Uutiset

Granlund tuo valotaidetta Malmille

Loimu-teos valaisemaan pääkonttoria

Uutinen

Granlund tuo valotaidetta Malmilla sijaitsevaan pääkonttoriinsa. 12 metriä korkea Loimu-taideteos valaisee toimipisteen sisäänkäyntiä ja on nähtävissä myös sisäpihalla. Taideteos perustuu Lux Helsingissä 2017 esillä olleeseen Light Pipes -teokseen.

Granlund on lähtenyt mukaan valotaiteen tukemiseen niin Lux Helsingin kuin pääkonttorin Loimu-valotaideteoksen myötä. ”Valotaiteen avulla voidaan parantaa hyvinvointia rakennetussa ympäristössä, ja haluamme osaltamme tukea tätä kehitystä. Lux Helsingissä Light Pipes oli yksi suosituimpia teoksia, joka toi lämpöä Helsingin keskustaan vuoden pimeimpään aikaan. Nyt Loimu ilahduttaa pääkonttorillamme niin henkilöstöämme kuin asiakkaitamme”, kertoo Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi.

Loimu, kuten myös Lux Helsingissä alun perin esillä ollut Light Pipes, on vuorovaikutuksellinen valotaideteos. Sen 45 valaisimen kirkkautta voi säädellä portaikossa sijaitsevien venttiilien kautta. ”Loimun suunnittelun lähtökohtana toimi ajatus takasta ja kakluunista, jotka muodostivat aiemmin rakennuksen sydämen ja lämmön lähteen. Granlund suunnittelee rakennuksiin järjestelmiä, jotka toimivat nykyaikaisen rakennuksen sydämenä. Loimu kuvastaa tätä ajatusta ja luo nyt portaikkoon vastaanottavan tunnelman”, kertovat teoksen suunnittelijat Rölli Ridanpää ja Tero Laine Trictonilta.

Granlundilla halutaan korostaa valosuunnittelun merkitystä pohjoisen olosuhteissa nykyistä enemmän.

”Pimeä vuodenaika on Suomessa pitkä ja valaistuksen tärkeys korostuu. Kiinteistöjen seinillä on jo nyt paljon valomainoksia, mutta valotaidetta on hyödynnetty vähemmän. Sen avulla voitaisiin tuoda kiinteistöjä esiin ja parantaa rakennettua ympäristöä aivan uudella kiinnostavalla tavalla”, kommentoi Granlundin johtava esitystekniikan asiantuntija Ilkka Paloniemi, joka toimii ensi vuonna jo kymmenettä kertaa järjestettävän Lux Helsingin taiteellisena johtajana.

Lisätietoa

Pekka Metsi
Toimitusjohtaja, Granlund Oy
040 529 6509 | pekka.metsi(a)granlund.fi

Ilkka Paloniemi
Johtava asiantuntija, esitystekniikka, Granlund Oy
ilkka.paloniemi(a)granlund.fi | 050 500 4141

Rölli Ridanpää, Tricton Oy
miika.ridanpaa(a)gmail.com | 050 527 8527 

Mediatiedote ja lisää kuvia kohteesta

Takaisin uutisiin

Jaa artikkeli