Hyppää sisältöön
UutinenGranlund Turku lähes kolminkertaisti työntekijöidensä määrän

Granlund Turku lähes kolminkertaisti työntekijöidensä määrän

11.12.2018 – Granlund Turku lähti huimaan kasvuun heti, kun yhtiöön löydettiin sopivaa työvoimaa. Liikevaihto on kasvanut vuoden 2015 viidestäkymmenestä tuhannesta tämän vuoden yli miljoonaan.

Aihepiiri
Vastuullisuus
Jaa

Vuonna 2015 perustettu Granlund Turku on lähtenyt nopeaan kasvuvauhtiin. Vuoden 2017 lopussa toimipiste työllisti vain viisi henkeä, mutta nyt työntekijöitä on jo 14.

”Rekrytoiminen oli aluksi vaikeaa, koska Turussa ei ole LVIS-alan koulutusta. Tilanne helpottui, kun lähdimme hakemaan mukaan nuoria kavereita”, Granlund Turun toimitusjohtaja Pekka Hjelm kertoo.

Taustalla on tammikuussa 2018 tehty yritysosto, jossa Granlund Turku osti Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy:n. Sen toimitusjohtaja Tomi Pyyhtiä aloitti Granlund Turussa taloteknisen osaston suunnittelujohtajana ja yrityksen koko henkilökunta siirtyi Granlund Turkuun.

Fiilismittarit plussalla

Granlund Turusta on muutaman olemassaolovuotensa aikana muodostunut viihtyisä työpaikka. Koko konsernin laajuiset kuukausittaiset fiiliskyselyt ovat toistuvasti antaneet parhaita tuloksia juuri Granlund Turulle.

Hjelmin ja Pyyhtiän mukaan toimistolla onkin iloinen ja mukava meininki. Taustalla on se, että Granlund Turussa pyritään antamaan vastuuta kaikille.

”Kaikkiin luotetaan, eikä vahdita olan takana, milloin kukin tulee tai menee. Pääasia on, että projektit tulee hoidettua ajallaan”, Pyyhtiä sanoo.

Vankka paikalliskentän tuntemus

Granlund Turku Oy:n talousluvut ovat olleet hienossa kasvussa: liikevaihto on kasvanut vuoden 2015 viidestäkymmenestä tuhannesta tämän vuoden yli miljoonaan.

Suurin Granlund Turun suunnittelema hanke on ollut Turun T3-sairaala, joka työllisti Turun-toimipistettä sekä muita Granlundin asiantuntijoita vuosina 2016–2017. Paljon tehdään myös asuinkerrostalojen suunnittelua.

”Esimerkiksi T3-saraalan kaltaisessa isossa projektissa olemme voineet auttaa emoyhtiötä paikallistuntemuksella ja -kokemuksella”, Hjelm sanoo.

Keväällä Granlund Turku käynnisti LVIS-suunnittelun lisäksi rakennuttamis- ja valvontayksikön. Sen myötä toimipisteelle tuli tehtäväksi DB Schenkerin logistiikkayksikön rakennuttaminen ja valvonta Lietoon sekä Veritaksen pääkonttori Kupittaalle.

”Uusi yksikkö antaa asiakkaalle lisää mahdollisuuksia, kun osaamisemme monipuolistuu. Asiakas saa enemmän samasta paikasta”, Tomi Pyyhtiä sanoo.

Suuresta emoyhtiöstä on Granlund Turku Oy:lle paljon etua.

”Pienessä yhtiössä ei voi olla kaikkea erikoisalojen osaamista. Pystymme emoyhtiön kautta kuitenkin tarjoamaan asiakkaalle esimerkiksi sähkötekniikan erikoisalueita, kuten sähköverkkojen mitoitusta, kulunvalvontaa, valaistussuunnittelua sekä av- ja esitystekniikan suunnittelua”, Pyyhtiä sanoo.

Lue myös:

Jo 46 asiantuntijaa työllistävä Granlund Tampere kasvaa 10 prosentin vuosivauhtia

Hämeenlinnan toimisto on uusi rakennus vanhan sisällä

Haluatko kuulla lisää?

Pekka Hjelm

Aluejohtaja
Granlund Turku

Tomi Pyyhtiä

Liiketoimintajohtaja
Granlund Turku

Vesidata virtaa Granlund Manageriin

12.04.2024 – Granlund Managerin ja Smartvattenin integraatio tekee vedenkulutuksen seurannasta ja raportoinnista huomattavasti nopeampaa ja luotettavampaa. Kiristyvät vastuullisuusraportointivaatimukset korostavat integraation hyötyjä.

Uutinen

Granlundin maine vakaana ja luotettavana työnantajana ei ole syntynyt tyhjästä

10.04.2024 – Finanssikriisi, 90-luvun lama, pandemia, rakennusalan haasteet… Näissäkin maailman meille heittämissä kierrepalloissa Granlund on pysynyt vuodesta toiseen työntekijöidensä silmissä turvaa tuovana…

Uutinen

Modelspacen ja Granlund Managerin integraatio: tehokkuutta korjaushankkeiden johtamiseen

03.04.2024 – Modelspacen ja Granlund Managerin integraation avulla johdat korjaus- ja rakennushankkeitasi tehokkaasti, kun kaikki hankkeiden johtamiseen tarvittavat tiedot löytyvät samasta paikasta.

Uutinen

Rakennuttamisen liiketoiminta on Granlundilla vahvassa kasvussa

02.04.2024 – Granlundin rakennuttamisen ja valvonnan liiketoiminta on kasvanut vuosikymmenessä yli 17 miljoonaan euroon. Asiakkaat arvostavat erityisesti kokonaispalvelua.

Uutinen

Ken Dooley palaa Granlundille Chief Data Officerin rooliin

25.03.2024 – Työskenneltyään muutaman vuoden kasvuyrityksessä, Ken Dooley palaa Granlundille tehtävänään tuoda dataliiketoimintaan uusia tuulia ja kiinteistöjen käyttäjien näkökulmaa.

Uutinen
Tiia-Lotta Tuominen

Mentorointi lisää itsetuntemusta ja tuo uusia näkemyksiä

07.03.2024 – Granlundin mentorointiohjelmassa granlundilaiset pääsevät keskustelemaan ammatti-identiteetistä ja urastaan kokeneemman konkarin kanssa. Ohjelmasta hyötyy myös mentori.

Uutinen
Timo Palonkoski, Granlund

Timo Palonkoski liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Granlundille

26.02.2024 – Liiketoiminnan kasvattamisen ja kehittämisen ammattilainen Timo Palonkoski on nimitetty Granlundille liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävään.

Uutinen
Davor Stjelja, Priyanka Thapa, Anna Korolyuk ja Nhung Nguyen

Kansainväliset granlundilaiset osallistuvat aktiivisesti yhtiön monimuotoisuuden kehittämiseen

15.02.2024 – Granlundin kansainvälisillä työntekijöillä on paljon annettavaa työyhteisön monimuotoisuudelle ja osaamisen kasvattamiselle. Neljä Suomeen muuttanutta granlundilaista kertoo kokemuksistaan.

Uutinen
Pekka Metsi, Granlund

Granlund teki hyvän tuloksen haastavassa markkinatilanteessa

13.02.2024 – Granlund pärjäsi hyvin vuonna 2023, vaikka kiinteistö- ja rakennusalan markkinatilanne oli haastava. Vahvat asiakassuhteet sekä erikoisosaaminen kantoivat vaikeinakin aikoina.

Uutinen

Mitä tietoa etsit?