Hyppää sisältöön
UutinenAlko käyttää Granlund Manageria ympäristöraportoinnissa

Alko käyttää Granlund Manageria ympäristöraportoinnissa

31.8.2018 – Alko otti käyttöönsä Granlund Managerin ympäristötietojärjestelmän valtakunnallisesti vuoden 2018 alkupuolella.

Aihepiiri
Kiinteistöjohtaminen
Jaa

Alkon 356 myymälässä käyttöönotettu uusi hallinnointityökalu sisältää sähkönkulutuksen ja kierrätysmäärien raportit kokonaisnäkymänä ja myymäläkohtaisesti. Tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä käyttö sujuu ja kulutusdataa kertyy kaikista myymälöistä. Uudistuksen taustalla on Alkon oman vastuullisuusstrategian lisäksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, johon Alko on sitoutunut.

”Ympäristöasiat ovat tärkeä vastuullisuusteema meille, siinä missä vastuullinen alkoholin myynti ja ostaminen. Meille on tärkeää olla kehityksessä mukana”, kertoo Alkon kestävän kehityksen päällikkö Laura Varpasuo. ”Granlundilta löytyi holistista osaamista toimintamme kehittämiseen ja osaajaverkosto, josta saimme ihmiset ratkomaan asioita puolestamme.”

Ympäristötietoa jokaisesta myymälästä

Aikaisemmin Alkon eri myymälöiden kulutuksesta raportoitiin vain osittaisella otannalla.

”Energian ja eri jätejakeiden kokonaiskulutusta voitiin ennen arvioida otannan perusteella, mutta nyt Manager alkaa palvella meitä yhtä aikaa tiedonkeruutyökaluna ja järjestelmänä, joka kertoo, mitä kaikki myymälämme yhdessä kuluttavat”, Varpasuo toteaa. ”Ohjelmiston käyttöönotto onkin meille todellinen harppaus eteenpäin. Toki se vaatii paljon työtä, sillä vaikka osa sähkönkulutustietoja saadaan automaattisesti, kaikki kierrätystiedot tallennetaan käsin, ja niiden kerääminen on meille uusi työtapa.”

Granlund Managerissa eri toimipisteissä vuoden aikana kerätty ympäristö-, energia- ja vastuullisuustieto on reaaliajassa kaikkien saatavilla dokumentointia, vertailua ja raportointia varten.

”Jos tietoa kerätään perinteisin tavoin useista eri järjestelmistä ja ihmisiltä, ympäristöraportointi vie paljon aikaa”, kertoo Granlund Consultingin ympäristöjohtamisen palvelupäällikkö Iida Vakkuri.

Ympäristö- ja talousluvut tulevaisuudessa samaan paikkaan

Granlund Manager palvelee Alkon koko henkilökuntaa aina yksittäisistä myyjistä yhtiön johtoon.

”Alkon valmiiksi motivoitunut henkilökunta voi nyt seurata helpommin omaa toimintaansa. Lisäksi Manager välittää jatkossa tietoa rajapintojen avulla johdon käyttämään raportointijärjestelmään. Energiaindikaattorit tulevat johdon työpöydälle online-näkymässä liikevaihdon ja muiden tärkeiden tunnuslukujen rinnalla”, kertoo Granlund Manager -tuotteiden ryhmäpäällikkö Joonas Alakomi.

Manageria on mahdollista hyödyntää myöhemmin Alkon toiminnan pitkän aikavälin suunnittelussa, kuten energiansäästötoimien vaikutusten seurannassa.

”Manager on työkalu, jonka päälle voimme halutessamme rakentaa uusia toimintoja. Ohjelma sisältää paljon myös sellaisia osia, jotka voivat sopia esimerkiksi kiinteistönjohdon käyttöön”, Granlund Manager -tuotteiden asiantuntija Joonas Alakomi.

”Granlundilta löytyi holistista osaamista toimintamme kehittämiseen ja osaajaverkosto.”

Alkon Granlund Manager -ympäristöraportointityökalu

  • dokumenttien hallinta, esim. ympäristöjärjestelmän dokumentit
  • tehtävien ajoitus ja seuranta, esim. ympäristölupaus, itsearviointi
  • auditointi, myös mobiilisti
  • energia- ja kierrätysmittarit
  • energiatietojen koonti eri järjestelmistä, esim. sähkön myyjiltä ja vuokranantajilta
  • raportointi myymälä- ja salkkukohtaisesti

Lue lisää Granlundin palveluista:

Lisää uutisia aihepiiristä:

Ympäristövaikutusten pienentämisessä jokaisella pahvilaatikolla on väliä

Fira panostaa ympäristövastuullisuuteen

Finnoosta tulee normaalia energiatehokkaampi asuinalue

S-ryhmä ottaa käyttöönsä Granlund Managerin

Haluatko kuulla lisää?

Joonas Alakomi

Ryhmäpäällikkö
Granlund Oy

Vesidata virtaa Granlund Manageriin

12.04.2024 – Granlund Managerin ja Smartvattenin integraatio tekee vedenkulutuksen seurannasta ja raportoinnista huomattavasti nopeampaa ja luotettavampaa. Kiristyvät vastuullisuusraportointivaatimukset korostavat integraation hyötyjä.

Uutinen

Granlundin maine vakaana ja luotettavana työnantajana ei ole syntynyt tyhjästä

10.04.2024 – Finanssikriisi, 90-luvun lama, pandemia, rakennusalan haasteet… Näissäkin maailman meille heittämissä kierrepalloissa Granlund on pysynyt vuodesta toiseen työntekijöidensä silmissä turvaa tuovana…

Uutinen

Modelspacen ja Granlund Managerin integraatio: tehokkuutta korjaushankkeiden johtamiseen

03.04.2024 – Modelspacen ja Granlund Managerin integraation avulla johdat korjaus- ja rakennushankkeitasi tehokkaasti, kun kaikki hankkeiden johtamiseen tarvittavat tiedot löytyvät samasta paikasta.

Uutinen

Rakennuttamisen liiketoiminta on Granlundilla vahvassa kasvussa

02.04.2024 – Granlundin rakennuttamisen ja valvonnan liiketoiminta on kasvanut vuosikymmenessä yli 17 miljoonaan euroon. Asiakkaat arvostavat erityisesti kokonaispalvelua.

Uutinen

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?