Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostettiin kiertotaloutta
28.6.2022 – Puotilan asukkaita liki 60 vuotta palvellut ostoskeskus purettiin ympäristövastuullisesti. Purkukartoituksen ansiosta eri rakennusosia ja irtaimistoa saatiin ohjattua uudelleenkäyttöön, ja materiaalien hyötykäyttöaste oli noin 86 prosenttia.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Puotilan perinteikäs ostoskeskus valmistui vuonna 1961 ja palveli alueensa asukkaita liki 60 vuoden ajan. Vähitellen aika ajoi yksikerroksisen ostarin ohi, ja kiinteistösijoitusyhtiö Kojamo tilasi Granlundilta kiertotalouspainotteisen purkukartoituksen. Tavoitteena oli ohjata uudelleenkäyttöön mahdollisimman paljon hyväkuntoista irtainta ja kierrättää materiaalina vähintään 70 prosenttia vaarattomasta purkujätteestä.
”Kiertotalous kuuluu vastuullisuusohjelmaamme ja on mukana kaikissa uudis- ja korjauskohteissamme”, kertoo Kojamo Oy:n rakennuttamisen, omistamisen ja sijoittamisen projektipäällikkö Sanni Husso. Puotilan ostoskeskus oli yhtiön ensimmäinen EU:n Green Deal -ohjelman mukainen purku. ”Ostari oli meille luonteva pilottikohde, koska ympäristövastuullisuus auttoi huomioimaan sen pitkän historian ja merkityksen alueella.”
Kiertotalous kuuluu vastuullisuusohjelmaamme ja on mukana kaikissa uudis- ja korjauskohteissamme.”
Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy
Purkujätteen hyötykäyttö maksimoitiin
Purkukartoituksen tavoitteena oli maksimoida purkujätteen hyötykäyttö ja kierrätys. Granlundin asiantuntijat kävivät paikan päällä ostarilla ensimmäisen kerran, kun se oli vielä toiminnassa, ja näin purkukartoitus toteutettiin hyvissä ajoin ennen purku-urakoitsijan valintaa.
”Ajankohdan ansiosta pystyimme arvioimaan paikan päällä kierrätyskelpoiset materiaalit ja uudelleen käytettävät rakennustuotteet”, kertoo Granlundin ympäristöasiantuntija Emma Väliaho. Kohteessa toteutettiin myös haitta-ainekartoitus, jotta esimerkiksi asbestia sisältävät materiaalit voitiin käsitellä asianmukaisesti haitta-ainepurkuna.
Purkukartoitus oli asiakkaan kannalta helppo ja mielenkiintoinen prosessi, jossa Kojamon tarvitsi vain asettaa purkutöiden tavoitteet ja reunaehdot. ”Saimme Granlundilta tarvitsemaamme asiantuntemusta ja palvelua. Meidän tarpeemme ymmärrettiin todella hyvin.”
Purkukartoitus oli helppo ja mielenkiintoinen prosessi, jossa saimme Granlundilta tarvitsemaamme asiantuntemusta ja palvelua. Meidän tarpeemme ymmärrettiin todella hyvin.
Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy
Purku-urakoitsijaa ohjeistettiin työmaalla
Purkukartoitusraportissa lueteltiin tarkasti eri jätejakeet ja määrät sekä kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön kelpaavat rakennusosat. ”Kun uudelleen käytettävät materiaalit ovat tiedossa jo ennen purkua, purettavista rakenteista saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti”, Väliaho korostaa.
Purkukartoitus sisälsi kiertotaloustavoitteiden sisällyttämisen urakka-asiakirjoihin sekä urakoitsijan perehdytyksen ja tuen työmaalla. ”Meille olikin ehdottoman tärkeää, että Granlund valvoi työmaata ja ohjeisti purku-urakoitsijaa yhteisistä kiertotaloustavoitteista”, Husso sanoo.
Meille olikin ehdottoman tärkeää, että Granlund valvoi työmaata ja ohjeisti purku-urakoitsijaa yhteisistä kiertotaloustavoitteista.
Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy
Hyötykäyttöaste oli 86 %
Puotilan ostoskeskuksesta saatiin pelastettua 1145 tonnia kierrätyskelpoista betonia, 143 tonnia metalleja ja esimerkiksi kierrätykseen kelpaavaa lasia julkisivulasituksista. Uudelleenkäyttöön sopivia rakennustuotteita, kuten ruostumattomasta teräksestä tehtyjä tiskipöytiä, kattovalaisimia ja käsisuihkuja, toimitettiin pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselle. ”Kaiken kaikkiaan työmaan toteutunut materiaalien hyötykäyttöaste oli noin 86 prosenttia”, Väliaho sanoo.
Ympäristöä palvelemalla saimme arvokasta kontaktipintaa alueen asukkaisiin.
Sanni Husso, projektipäällikkö, Kojamo Oy
Purkukartoitus auttoi Kojamoa seuraamaan purkamisen etenemistä, tehokkuutta ja vastuullisuutta. ”Ympäristöä palvelemalla saimme myös arvokasta kontaktipintaa alueen asukkaisiin”, Husso kertoo tyytyväisenä. Kesällä 2024 Puotilan ostarin paikalle valmistuu 113 asunnon A-energialuokan kerrostalo, jonka kivijalkaan tulee myös ravintoloita, kauppoja ja muita palveluja.
Haluatko kuulla lisää?


Kojamo Oy
- Perustettu vuonna 1969
- Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö
- Tarjoaa vuokra-asuntoja Lumo-brändin alla
- Missiona luoda parempaa kaupunkiasumista
- Vastuullisuusohjelmassa sitouduttu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin
- Tavoitteena hiilineutraali energiankäyttö vuoteen 2030 mennessä
- Mukana World Green Building Councilin nollahiilisitoumuksessa (Net Zero Carbon Buildings Commitment).
- Liikevaihto 391,7 M€ (2021)
Granlundin palvelut
- Kiertotalouspainotteinen purkukartoitus
- Urakka-asiakirjat ja -sopimukset
- Purkutyömaan ohjeistus ja urakoitsijan perehdytys
Tutustu muihin referensseihimme

Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
Sähkösuunnittelu, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, KSL-suunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Energiasuunnittelu, Talotekniikan konsultointi
Hotellit ja ravintolat

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta
Teollisuus

Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Rakennuttaminen ja valvonta, Kustannusohjaus
Toimistot

HUS seuraa hissien huoltoa ja ylläpitoa ennakoivasti Granlund Managerilla
Granlund Manager -integraatiot, Granlund Manager -ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto

Luken erikoiskasvihuoneessa tutkimustyö asettaa ehdot tekniikalle
Talotekniikkasuunnittelu
Teollisuus

Niuvanniemen sairaalan rakennuksissa otettiin korjausvelka hallintaan
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostettiin kiertotaloutta
Puotilan ostoskeskuksen purkukartoituksessa korostettiin kiertotaloutta

Elinkaari- ja allianssikouluihin suunnitellaan kestävää ja käyttäjäystävällistä tekniikkaa
Talotekniikkasuunnittelu, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset

Hartela ja Granlund loivat yhdessä talotekniikan kumppanuusmallin
Talotekniikkasuunnittelu, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Hankekehitys ja -konsultointi
Teollisuus

Climecon kertoo ilmanvaihtoratkaisujen tuotekohtaiset hiilipäästöt EPD-selosteilla
Tuoteteollisuuden vastuullisuus ja EPD
Teollisuus
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.