Hyppää sisältöön
UutinenGranlund Oy uudistaa palvelurakenteensa

Granlund Oy uudistaa palvelurakenteensa

8.12.2020 – Panostusta jatkuviin palveluihin, energiaratkaisuihin ja tuottavuuden kehittämiseen datan avulla

Aihepiiri
Tuottavuus
Jaa

Granlund Oy vastaa kiinteistö- ja rakennusalan muutoksiin uudistamalla palvelurakennettaan. Talotekniikan roolia halutaan vahvistaa rakennusprosessissa ja samalla tuoda erityisosaamista vahvemmin mukaan kaikkeen tekemiseen. Konsultointia kehitetään jatkuvien palvelujen suuntaan ja data sekä Granlundin vahva ohjelmisto-osaaminen tuodaan osaksi uutta palvelumallia.

Uudistumisen taustalla on konsernin vuoteen 2025 tähtäävä strategia, jonka tavoitteena on tuplata nykyinen noin 100 M€ liikevaihto. “Haluamme saada talotekniikalle sen ansaitseman aseman rakentamisessa ja samalla kehittää jatkuvaa palvelua, joka varmistaa, että asiat toimivat myös rakentamisen jälkeen. Rakennusvaiheen palveluiden osalta muutos on toimivan koneen trimmausta ja uusia painopisteitä muuttuvassa markkinassa. Suurempana muutoksena haluamme uudistaa kiinteistöjen palvelumarkkinaa tuomalla sinne asiantuntijalähtöisen, reaaliaikaisella datalla tuetun uuden mallin”, toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo. 

Elinkaaren kokonaisvaltaista johtamista 

”Asiakaskuntamme viesti on ollut selkeästi, että nykyinen palvelurakenne ja vanhanaikaiset liiketoimintamallit eivät draivaa kiinteistöalaa kohti tuottavuutta ja laadukasta toimintaa. Nyt koemme, että on aika tuoda kiinteistönomistajalle uusi vaihtoehto elinkaaren kokonaisvaltaiseen johtamiseen. Uudella palvelumallilla pidetään huolta vuokralaisille tarjottavista olosuhteista, kiinteistöomaisuuden arvosta, hiilijalanjäljestä sekä digitaalisesta kyvykkyydestä”, kertoo liiketoimintayksikön johtaja Miia Anttila, joka ryhtyy vetämään uutta elinkaarijohtamisen palveluiden ja ohjelmistojen liiketoimintaa 1.1.2021 alkaen.

Uudistuksen myötä Anttilan vetämä Granlund Consulting Oy fuusioituu konsernin emoyhtiöön Granlund Oy:hyn kevään 2021 kuluessa. Yrityksen 97 työntekijää siirtyvät Granlund Oy:hyn vanhoina työntekijöinä. 

Energia ja ympäristö korostuvat suunnittelussa 

Energia- ja ympäristöasiat integroidaan jatkossa entistä tiiviimmin talotekniseen suunnitteluun ja rakennuttamiseen, jolloin niihin voidaan vaikuttaa jo hankkeen alkumetreiltä lähtien. Myös talotekniikan kokonaisprosessia halutaan kehittää. ”Meillä on talotekniikassa ja energiatehokkuusosaamisessa jo 60 vuoden perinteet. Sisäolosuhteet, toimiva teknologia ja modernit energiaratkaisut ovat osaamisemme ydintä. Asiakkaamme ovat saaneet merkittäviä säästöjä aikaan energiatehokkuushankkeiden avulla. Jatkossa haluamme, että jokainen Granlund-hanke on myös energiahanke”, kertoo varatoimitusjohtaja Jukka Tyni, jonka vetovastuulle rakentamisen ja kiinteistökehityksen palvelut -liiketoiminta tulee 1.1.2021 alkaen.  

Myös hankekehitykseen tullaan panostamaan, sillä kehitysvaiheessa tehdään tärkeimmät päätökset niin kustannusten kuin myös hiilijalanjäljen ja teknologisten ratkaisujen osalta. ”Hankkeisiin voimme tuoda vahvan energia- ja ympäristöosaamisen lisäksi ennakoivaa kustannusohjausta, jonka avulla erilaisia suunnitteluratkaisuja voidaan arvioida reaaliaikaisesti”, Tyni lisää.

Innovaatio- ja kehitystoiminta tulee korostumaan Granlundin toiminnassa myös jatkossa. Siihen panostetaan konsernissa noin 6-8 prosenttia liikevaihdosta. “Kehitystoiminnan vastuu siirtyy jatkossa enemmän liiketoiminnoille. Innovaatiot auttavat meitä tulevaisuuden linjauksissa ja kehitys lisää liiketoiminnan tuottavuutta ja laatua”, Pekka Metsi kertoo. 

Lisätietoa:
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy, 040 529 6509, pekka.metsi@granlund.fi
Miia Anttila, liiketoimintayksikön johtaja, elinkaarijohtamisen palvelut ja ohjelmistot, 040 673 7479, miia.anttila@granlund.fi
Jukka Tyni, varatoimitusjohtaja & liiketoimintayksikön johtaja, rakentamisen ja kiinteistökehityksen palvelut, Granlund Oy, 050 525 0211, jukka.tyni@granlund.fi

Tutustu uudistuneeseen organisaatioomme 

Haluatko kuulla lisää?

Pekka Metsi

Konsernijohtaja
Granlund Oy

Miia Anttila

Liiketoimintayksikön johtaja, Elinkaarijohtamisen palvelut ja ohjelmistot
Granlund Oy

Jukka Tyni

Varatoimitusjohtaja
Granlund Oy

“Perhevapaa on tänä päivänä itsestään selvää myös isille” – Granlund myötäelää perheellisen arjessa mukana

07.06.2023 – Perhevapaan pitäminen on tehty Granlundilla helpoksi. Riittää, että asiasta ja ajankohdasta ilmoittaa ajoissa omalle esihenkilölle. Työt saadaan järjestymään kyllä.

Uutinen

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin

01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.

Uutinen

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?

01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…

Uutinen
Ympäristövastuullisuus rakentamisessa -markkinatutkimus

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa

24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.

Uutinen

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä

24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.

Uutinen

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä

23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…

Uutinen

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?

17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…

Uutinen

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?

11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!

Uutinen

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori

10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?