Hyppää sisältöön
ReferenssitOP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

5.5.2021 – OP Ryhmä on ottanut käyttöönsä Granlund Managerin noin 250 toimitilassa ympäri Suomen. Kiinteistöjen huolto-ohjelmia ja PTS-suunnittelua hallitaan valtakunnallisesti yhdellä järjestelmällä. Käyttöönotto yhtenäistää ylläpidon toimintatapoja ja tehostaa tiedonkulkua.

Toimialat
Toimistot
Palvelut
Granlund Manager -ohjelmisto, Huoltosuunnitelma, PTS, Huoltokirja, Palvelupyynnöt
Paikkakunnat
Helsinki, pääkonttori
Kuva: Paavo Lehtonen

OP Ryhmän pääkonttorilla Helsingin Vallilassa on käytetty Granlund Manageria jo 1990-luvulta asti. Vuonna 2018 Granlund Manager valittiin kaikkien toimitilojen huoltokirjajärjestelmäksi. Jokaiselle palveluun liitetylle kohteelle on laadittu oma huoltokirja ja osalle myös huoltosuunnitelma.

”Halusimme saada yhden läpinäkyvän ikkunan koko kiinteistömassaamme”, kertoo OP-Toimitilapalvelujen aluepäällikkö Sami Huttunen.

Samalla kaikki dokumentaatio, muun muassa talotekniikasta ja korjausvelasta, on saatu sähköiseen muotoon. Tavoitteena on siirtyä korjaushuollosta ennakoituun huoltoon. 

Halusimme saada yhden läpinäkyvän ikkunan koko kiinteistömassaamme.

Yhtenäinen tietosuojattu järjestelmä 250 kiinteistöön

Käyttöönotto noin 250 kiinteistössä on kestänyt pari vuotta.

”Etenimme maakunta ja pankki kerrallaan halki Suomen. Kohteiden lähtötilanne oli kaikkialla erilainen. Tavoitteena on yhtenäistää myös toimintatapoja”, kertoo Granlundin asiakkuuspäällikkö Ville-Veikko Lallukka.

Käyttöönottoa tuettiin paikallisesti Granlundin tytäryhtiöiden kautta, mutta OP:lle oli tärkeää, että ohjakset pysyivät koko ajan samojen yhteyshenkilöiden, Markus Kokkosen ja Ville-Veikko Lallukan, käsissä.

”He varmistivat, että järjestelmä perustettiin kaikkialle mahdollisimman yhdenmukaisella tavalla”, Huttunen sanoo. Samalla huolehdittiin järjestelmien tietoturvasta.

”Kävimme yhdessä läpi esimerkiksi käyttöoikeushallinnan, jotta järjestelmä on tietosuojattu ja luotettava.” 

Granlundin yhteyshenkilöt varmistivat, että järjestelmä perustettiin kaikkialla mahdollisimman yhdenmukaisella tavalla.

Ylläpidossa on tapahtunut ryhtiliike

Manageria käyttävät pääasiassa pankkikonttorien kiinteistöpäälliköt ja eri palveluntuottajat. Myös konttorien työntekijät voivat lähettää huollolle palvelupyyntöjä OP Ryhmän oman Ydin-vikailmoitusjärjestelmän kautta.

”Ydin on integroitu Manageriin niin, että huoltoyhtiö käsittelee Ytimen kautta lähetetyt palvelupyynnöt Managerissa”, Lallukka sanoo.

Kiinteistönhuolto kirjaa kaikki tekniset huomiot Managerin käyttöpäiväkirjaan. Ajantasaisen tapahtumalokin ansiosta Helsingissä nähdään, jos IV-kone vaatii korjausta Hyrynsalmella. Toistuvat huoltotoimet ajoitetaan huoltosuunnitelman avulla kunnossapidon vuosikelloon, ja lisäksi käytössä on ylläpidon pitkän tähtäimen suunnitelma (PTS).

Manager on jo tehostanut OP:n huoltotoimintaa.

”Ylläpidossa on tapahtunut selvä ryhtiliike”, Huttunen toteaa. Hän säästää myös omassa työssään valtavasti aikaa, kun kiinteistötietoja ei tarvitse hakea pitkien välimatkojen päästä tietyn konttorin kassakaapista.

OP-Toimitilapalvelujen aluepäällikkö Sami Huttunen
OP-Toimitilapalvelujen aluepäällikkö Sami Huttunen

”Jos tarvitsen kohteen pohja- tai LVI-kuvat, saan ne suoraan Managerista”, Huttunen toteaa.

Samat hyödyt näkyvät kiinteistöjen myyntiprosessissa: ostaja saa kaiken tarvitsemansa dokumentaation Managerista. 

Ylläpidossa on tapahtunut selvä ryhtiliike.

Energiaseurantaa laajennetaan

Syksyn aikana monissa pankkikonttoreissa on aloitettu auditoinnit Managerin avulla.

”Audinoinnit ovat keino osallistaa huoltoliikkeitä ja varmistaa yhdessä kiinteistönhuollon tasalaatuisuus”, Huttunen kertoo. Seuraavaksi halutaan kehittää myös dynaamista raportointia ja PTS-suunnittelua laajemman kiinteistöjohtamisen työkaluna.”

Huttunen korostaa järjestelmän kehityskohteiden valinnassa myös OP:n ydinarvoja: energiatehokkuutta ja vastuullisuutta. Kohteiden manuaalista energiaseurantaa voidaan laajentaa energiamittausten etäluentaan, jolloin kohteista saadaan tuntitason kulutustietoa. ”Manager on siihen oiva työkalu.”

OP Ryhmä

  • Suomen suurin finanssiryhmä
  • Työllistää yli 12 000 henkilöä
  • Pääkonttori Helsingin Vallilassa
  • OP-Toimitilapalveluilla on noin 280 kiinteistöä, joista tällä hetkellä noin 250 on liitetty Granlund Manageriin

Granlund Manager -ohjelmiston ominaisuudet

  • Huoltosuunnitelma
  • Käyttöpäiväkirja
  • Palvelupyynnöt
  • PTS-suunnitelma
  • Energiaseuranta
  • Auditointi

Palvelut

  • Ohjelmiston käyttöönotto ympäri Suomen
  • Kaikkien kiinteistöjen tiedot sähköiseen muotoon
  • Integraatiot OP Ryhmän Ydin-vikailmoitusjärjestelmään

Haluatko kuulla lisää?

Ville-Veikko Lallukka

Asiakkuuspäällikkö

Kuopio

Pohjois-Savon SOTE-uudistus toi mukanaan yli 400 uutta toimipaikkaa

Palvelu

Granlund Manager ohjelmisto

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

SOTE-uudistus toi Pohjois-Savon hyvinvointialueen kiinteistöjen ylläpitopäällikön Juha-Matti Horttanaisen työpöydälle valtavasti uutta tekemistä. Kiinteistöjä koskevan tiedon hallitsemisessa auttoi Granlund Manager.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Kansallisteatterissa nautitaan upouudesta esitystekniikasta ja LVI-tekniikasta

Palvelu

LVI-suunnittelu, AV- ja esitystekniikan suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu, Energiasuunnittelu

Toimiala

Kulttuuri ja rakennushistorialliset kohteet

Kansallisteatteri avautui peruskorjauksen jälkeen taloteknisesti täysin uudistuneena. Teatterintekijät ja katsojat nauttivat huipputason esitystekniikasta, ja laadukkaat sisäolosuhteet tuntee jokaisella hengenvedolla.
Referenssi
Kuopio

KYS Uusi Sydän: Allianssimalli näyttää kyntensä 200 miljoonan sairaalahankkeessa

Palvelu

Talotekniikkasuunnittelu, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Palotekninen suunnittelu

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

Kuopion suuri sairaalahanke KYS Uusi Sydän päätettiin toteuttaa allianssimallilla. Se oli onnistunut päätös, sillä hanke on edennyt aikataulussaan ja alle…
Referenssi
OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

Koas otti kaiken hyödyn irti energiatodistusten kohdekierroksista

Palvelu

OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

Toimiala

OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö (Koas) tilasi Granlundilta 17 kiinteistön energiatodistukset. Samalla vaivalla ja kohdekierroksilla kartoitettiin myös parhaat energiansäästökohteet.
Referenssi
Espoo

Aalto-yliopistolle suunniteltiin uusi sähkötekniikan tutkimuslaboratorio

Palvelu

Sähkösuunnittelu, Rakennuttaminen ja valvonta, Rakennusautomaatiosuunnittelu

Toimiala

Teollisuus, Koulut ja oppilaitokset

Aalto-yliopiston sähkötekniikan tutkimuslaboratoriolla on monia toiminnallisia vaatimuksia. Yliopistolla luotettiin Granlundin kokemukseen tutkimus- ja testaustilojen teollisuusautomaatio- ja teollisuussähkösuunnittelusta.
Referenssi
Imatra

Mitra tehostaa kiinteistöjohtamistaan Granlund Managerilla

Palvelu

Kiinteistöjohtaminen, Granlund Manager -ohjelmisto

Toimiala

OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

Mitran ja Granlundin yhteistyö laajenee, kun Mitra ottaa käyttöönsä Granlund Manager -ohjelmiston. Ohjelmiston käyttö tuo selkeyttä Mitran kiinteistöjohtamiseen ja tehostaa…
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Toimistosta päiväkodiksi – Päiväkoti Roba sai energiatehokkaat ja viihtyisät tilat

Palvelu

Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Talotekninen hankekehitys

Toimiala

Koulut ja oppilaitokset

Referenssi
OP Ryhmän toimitilojen ylläpitoa hallitaan Granlund Managerilla

Leppävirran energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia ja pienentää hiilipäästöjä

Palvelu

Energiatehokkuushankkeet

Toimiala

Kunnat ja kaupungit

Leppävirran kunnan laaja energiankierrätysjärjestelmä säästää kustannuksia Vokkolan liikunta-alueella. Energiankierrätys säästää Leppävirralla 4700 megawattituntia lämpöä, mikä vastaa yli 230 kaukolämpökodin vuosikulutusta.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Nesteen ylläpito-organisaatio saa tukea kiinteistöpäällikkö-palvelusta

Palvelu

Kiinteistöjohtaminen

Toimiala

Teollisuus

Kiinteistöpäällikköpalvelut on kehitetty tilanteisiin, joissa lisäresursseja tarvitaan nopeasti. Ammattitaitoinen kiinteistöpäällikkö hallitsee homman itsenäisesti jo lyhyen perehdytyksen jälkeen.
Referenssi
Helsinki, pääkonttori

Kuntoarviot tukevat SBB:n hoivakiinteistöjen kunnossapidon hallintaa ja budjetointia

Palvelu

Kuntoarviot ja -tutkimukset, PTS, Huoltokirja

Toimiala

Sairaalat ja terveydenhuolto

SBB:n omistamissa hoivakiinteistöissä kuntoarvioilla on tärkeä tehtävä. Kuntoarviot auttavat pitämään pitkän tähtäimen suunnitelmat (PTS) ajan tasalla ja kunnossapidon kustannukset hallinnassa.
Referenssi

Tilaa uutiskirjeemme

Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä

Mitä tietoa etsit?