Hyppää sisältöön
UutinenMistä huono sisäilma johtuu ja miten se hoidetaan kuntoon?

Mistä huono sisäilma johtuu ja miten se hoidetaan kuntoon?

11.3.2019 – Heikko sisäilma voi aiheuttaa ikäviä oireita ihmisille ja lyhentää rakennuksen käyttöikää. Optimaalinen sisäilma varmistetaan huolellisella kartoituksella ja tarkalla hoitosuunnitelmalla.

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Jos rakennuksessa ilmenee jatkuvasti huoltopyyntöjä ja korjauksia, rakennusautomaatiojärjestelmä aiheuttaa toistuvasti hälytyksiä ja ihmiset valittavat tunkkaisesta ilmasta, vedosta tai oudoista hajuista, kyse on todennäköisesti sisäilmaongelmista. Huonolaatuinen sisäilma riivaa monia rakennuksia, minkä seurauksena kiinteistön käyttäjät kärsivät.

Mistä heikko sisäilma sitten johtuu? Usein siihen vaikuttavat ajan saatossa syntyneet viat, mutta sisäilma voi olla heikkolaatuista myös uusissa rakennuksissa. Sisäilmaongelmien syynä voivat olla rakennusvirheet, viat rakennusautomaatiossa tai esimerkiksi rakennus- ja sisustusmateriaaleista haihtuvat orgaaniset yhdisteet eli VOC-yhdisteet. Ongelmien taustalla piilevä syy tulee tutkia huolella, jotta niitä osataan hoitaa oikealla tavalla.

Hyvän sisäilman resepti

Granlundilla on kehitetty hyvän sisäilman resepti, jonka vaiheita seuraamalla varmistetaan kiinteistön optimaalinen sisäilma. Ongelma diagnosoidaan tarkasti, minkä perusteella määritellään tarvittavat lisätutkimukset. Kartoituksen ja tutkimusten pohjalta luodaan toimenpidesuunnitelma. Lopuksi varmistetaan, että kaikki haitat on saatu poistettua.

”Vietämme jopa 90 prosenttia ajastamme sisätiloissa. Siksi on tärkeää, että rakennuksien sisäilma ei aiheuta oireita sen käyttäjille. Optimaalisella sisäilmalla varmistetaan ihmisten hyvinvointi ja rakennuksen tehokas toimiminen niin, että sen käyttöikä pysyy mahdollisimman pitkänä”, kertoo Granlundin korjausrakentamisen liiketoimintajohtaja Harri Nyyssölä.

”Sisäilmaongelmia kannattaa myös seurata jatkuvasti. Digitaalisten palvelujen avulla voidaan seurata kiinteistön olosuhteita aktiivisesti ja ennaltaehkäistä uusien ongelmien syntymistä”, täydentää digitaalisten kiinteistöpalvelujen ryhmäpäällikkö Mika Virkki.

Sisäilmastoseminaari 14.3.2019

Granlund on myös mukana Sisäilmayhdistyksen ry:n toiminnassa kannattajajäsenenä. Osallistumme maaliskuussa vuosittaiseen Sisäilmastoseminaariin, jonka Sisäilmayhdistys järjestää tänä vuonna 14.3. Helsingin Messukeskuksen Siivessä. Sisäilmayhdistykseltä löytyy lisätietoa Sisäilmastoseminaarista ja perusfaktaa sisäilmasta.

Lataa Granlundin hyvän sisäilman resepti

Haluatko kuulla lisää?

Harri Nyyssölä

Ryhmäpäällikkö, korjausrakentaminen

Mika Virkki

Liiketoiminnan kehityspäällikkö
Granlund Oy

Granlund sai toimiston Kotkaan

21.09.2023 – Granlund avasi uuden toimiston Kotkaan. Paikallisia työntekijöitä työllistävä toimisto sijaitsee meren äärellä juuri kalustetuissa toimitiloissa.

Uutinen
talotekniset järjestelmät

Ympäristöministeriön selvitys tarkentaa tietoa talotekniikan päästövaikutuksista

12.09.2023 – Ympäristöministeriön tuore selvitys tarkentaa huomattavasti taloteknisten järjestelmien päästövaikutuksia. Selvitys auttaa rakennusalan toimijoita tekemään tarkempia laskelmia taloteknisten järjestelmien vaikutuksesta rakennusten hiilijalanjälkeen.

Uutinen

Miltä energia näyttää valotaiteen keinoin?

08.09.2023 – Jyväskylässä järjestettävä Valon kaupunki -tapahtuma pidetään tänä vuonna 28.9.–7.10. Granlundin vuorovaikutteisen teoksen teema on energian eri muodot. Teokseen osallistuvan ihmisen…

Uutinen

Vastuullinen kiinteistönomistaja varautuu häiriötilanteisiin ennalta

28.08.2023 – Kiinteistöön kohdistuvat mahdolliset häiriötilanteet ja riskit kannattaa selvittää ennakoiden. Tärkeintä on varmistaa käyttäjien turvallisuus ja kriittisten järjestelmien toiminta kaikissa tilanteissa.

Uutinen

Fiksu yritys varautuu sähkökatkoihin

28.08.2023 – Jokaisen yrityksen kannattaa laatia varautumissuunnitelma sähkökatkojen varalta. Kriittisten toimintojen turvaaminen voi edellyttää varavoimaa ja vaihtoisia reittejä sähkönsyötölle.

Uutinen

Suomalainen osaaminen tukemassa Romanian sairaalakannan uudistusta

21.08.2023 – Suomalaisen sairaalasuunnittelun ja -rakentamisen asiantuntijat yhdistävä Integrated Hospital Design Alliance eli IHDA-ryhmä on mukana romanialaisen sairaalan uudisrakennushankkeessa. Länsi-Romaniassa sijaitseva Resita…

Uutinen
Tuomo Niemelä, Granlund

Energiankierrätys leikkaa jopa 95 prosenttia lämmönkulutuksesta

15.08.2023 – Energiankierrätys on osoittanut toimivuutensa jo yli sadassa Granlundin suunnittelemassa kohteessa. Kiinteistön hukkalämmöt voivat kattaa jopa 95 prosenttia lämmöntarpeesta.

Uutinen

Energia-asiantuntija on kiinteistö- ja rakennusalan poikkitieteilijä

14.08.2023 – Jotta energiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti ja kestävästi, tarvitaan alan osaajia, energia-asiantuntijoita. Millaista on energia-asiantuntijan työ käytännössä?

Uutinen

E3-hanke: puhtaan ilman tuotto ehkäisee tehokkaasti virusinfektioita

09.08.2023 – Alustavien tutkimustulosten mukaan ilmanpuhdistimet vähensivät päiväkotien virusinfektioita 30 prosenttia. Iso E3-tutkimushanke antaa ilmanvaihdosta arvokasta tietoa myös pandemioiden varalta.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?