Edelläkävijä monipuolisten kiinteistöjohdon teknisten palvelujen tarjoajana

Edelläkävijä monipuolisten kiinteistöjohdon teknisten palvelujen tarjoajana

Aki ja Citroen DS21 Pallas vm. 1968

Hyvistä pohjista on joskus hyötyä. Nykyistä työtäni edelsivät tehtävät LVI- ja konesuunnittelun parissa sekä pari vuotta ammattikoulun opettajana nuorisoasteella. Pohjat teknisen asiantuntijan työtehtävääni oli luotu, ja niistä on ollut kovasti hyötyä viimeisen kymmenen vuoden aikana teknisen konsultin työssäni.

Blogikirjoitus

Peruskiinnostukseni tekniseen alaan lienee peruja isäni puolelta, hän teki työuransa lentokonemekaanikkona. Pikkupojasta lähtien rassasin isäni avustuksella useita mopoja ja muutaman auton. Moni projekti on myyty, mutta Citroen DS21 Pallas vm. 1968 autoni kanssa matka on jatkunut yli 25 vuotta.

Citroen DS21 kohdalla on puhuttu aina aikansa edelläkävijästä. Auton hydropneumaattisesta jousituksesta löytyy joustavuutta kerrakseen, ja ajokokemuksen voin todistaa olevan mukava.

Kuten Citroen on ollut edelläkävijänä autonvalmistuksessa, voin todeta Granlund Consultingin olevan edelläkävijä monipuolisten kiinteistöjohdon teknisten palvelujen tarjoajana. Huomioimme asiakkaamme tarpeet parhaamme mukaan, olemme joustavia asiakkaiden suuntaan ja vastaamme heidän tarpeisiin teknisten selvitysten saralla. Lopputuloksena haluamme antaa asiakkaalle mukavan lukukokemuksen. Vain joitain asioita mainitakseni.

Loppupeleissä automatkoista jää todennäköisimmin mieleen kivat kanssamatkustajat ja hyvät jutut. Ilokseni voin todeta, että näitä hyvillä jutuilla varustettua, kivaa asiantuntijaporukkaa on meillä Granlund Consultingissa tupa täynnä.

Hyvää kesää ja turvallisia kilometrejä!

Aki Matikainen

Kirjoittaja toimii Granlund Consultingissa omaisuudenhallinnan ryhmässä johtavana asiantuntijana.

Takaisin blogiin

Jaa kirjoitus

Kommentit

0 kommenttia