Hyppää sisältöön
UutinenGranlund laajentaa rakennesuunnittelun liiketoimintaa

Granlund laajentaa rakennesuunnittelun liiketoimintaa

14.5.2024 – Talotekniikan markkinajohtaja laajentaa rakennesuunnittelun liiketoimintaansa. Palveluissa tullaan keskittymään erityisen vaativiin kohteisiin ja vähähiiliseen rakentamiseen.

Aihepiiri
Korjausrakentaminen, Suunnittelu, Tuottavuus
Jaa

Granlund tunnetaan vahvana talotekniikkaosaajana, joka tarjoaa laajasti suunnittelu- ja konsultointipalveluja erityisesti vaativiin kohteisiin, kuten datakeskuksiin, sairaaloihin ja turvaluokiteltuihin hankkeisiin. Yhtiössä on päätetty laajentaa seuraavaksi rakennesuunnittelun palveluja, koska hankkeissa tarvitaan yhä enemmän läpileikkaavaa osaamista ja innovatiivisempia ratkaisuja.

“Vastaamme asiakkaidemme toiveisiin saada rakennesuunnittelun palveluja samalla kunnianhimon tasolla kuin talotekniikkasuunnittelua. Se tarkoittaa korkeaa laatua, asiakaslähtöisyyttä ja kehityshakuisuutta”, kertoo Granlundin liiketoiminnan kehitysjohtaja Timo Palonkoski.

Hän uskoo, että rakennesuunnittelu tarvitsee myös alana uusia tuulia. “Vähähiilinen ja kiertotaloutta hyödyntävä tulevaisuus vaatii tekemään asioita uudella tavalla, ja meillä Granlundilla on poikkeuksellisen hyvät edellytykset toimia alan uudistajana.”

Rakennusalalla on tarvetta toimijalle, joka pystyy tuottamaan kokonaisvaltaisesti vähähiilisen ratkaisun.

Timo Palonkoski, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Rakenteiden optimointi osana vähähiilistä ratkaisua

Rakennesuunnittelun laajentamisen taustalla on myös rakennusalan yleinen murros. Tuottavuutta parannetaan digitaalisilla ratkaisuilla ja uusia teknologioita tulee käyttöön. Lisäksi vastuullisuusnäkökulmat näkyvät yhä vahvemmin alalla.  Palonkosken mukaan hankkeissa on optimoitava kokonaisuutta ja johdettava tiedolla niin energiatehokasta talotekniikkaa kuin materiaalitehokkaita rakenneratkaisuja.

“Uskon, että alalla on tarvetta toimijalle, joka pystyy tuottamaan kokonaisvaltaisesti vähähiilisen ratkaisun.”

Rakennesuunnittelun liiketoimintaa tullaankin laajentamaan olemassa olevien synergioiden kautta. Granlundilla tehdään paljon yhteistyötä maantieteellisesti ja eri liiketoimintojen välillä, ja myös hankkeissa korostuu kokonaispalvelu.

“Esimerkiksi Vierumäen Holiday Club on hyvä esimerkki kohteesta, jossa on tehty vaativaa rakenne- ja elementtisuunnittelua”, Palonkoski kertoo.

Tavoitteena on kasvaa lähivuosina viiden suurimman rakennesuunnittelutoimiston joukkoon ja saavuttaa 15–20 miljoonan euron liikevaihto.

Timo Palonkoski, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Tavoitteena kasvu viiden suurimman rakennesuunnittelutoimiston joukkoon

Granlundin rakennesuunnittelupalveluissa tullaan keskittymään rakenteiden optimointiin, erikoiskohteisiin sekä rakennusfysiikkaan. Palveluja tarjotaan yhtä lailla julkiselle ja yksityiselle sektorille sekä uudis- ja korjausrakentamisen kohteisiin. Samalla kuitenkin tunnistetaan korjausrakentamisen erityinen potentiaali.

“Olemassa oleville kiinteistöille, kuten vanhoille toimistoille, tarvitaan elinkaarikestävää uutta käyttöä, ja siksi korjausrakennesuunnittelun osaamistamme tarvitaan erityisesti energiatehokkuus- ja konversiohankkeissa.”

Tavoitteena on kasvaa lähivuosina viiden suurimman rakennesuunnittelutoimiston joukkoon ja saavuttaa 15–20 miljoonan euron liikevaihto. Samalla palveluja laajennetaan maantieteellisesti Savon ja Saimaan alueilta Länsi- ja Pohjois-Suomeen sekä pääkaupunkiseudulle. Kasvutavoitteiden saavuttaminen vaatii yrityskauppoja ja rekrytointia.

“Olemme vielä keskisuurta pienempi toimija, mutta kasvupotentiaalimme on suuri. Vahvuuksiamme työnantajana ovat erityisosaaminen, innostava työkulttuuri ja hyvinvoiva työyhteisö. Olemmekin palkanneet tämän vuoden puolella rakennesuunnittelun osaajia jo eri puolille Suomea ja myös Pohjoismaissa on tunnistettu mielenkiintoisia mahdollisuuksia”, Palonkoski kertoo.

Haluatko kuulla lisää?

Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski

Liiketoiminnan kehitysjohtaja
Granlund Oy

Tutustu rakennesuunnittelun uramahdollisuuksiin

Tarjoamme merkityksellisiä työtehtäviä rakennesuunnittelun asiantuntijoille, jotka innostuvat vaativista kohteista ja joille elinkaarikestävyys, vähähiilisyys ja muuntojoustavuus ovat suunnittelutyön lähtökohtia.

Lisää uutisiamme

Rami Kolehmaisesta Granlund Tampereen aluejohtaja

19.05.2025 – Granlund Tampereen pitkäaikainen aluejohtaja Risto Suojanen eläköityy, ja hänen tilalleen aluetoimiston johtoon on nimitetty Rami Kolehmainen, joka tunnetaan Raami Arkkitehtien…

Uutinen

Granlund Lahteen kaksi uutta osastoa ja johtajaa

08.05.2025 – Granlund Lahdessa palvelut monipuolistuvat ja osaaminen syvenee. Rakennusautomaatio-osastoa johtaa jatkossa Harri Samola ja rakennesuunnitteluosastoa Jani Kokkonen.

Uutinen

Talotekniikan dokumentointi nopeuttaa korjaushankkeita

07.05.2025 – Tiedonhallinnan tärkeydestä puhutaan paljon, mutta rakennusprojektin loppuvaiheessa talotekniikan dokumentointi “unohtuu” usein. Se tuottaa lisäkustannuksia ylläpidossa ja korjaushankkeissa.

Uutinen

Teollisuuden energiahankkeilla merkittävää säästöä

05.05.2025 – Energiankierrätys ja prosessien optimointi ovat tuoneet teollisuudelle isot energiansäästöt. Nyt energiahankkeissa on alkanut uusi vaihe, jonka keskiössä on tuotannon sähköistyminen.

Uutinen

Kasvupotentiaalia rakennesuunnittelun vastuullisuuspalveluissa 

02.05.2025 – Granlundin rakennesuunnittelu on kasvanut vauhdilla, ja palveluja tarjotaan jo 12 paikkakunnalla. Tulevaisuudessa kasvupotentiaalia nähdään esimerkiksi vastuullisuuspalveluissa.

Uutinen

Kylmälaitteiden uusinnassa tulee varautua tulevaan F-kaasuasetukseen

28.04.2025 – Kiinteistön jäähdytys- ja lämpöpumppuinvestoinneissa kannattaa huomioida kylmäaineiden kiristyvät käyttörajoitukset. Asiantuntija auttaa löytämään pitkällä aikavälillä kustannustehokkaimman vaihtoehdon.

Uutinen

Kuinka säästää energiaa talotekniikan laiteuusinnoilla?

22.04.2025 – Talotekniikan uusiminen on samalla mahdollisuus säästää merkittävästi energiaa. Esimerkiksi ilmanvaihdossa uudet laitteet voivat tuoda energiansäästöä jopa 25–40 prosenttia entiseen verrattuna.

Uutinen

Granlund vahvistaa talotekniikkasuunnittelua Pohjois-Ruotsissa

09.04.2025 – Umeå Projekt Team AB liittyy Granlund-konserniin yrityskaupan myötä. Yritys on erikoistunut talotekniikkasuunnitteluun ja projektinjohtoon.

Uutinen

Granlund laajentaa rakennuttamisen liiketoimintaa Ruotsissa

03.04.2025 – Tukholmalainen Coordia Consult AB on nyt osa Granlund-konsernia. Yritys keskittyy rakennuttamiseen ja projektinjohtoon sekä valvontaan.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?