Jatkuvalla kustannusohjauksella voidaan ennakoida eri vaihtoehtoja
23.4.2020 – Viime vuosien yhteistoiminnalliset rakennushankkeet ovat tarjonneet Granlundin konsulteille näköalapaikan projektinjohdon ja samalla kustannuslaskennan arkeen.

”Suurin ongelma alalla on, että kustannuslaskentaa toteutetaan vasta, kun suunnittelu on jo pitkällä”, toteaa Granlundin Lean-rakentamisen toimialajohtaja Piia Sormunen. Hänen mukaansa rakennushankkeissa tarvitaan jatkuvaa kustannusohjausta, joka on prosessina ja ideologisesti aivan eri asia. ”Kustannuslaskennalla voidaan vain todeta olemassa oleva tilanne, mutta kustannusohjauksella vaikutetaan kustannusten kehittymiseen suunnittelun aikana.”
Kustannusohjauksella etsitään eniten lisäarvoa tuottavia ratkaisuja
Granlundin asiantuntijoiden tavoitteena on tuoda kustannusseuranta osaksi hankkeen arkipäivää. ”Laskemme hankkeen kustannuksia jatkuvasti aina hankesuunnittelu- ja tarveselvitysvaiheesta toteutukseen asti”, kertoo Granlundin kustannusohjauksen toimialajohtaja Jari Salmi. ”Silloin eri ratkaisujen kustannusvaikutuksiin pystytään reagoimaan nopeasti.”
Taustalla ovat Lean-rakentamisen opit. ”Kustannusohjauksen tärkein tehtävä on tukea päätöksentekoa kokonaisvaltaisesti, jolloin ainoa kriteeri ei ole raha”, Sormunen kiteyttää. Huomioon otetaan esimerkiksi tilojen loppukäyttäjien tarpeet. ”Suunnittelua ja toteutusta ohjataan tilaajan asettamien tavoitteiden mukaan, jolloin valitaan ne vaihtoehdot, jotka tuottavat tilaajalle eniten arvoa.”
Jatkuva kustannusohjaus huomioi rakennuksen koko elinkaaren
Jatkuvaan kustannusohjaukseen yhdistetään usein elinkaarikustannusten laskenta. Silloin huomioidaan investointikustannusten lisäksi esimerkiksi kiinteistön energia- ja ylläpitokustannukset.
”Olennaista on tutkia jo suunnitteluvaiheessa erilaisten energiantuotantotapojen, kuten maalämmön, aurinkoenergian tai lämmön talteenoton vaikutuksia kohteen elinkaarikustannuksiin”, Salmi sanoo. ”Samalla voidaan edistää organisaation vastuullisuustavoitteita, kuten energiatehokkuutta ja hiilineutraaliutta, jotka toimivat kilpailuetuna.”
Digitaalinen raportointi mahdollistaa nopean päätöksenteon
Kustannusohjauksen työkaluna käytetään havainnollista ja läpinäkyvää digitaalista raportointia.
”Korvaamme PDF-raportit tilannehuoneella, jossa hankkeen eri toimijat seuraavat liki reaaliajassa, miten kustannukset kehittyvät”, Sormunen kertoo. Kyse on kustannusohjauksen sähköisestä lokikirjasta, joka tarjoaa eritasoista tietoa hanketiimin eri jäsenille. ”Jokainen pysyy kartalla siitä, miten tehdyt päätökset vaikuttavat kokonaiskustannusten kehitykseen.”
Samat digitaaliset työskentely- ja raportointitavat mahdollistavat tiedolla johtamisen kiinteistöportfoliotasolla. ”Viime aikoina on käyty keskustelua useiden eri hankkeiden kustannusten seurannasta ja johtamisesta yhtä aikaa”, Sormunen sanoo. ”Reaaliaikainen tilannekuva voidaankin luoda yhtä lailla yksittäisistä kohteista kuin kiinteistönomistajan tai rakennusliikkeen kaikista hankkeista.”

Piia Sormunen

Jari Salmi

Näin laskemme hiilikädenjälkeämme
18.04.2023 – Kun autamme asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään, kasvatamme omaa hiilikädenjälkeämme. Laskemme hiilikädenjälkeämme tutkimustietoon perustuvalla mallilla.
- Vastuullisuus

Rakennus kuntoremonttiin?
14.04.2023 – 1960–1980-lukujen rakennukset – siinä missä ihmisetkin – saattavat kaivata pientä kuntoremonttia. Keski-ikäinen rakennetekniikan asiantuntija lähti tapamaan ikätovereitaan.
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Rakennushankkeen vastuullisuus on kokonaisuuden hallintaa
30.03.2023 – Rakennushankkeelta vaadittava vastuullisuuspaletti on tänä päivänä laaja. Energiatehokkuuden ja sisäolosuhteiden lisäksi on otettava huomioon muun muassa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja pian…
- Vastuullisuus

LVI-suunnittelun pelikentillä
09.02.2023 – LVI-suunnittelija Tero Hietala kävi luokkakokouksessa. Tilanne pisti miettimään omaan työtä. ”Tuskin monikaan haaveilee pienenä LVI-suunnittelijan ammatista, mutta olen löytänyt siitä…
- suunnittelu
- Talotekniikka
- Työnantajakuva

Hiilikädenjäljen määrittämiseen ja laskemiseen tarvitaan yhteisiä käytäntöjä
09.02.2023 – Hiilikädenjäljen tavoitteena on osoittaa yksilöiden ja yritysten tuottamia positiivisia ympäristövaikutuksia asiakkaille tai koko yhteiskunnalle.
- Vastuullisuus

EU-taksonomiaa ei kannata jättää huomiotta
13.01.2023 – EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmällä eli taksonomialla on vaikutusta rakennushankkeisiin. Taksonomian kriteerit on hyvä ottaa huomioon jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.
- Energia
- Hiilineutraalius
- Vastuullisuus

Datakeskusten hukkalämpöä tulisi kierrättää enemmän kaukolämpöverkkoon
11.01.2023 – Energiatehokkaasti rakennetut datakeskukset ovat osa sähköverkon tehoreserviä. Kun datakeskukset hyödyntävät omana energialähteenään uusiutuvia energiamuotoja, voidaan pienentää myös hiilidioksidipäästöjä.
- Data ja digitalisaatio
- Energia
- suunnittelu

Suuren yrityksen energiakatselmus – pakollinen paha vai pelastusrengas?
12.10.2022 – Suuren yrityksen energiakatselmus on tehokas tapa selvittää oman yrityksen energiatehokkuuden taso. Kun toimeen tartutaan nyt, ennätyskorkeat energiahinnat hirvittävät selvästi vähemmän.
- Energia

Lopetetaanko energian haaskaus?
27.09.2022 – Jokohan Suomen kiinteistöissä oltaisiin nyt valmiita tekemään järkeviä ja kannattavia energiansäästötoimia, jotka eivät vaadi isoja investointeja?
- Energia

Miksi 4D-aikataulutus kannattaa rakennushankkeessa? Tässä 3 isoa syytä!
20.09.2022 – Kaikki rakennusalalla tietävät tunteen, kun hankkeen kustannukset ja aikataulu alkavat karkaamaan käsistä, hanke on myöhässä ja syiden etsiminen alkaa. Tilanne…
- suunnittelu