Granlundia
02.10.2026 – Yrityskauppa tehtiin alkuvuodesta, sulautuminen valmistui 1.10.2026. Tavoitat tutut rakennuttamisen asiantuntijat nyt Granlundilta.
Granlund laajentaa konsultoinnin palveluitaan kolmella kokeneella asiantuntijalla
02.10.2026 – Vesa Klemettilä, Tuomas Hietala ja Viljo Lindstén tuovat Granlundille osaamista, joka laajentaa palveluita teknisessä kiinteistöjohtamisessa, kiinteistöstrategioissa, varainhoidossa ja dataohjattussa päätöksenteossa.
- Nimitykset
Pekka Metsille kunniamaininta Vuoden 2026 Tate-teko -kilpailussa
01.10.2026 – Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi on palkittu kunniamaininnalla ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vuoden Tate-teko -kilpailussa. Tunnustus luovutettiin FinnBuild-messuilla keskiviikkona 30.9.
- Granlund
Tatu Silventoinen tuo kiinteistösijoitusmarkkinasta osaamista Granlundille
17.09.2026 – Kokenut kiinteistökehitysjohtaja tulee kehittämään palveluja kiinteistösijoitusmarkkinan murroksessa.
- Nimitykset
Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan Anna-Riikka Pehkonen-Ollilan johdolla
14.09.2026 – Ympäristönäkökulmat ovat yhä merkittävämpi osa suuria teollisuushankkeita. Granlund vahvistaa ympäristöpalveluitaan kehittämällä talon YVA- ja ympäristöosaamista kokeneen ympäristöasiantuntijan johdolla.
- Nimitykset
- Vastuullisuus