Hyppää sisältöön
UutinenGranlundilla pidetään huolta hyvinvoinnista

Granlundilla pidetään huolta hyvinvoinnista

14.5.2019 – Henkilöstön hyvinvointi on yksi konsernin arvoista, johon halutaan erityisesti panostaa. Granlund halusikin selvittää henkilöstönsä palautumista ja jaksamista työhyvinvointitutkimuksella, joka toteutettiin keväällä 2018 yhdessä työterveyden kanssa. Työhyvinvointitutkimus sai jatkoa ja vaikuttavuutta Firstbeat Hyvinvointianalyysilla.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntija Granlund haluaa huolehtia yhtä lailla niin ihmisistä kuin kiinteistöistä. Hyvinvointi näkyykin yhtiön toiminnassa kautta linjan.

“Panostamme hyvinvointiin monella tasolla. Työtyytyväisyytemme on pysynyt 95 prosentissa jo usean vuoden ajan, ja meille on tärkeää huolehtia henkilöstön tyytyväisyydestä jatkossakin. Uskomme, että kun työntekijämme voivat hyvin, he myös pitävät hyvää huolta asiakkaistamme ja projekteistamme”, kertoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

Firstbeatin Hyvinvointianalyysiin on osallistunut tähän mennessä yli 200 työntekijää. Koko konsernissa on henkilöstöä noin 900. ”Halusimme, että henkilöstömme saa konkreettista tietoa omasta hyvinvoinnistaan”, kertoo henkilöstöasiantuntija Nina Puttonen.

”Mittaus on saanut erittäin hyvää palautetta, ja moni on sanonut, ettei ollut aiemmin ymmärtänyt tilannettaan esimerkiksi palautumisen suhteen. Luulin itsekin nukkuvani hyvin, mutta mittaustulokset kertoivat ihan toista. Se pisti miettimään, että jotain täytyy tehdä.”

Hyvinvoinnin edistäminen on pitkäjänteistä ja tavoitteellista tekemistä

Hyvinvointianalyysin ryhmäraportin pohjalta Granlund on tehnyt jatkosuunnitelmia henkilöstönsä hyvinvoinnin edistämiseksi. Luvassa on mm. työpsykologin pitämiä teemaluentoja sekä Kuntoremontti-kurssi, joka kannustaa omien uskomusten rikkomiseen ja pysyvien elämäntapamuutosten tekemiseen. Projektipäälliköistä koostuvalle pilottiryhmälle taas järjestetään pidempi, vuoden kestävä valmennusohjelma.

”Hyvinvointianalyysi herätti huolehtimaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, eli saimme sitä kautta kipinän myös liikuntapuolen kehittämiseen”, Puttonen sanoo.

Granlundilla halutaan tehdä oikeasti konkreettisia asioita pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Puttosen mukaan on myös tärkeää, että henkilöstö näkee, etteivät puheet hyvinvoinnista jää pelkäksi sanahelinäksi.

”Vuoden päästä katsomme jälleen, mitä olemme saaneet aikaan ja millaisia vaikutuksia tehdyillä toimenpiteillä on ollut. Jatkuvalla seurannalla varmistamme, että olemme menossa oikeaan suuntaan.”

 Teksti: Anne Nyman, Firstbeat. Juttu on julkaistu alun perin Firstbeatin nettisivuilla.

Haluatko kuulla lisää?

Pekka Metsi

Konsernijohtaja
Granlund Oy

Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Asiantuntijan vinkit kiinteistön arvon säilyttämiseen vaativassa markkinatilanteessa

08.05.2023 – Inflaatio ja korkojen nousu kasvattavat kiinteistöjen tuottovaatimuksia, mikä pakottaa monet kiinteistösijoittajat laskemaan kiinteistöjen arvoa. Arvonlaskua voidaan kuitenkin hallita!

Uutinen
Laakson yhteissairaala, havainnekuva

Laakson yhteissairaala-hankkeella on kunnianhimoiset elinkaaritavoitteet

27.04.2023 – Laakson yhteissairaala toteutetaan allianssihankkeena. Mittavassa projektissa energiatehokkuus ja elinkaaren kestävät ratkaisut ovat merkittävässä roolissa.

Uutinen

Millainen on hyvin tehty energiatodistus?

25.04.2023 – Energiatodistuksesta kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Se auttaa mukautumaan EU-taksonomiaan ja antaa rahanarvoisia vinkkejä energiatehokkuuden parantamiseen.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?