Hyppää sisältöön
UutinenGranlund laajentaa Kainuuseen

Granlund laajentaa Kainuuseen

1.9.2020 – Lieke Suunnittelu Oy tulee osaksi Granlund-konsernia yrityskaupan myötä.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Granlund Oulu Oy on tehnyt sopimuksen kajaanilaisen Lieke Suunnittelu Oy:n osakekannan ostamisesta. Yrityskaupan myötä Granlund saa ensimmäisen toimipisteensä Kainuuseen.

”Lieke Suunnittelu Oy on vahva toimija alueella ja on ilo saada heidän asiantuntemuksensa osaksi Granlundia. On hienoa, että meillä on nyt Granlundin toimisto Kajaanissa”, iloitsee Granlund Oulu Oy:n toimitusjohtaja Petri Vuorre.

”Liitymme mukaan Granlund-konserniin erittäin positiivisin mielin. Arvopohjamme ovat hyvin samankaltaiset, meille molemmille innovatiivisuus ja asiakkuuksien jatkuvuus ovat tärkeitä arvoja”, kommentoi Lieke Suunnittelu Oy:n toimitusjohtaja Petri Niskanen.

Osakekaupan tavoitteena on vahvistaa Granlundin sähkösuunnitteluosaamista sekä laajentaa taloteknisen suunnittelun, energiajohtamisen ja rakennuttamisen palvelutarjontaa Kainuun alueella.

1970-luvulla toimintansa aloittanut Lieke Suunnittelu Oy on vuosien aikana vastannut yli tuhannen projektin sähkösuunnittelusta. Yrityksen referenssilistalta löytyy myös paljon hyvin haastavia ja näkyviä kohteita, kuten julkisia rakennuksia sekä parhaillaan työn alla oleva Raatikeskus Kajaanissa.

”Sähkösuunnitelulla vaikutetaan valtavasti jokapäiväiseen kiinteistön toimivuuteen ja sillä varmistetaan, että rakennuksen käytettävyys säilyy hyvänä vuosikymmeniä eteenpäin”, Niskanen sanoo.

Lieke Suunnittelu Oy:sta tulee Granlund-konsernin Kajaanin toimipiste ja sen kuusi asiantuntijaa siirtyy Granlundin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Petri Niskanen jatkaa toimitusjohtajan tehtävässä fuusion ajan ja siirtyy myöhemmin Kajaanin toimipisteen aluejohtajaksi. Toimisto löytyy jatkossakin osoitteesta Pohjolankatu 30, Kajaani.

Lieke Suunnittelu Oy:n lisäksi Kajaanissa on toiminut rakennushankkeiden digitalisaatiotuotteita kehittävä Lieke Sovellukset Oy, joka jatkaa toimintaansa entiseen tapaan. Yritykset ovat itsenäisiä osakeyhtiöitä ja osakekauppa koskee vain Lieke Suunnittelu Oy:n osakekantaa.

Lue lisää:
KHTT-Suunnittelu Oy on nyt osa Granlund Häme Oy:tä
Granlund laajentaa isännöintialalle: Otamme vastuun taloyhtiön koko elinkaaresta

Haluatko kuulla lisää?

Petri Vuorre

Aluejohtaja
Granlund Oulu

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Laakson yhteissairaalassa EPD-ympäristöselosteet hankintakriteereinä

08.02.2024 – Ulla Nykterin mielestä yksittäinen hanke voi ajaa koko rakennusalan ympäristötietoisuutta eteenpäin.

Uutinen

Granlund Oy ja Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy yhdistyvät

31.01.2024 – Granlund Oy on ostanut lahtelaisen Rakennuttajatoimisto Rantatupa Oy:n. Yrityskaupan vahvistamana Granlund tarjoaa jatkossa rakennuttamisen ja valvonnan palveluja myös Lahden alueella.

Uutinen

YAMK-opinnot töiden ohella ei ollut helppo rasti – mutta kyllä kannatti

09.01.2024 – Kaksi lasta, nousujohteinen ura, kiireinen arki ja opinnäytetyö. YAMK-opintonsa ruuhkavuosien aikana suorittanut Asta Autelo kannustaa kaikesta huolimatta muitakin opiskelemaan töiden…

Uutinen

PTS-hankkeiden kulut tiukkaan hallintaan Granlund Managerin ja Scudo Pron integraatiolla

04.01.2024 – Rakennusten hankevaiheen ja käyttövaiheen data on tuotu lähemmäs toisiaan. Granlund Managerin ja Scudo Pron välisen integraation keskeisiä hyötyjä ovat sujuva…

Uutinen

Mitä tietoa etsit?