Hyppää sisältöön
LVI-suunnittelun pelikentillä

LVI-suunnittelun pelikentillä

9.2.2023 – LVI-suunnittelija Tero Hietala kävi luokkakokouksessa. Tilanne pisti miettimään omaan työtä. ”Tuskin monikaan haaveilee pienenä LVI-suunnittelijan ammatista, mutta olen löytänyt siitä hyviä puolia paljon.”

Aihepiiri
Suunnittelu, Talotekniikka, Ura Granlundilla
Jaa

Olin taannoin yläasteen luokkakokouksessa. Näin ihmisiä, joita en ole nähnyt 20 vuoteen, joten peruskuulumisia ja kyselyitä tuli totta kai vaihdeltua. Kerroin, että olen ollut ammattikorkeasta valmistumisen jälkeen LVI-suunnittelija yli 11 vuotta.

Ei sitä kukaan ilmi tuonut, mutta itsekseni ajattelin, että “LVI-suunnittelu” kuulostaa äkkiä melko tylsältä. Siinähän piirrellään vain putkia suuntaan ja toiseen, laitetaan tilaan patteri, joka lämmittää ja viemäri vie vessanpöntön jälkeen jäteveden pois.

On se sitäkin, mutta on se paljon, paljon muutakin.

Ei se aina mitään mukavaa ole, enkä hymyile kahdeksan tuntia päivässä näyttöni takana toimistolla, mutta viihtyvyys ja työn mielekkyys on myös paljon itsestä ja omasta suhtautumisesta kiinni.

Itse olen viehtynyt alan ongelmanratkontapuoleen – parhaimpina päivinä työ tuntuu lähes peliltä. Tällä putkella täytyy päästä pisteestä A pisteeseen B. Siinä välissä on rakennepalkkeja, kerroksesta toiseen menemistä, sähköhyllyjä, toisia putkia, ilmanvaihtokanavia sekä on noudatettava putkiston omien fyysisten ominaisuuksien ja sen sisältämän aineen sanelemia lainalaisuuksia.

Täytyy huomioida asennus- ja huoltotilat kanavistoille ja putkistoille sekä ottaa huomioon, että kannakointi onnistuu. Eri olosuhteissa ja erilaisia aineita kuljetettaville kanaville ja putkille täytyy huomioida oikeanlaiset eristeet. Rakentamismääräykset täytyy ottaa koko ajan huomioon.

Kaikki tämä ja samalla täytyy pysyä koko ajan arkkitehdin määrittämän alakaton yläpuolella.

Peli voi alkaa

Voi myös ajatella niin, että annetaan pelikenttä, eli rakennus, johon halutaan viemäröinti, ilmanvaihto, käyttövesi, lämmitys ja jäähdytys. Saa toteuttaa. Pelikello alkaa laskea käytettävissä olevaa aikaa alaspäin. Joskus lähtötiedot muuttuvat kesken kaiken – pohjakuvat muuttuvat, rakenteet tarkentuvat tai käyttäjä haluaakin muuttaa tilan käyttötarkoitusta. Silloin pelikentästä tulee muuttuva labyrintti.

Joissain peleissä vaikein vaikeusaste on “Death march”. Tämä on “HVAC march”!

Reittien suunnittelun lisäksi halutut sisäilmaolosuhteet täytyy selvittää ja sen pohjalta lähteä suunnittelemaan, että kuinka ne halutut, terveelliset olosuhteet saavutetaan. Mitoitetaan järjestelmät, suunnitellaan putkistovarusteet ja laitteet.

Paljon laskentaa, tutkintaa ja miettimistä, että kuinka parhaat lopputulokset saavutetaan. Otetaan huomioon käyttäjän toiveet ja tuodaan esille huomioita tai ehdotuksia, jotka olisivat heidän kohteeseensa järkeviä.

Joissain peleissä vaikein vaikeusaste on “Death march”. Tämä on “HVAC march”!

Ala muuttuu, mikä pitää yllä intoa

Talotekniset järjestelmät ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, ja rakennuksen olosuhteiden ja toimivuuden kannalta laadukas suunnittelu on elintärkeää. Sen seikan ymmärtäminen tuo merkityksellisyyttä omaan ammattiin.

Ala myös kehittyy jatkuvasti ohjelmistoineen, mikä tuo mukanaan haastetta, mutta myös pitää yllä tiettyä intoa ja vireyttä, koska ikinä ei ole ammatillisessa mielessä valmis. Ihminen tykkää, kun on tilaa kehittymiselle ja oppimiselle, ja LVI-alalla uuden oppiminen ei lopu koskaan.

Luontoläheisenä ihmisenä koen myös, että saan tehdä töitä sellaisella alalla, jossa joka päivä pyritään konkreettisesti kohti energiatehokkaampaa maailmaa. Se on mukavasti linjassa omien arvojeni kanssa.

Pientä ihmettelyä

Tuskin monikaan haaveilee pienenä LVI-suunnittelijan ammatista, mutta olen löytänyt siitä hyviä puolia paljon. Ei se aina mitään mukavaa ole, enkä hymyile kahdeksan tuntia päivässä näyttöni takana toimistolla, mutta viihtyvyys ja työn mielekkyys on myös paljon itsestä ja omasta suhtautumisesta kiinni. Koen, että tämä työ ruokkii ongelmanratkonta- ja matemaattista puoltani, vapaa-ajalla voi sitten samoilla metsissä ja kuunnella musiikkia.

Sain luokkakokouksessa myös pientä ihmettelyä, että olet ollut 11 vuotta samalla työnantajalla, “ilmeisesti olet löytänyt hyvän työpaikan”, sanoivat. Se on totta. Granlund on aina näyttäytynyt itselle firmana, jossa asiat halutaan tehdä kunnolla ja hyvien sisäilmaolosuhteiden suunnittelun lisäksi meillä on aina haluttu pitää huolta, että myös työntekijöiden olosuhteet ovat kunnossa.

Sekin pelikenttä voi olla haastava, mutta mielestäni Granlund on aina selviytynyt siitä voittajana.

Kirjoittaja

Tero Hietala toimii Granlund Pohjanmaa Oy:ssa LVI-suunnittelijana.

Lue muita blogejamme

Kierrätysvalinnat eivät ole enää vain ympäristökysymys, vaan niillä on hintalappu

19.06.2025 – Ilman vertailukelpoista jätedataa on vaikea vastata kiristyvään sääntelyyn ja hillitä kustannuksia. Fiksu kiinteistönomistaja seuraa jätedataa ja kehittää toimintaansa dataan perustuen.

Blogi

Tekoäly voi mullistaa rakennetun ympäristön – mutta ei yksin

09.05.2025 – Tekoälyn vaikutus näkyy jo rakennetussa ympäristössä, ja me granlundilaiset olemme aktiivisesti mukana tässä mullistuksessa. Mitä mahdollisuuksia tekoäly tuo kiinteistö- ja…

Blogi

Vastuullisuustyö ei pysähdy Omnibus-pakettiin

02.05.2025 – Euroopan komission Omnibus-paketti keventää raportointia, mutta ilmastonmuutos, luontokato ja rahoitusmarkkinoiden paineet eivät hellitä. Nyt mitataan, oliko vastuullisuus yrityksellesi aito strateginen…

Blogi

Tehottomuus käy erityisen kalliiksi teollisuuden hankkeissa

23.04.2025 – Läpimenoajoissa pysyminen on tärkeää kaikissa rakennushankkeissa, mutta vaikkapa asuntorakentamiseen verrattuna teollisuushankkeissa aikataulu- ja kustannusriskit ovat moninkertaiset.

Blogi

Rakentamislain vaatimaan ilmastoselvitykseen kannattaa varautua ajoissa

15.04.2025 – Ilmastoselvitys tulee olemaan kaikille kiinteistö- ja rakennusalan toimijoille lähivuosina yhtä tuttu asia kuin energiatodistus on nyt. Tiedätkö, mitä rakentamislain uusi…

Blogi

Miksi kulutusjousto on mahdollisuus myös kiinteistöille?

31.03.2025 – Kulutusjousto on kiinteistönomistajille ja rakennuttajille mielenkiintoinen uusi mahdollisuus säästää energiakustannuksissa ja saavuttaa jopa lisätuloja. Sääriippuvainen uusiutuvan energian tuotanto vaatii joustoa…

Blogi

Ajantasaisella kuntoarvio- ja PTS-tiedolla säästää rahaa ja hermoja

19.03.2025 – Ilman ajantasaista tietoa kiinteistön kunnosta päätökset perustuvat oletuksiin, ja oletuksilla on joskus tapana tulla kalliiksi.

Blogi

Miten rakentamisen vaikutuksia luontokatoon voidaan mitata?

18.03.2025 – Jopa kolmannes luontokadosta johtuu rakentamisesta. Pilottihankkeessamme testasimme luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvien vaikutusten laskentaa Skanskan kanssa.

Blogi

Mitä vankilahankkeet vaativat rakennuttajalta nykypäivänä?

12.03.2025 – Vankilahankkeiden vaativuutta kuvaa, että peruskorjauskohde voi olla yhtä aikaa suojeltu ja turvaluokiteltu, sijaita keskellä kaupunkia sekä sisältää useita laatu- ja…

Blogi

Datakeskushankkeet tuovat kasvua Suomeen

05.03.2025 – Datakeskushankkeita on viime aikoina kritisoitu mediassa. On tärkeää nostaa esille faktoja, jotka ovat viimeaikaisesta keskustelusta unohtuneet.

Blogi

Tilaa uutiskirjeemme

Kuule ensimmäisten joukossa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.

Mitä tietoa etsit?