Uutiset

Väitöstutkimus kestävän kehityksen ratkaisuista, jotka turhan usein jäävät tekemättä

Itsestään selviltä vaikuttavat kestävän kehityksen ratkaisut ovat ilmaisia ja saatavilla, mutta silti jätämme ne usein huomiotta.

Uutinen

Kestävän kehityksen strategioiden avulla säästetään kuluja ja vähennetään ympäristövaikutuksia. Väitöstutkimuksessaan Ken Dooley on keskittynyt kestävän kehityksen strategioihin, joiden tulisi olla itsestään selviä.

Kestävän kehityksen strategioiden käyttöönotto ei ole kallista, eivätkä vaadi uusia tai monimutkaisia teknisiä keksintöjä. Ne edellyttävät kuitenkin, että käyttöön otetaan uusia toimintamalleja, jotka muuttavat työntekijöiden päivittäisiä tehtäviä. Kuten usein käy, muutoksesta johtuvat työnteon häiriöt saattavat aiheuttaa työntekijöille negatiivisia tunteita ja laskea tuottavuutta lyhyellä aikavälillä. Alun muutosvastarinta on yllättävän vahvaa siitäkin huolimatta, että lyhytkestoisen häiriön vaikutukset jäävät merkittävästi strategian käytön aikana saavutettujen hyötyjen varjoon.

Tutkimuksessaan Dooley tutki kestävän kehityksen strategioita kolmella toimialalla: vähittäiskaupassa, tietoliikenteessä ja kiinteistöalalla. Tuloksista selviää, miksi näennäisesti järkeviä strategioita ei ole otettu käyttöön aikaisemmin sekä miten muutosvastarinta voidaan voittaa.

Granlundin teknologiajohtajan työskentelevä Kenn Dooley, M.Sc., väitteli 2.3.2018 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa aiheesta Reintroducing organisational innovations to environmental sustainability - A study of rational innovations that are regularly ignored. Väitöksen ala on rakennettu ympäristö, kiinteistötalous. (Väitöskirjan nimi vapaasti suomennettuna: "Organisatorinen innovaatio ja kestävä kehitys – tutkimus järkiperäisistä innovaatioista ja niiden huomiotta jättämisestä”.)

Väitöskirjan voit lukea tämän linkin takaa

Takaisin uutisiin

Jaa artikkeli