Kesän pienimmät yritysvierailijat valloittivat toimistolla
17.6.2019 – Granlund järjesti toista kertaa peräkkäin kesäkerhon työntekijöiden lapsille. Kerholaiset pääsivät kahden viikon aikana puuhastelemaan useiden eri aktiviteettien parissa ja nauttimaan loman alkamisesta kesäisellä Malmilla.

Värikkäitä huomioliivejä vilkkuu tuttuun tapaan ympäriinsä, mutta tällä kertaa ei ollakaan työmaalla – vaan leikkipuistossa.
Granlundin kesäkerho on seikkaillut jälleen Malmin toimistolla sekä erilaisten retkien ja aktiviteettien parissa kesäkuun alussa. Pienimmät granislaiset ovat päässeet nauttimaan ensimmäisistä lomapäivistään muun muassa luontoretkillä, Heurekassa ja SuperParkissa. Kesäkerholaiset myös selvittivät tiensä ulos Escape Roomista, leikkivät vesisotaa helteessä ja tutustuivat jännittävien VR-lasien toimintaan. Toimistolla on päästy päivittäin ihmettelemään minikokoisia kesävahvistuksia, jotka ovat viettäneet aikaa Malmilla omassa kokoushuoneessaan yhdessä puuhastellen.
Kysyttäessä kerholaisilta kaikista mieluisinta aktiviteettia vastaus on lähes yksimielinen: “Heureka ja SuperPark!” kuuluu useammasta suusta. “Se oli tosi siistii, kun siellä oli dinosauruksia”, yksi kerholaisista selittää innostuneesti muiden kannattaessa vieressä. 7- ja 8-vuotiaat kaverukset kertovat ylpeinä töitään esitellen, miten myös hamahelmet ja perunoilla askartelu ihastuttivat erityisesti. Uusia kavereitakin on saatu runsaasti, ja osa oli onnellisia päästessään jälleen näkemään viimevuotisia kesäkerhoystäviään.
Tänä vuonna toista kertaa järjestettävä kesäkerho on osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi Granlundin puolesta luoda tasapainoa työn ja vapaa-ajan välille kiireisille pienten lasten vanhemmille. “Parasta on ollut kesäkerhon helppous. Se, että saa tuoda lapsen mukanaan työpaikalle keventää päivää ja auttaa arjen järjestelyissä” kertoo yhden kerholaisen äiti, Granlundilla kirjanpitäjänä työskentelevä Sanna Vaahtola. “Ja onhan se kiva kun miettii, mitä kaikkea hauskaa kerhossa ollaan päästy tekemään”, hän lisää.
Kesäkerhoon osallistui tällä kertaa kaiken kaikkiaan yli 20 ala-asteikäistä lasta. Kahden viikon mittainen kerho sai jälleen suuren suosion, ja näyttää siltä, että jatkoa on luvassa myös tulevinakin vuosina.
Haluatko kuulla lisää?


Vuoden 2023 palkittuja opinnäytetöitä juhlistettiin Granlundilla
20.11.2023 – Tämän vuoden palkitut opinnäytetyöt käsittelivät energiasta saatavaa dataa, ulospuhallusilmaa toimistorakennuksissa sekä tarpeenmukaista ilmanvaihtoa.
- Innovaatiot

4D-suunnittelu edistää tiedolla johtamista
17.11.2023 – 4D-suunnittelua voi hyödyntää monessa. Lue, miten palvelu tuki tietomallien käyttöä Lujatalon työmaalla ja tehostaa datalla johtamista Vektor IO:n infrahankkeissa.
- Data ja digitalisaatio
- suunnittelu
- Tuottavuus

Kuinka 4D-suunnittelu tehostaa rakennushankkeita?
10.11.2023 – Asiakkaamme kertovat, miten 4D on vaikuttanut purkuhankkeiden aikatauluihin Purkupihalla, läpinäkyvyyteen Helsinki-Vantaan kehitysohjelmassa ja suunnittelun laatuun Destialla.
- Data ja digitalisaatio
- suunnittelu
- Tuottavuus

Arkkitehtitoimisto ON Oy:sta tulee osa Granlund Kuopiota
07.11.2023 – Granlund on ostanut kuopiolaisen Arkkitehtitoimisto ON Oy:n osakekannan. Kauppa astuu voimaan 1.1.2024.
- suunnittelu
- yrityskaupat

SCANVAC-palkinto Pekka Metsille
31.10.2023 – SCANVAC myöntää joka toinen vuosi LVI-alan palkinnon pohjoismaiselle yksityishenkilölle, yritykselle tai organisaatiolle, joka on antanut merkittävän panoksensa alalle.

Miten suunniteltiin edistyksellisen paloturvallinen Länsimetro?
31.10.2023 – Länsimetron turvallisuusratkaisut ovat edistyksellisiä kansainvälisessäkin mittakaavassa. Granlundin suunnittelijat olivat valitsemassa ratkaisuja, joilla paloturvallisuudesta huolehditaan monen järjestelmän yhteispelillä.
- Innovaatiot
- suunnittelu
- Talotekniikka

Lean-ajattelu vauhdittaa rakennusalan vihreää siirtymää
19.10.2023 – Rakennusalan muutosliikettä kohti lean-periaatteita ajava RAIN3-hanke kerää yhteen alan eri asiantuntijoita. Granlundilla järjestetyssä Lean ja vihreä siirtymä -työpajassa käsiteltiin vähähiilisen…
- Hiilineutraalius
- Talotekniikka
- Vastuullisuus

Granlundin alueyhtiöt sulautuvat Granlund Oy:hyn 31.10.2023
11.10.2023 – Asiakas- ja yhteistyökumppanitiedotteemme kokoaa olennaiset asiat liittyen Granlundin yhdistymiseen marraskuun alusta alkaen.

Miten onnistut kiinteistöjen ylläpidon kilpailutuksissa?
09.10.2023 – Jos kilpailutuksia ei tehdä eikä sopimussisältöjä ole vähään aikaan päivitetty, kustannukset karkaavat helposti käsistä, laatu voi heiketä ja palvelujen sisältö…
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus