Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
27.4.2023 – OYS 2030 -uudistamisohjelma on hyvässä vauhdissa. Oulun yliopistollisessa sairaalassa otetaan käyttöön huippuälykästä tekniikkaa ja valmistaudutaan samalla tekoälyn hyödyntämiseen.
Toimialat
Palvelut
Paikkakunnat

Oulun Kontinkankaalle rakentuu 2020-luvun aikana vaiheittain uusi yliopistollinen sairaala, jonka ensimmäiset osat A ja B valmistuvat vuoden 2023 aikana. “OYSilla on vastuullaan iso osa Suomen karttaa, joten uusien tehokkaiden tilojen saaminen on todella tärkeää ja ajankohtaista”, toteaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sähkötekniikan projektipäällikkö Sauli Kurttila.
Kantasairaala on vanhentunut teknisesti, eikä tilojen käyttö ole matalassa ja laajassa rakennuksessa tehokasta. Uudisrakennuksiin tulee 12 toiminnallista kerrosta ja siksi selvästi vähemmän käytäviä ja muita hukkatiloja. Kurttilan mukaan uusi OYS tuleekin olemaan viisas sairaala, jossa asiat on ajateltu pitkälle käyttäjien näkökulmasta. “Esimerkiksi potilaiden ja henkilökunnan liikkuminen on optimoitu.”
OYSilla on vastuullaan iso osa Suomen karttaa, joten uusien tehokkaiden tilojen saaminen on todella tärkeää ja ajankohtaista
Sauli Kurttila, Pohde
Allianssissa on tehty rohkeita suunnanmuutoksia
OYSin uudistaminen toteutetaan yhteistoiminnallisena allianssina, jossa kaikesta sovitaan yhdessä tilaajan, suunnittelijoiden, palveluntarjoajien ja valvojien kanssa. Granlund Kuopion sähkösuunnittelun projektipäällikkö Jouni Räsänen on ollut mukana hankkeessa vuodesta 2015 lähtien eli ihan alusta asti. Paikallista näkökulmaa tuo Oulussa itsekin asuva Granlundin LVIA-osaston johtaja Juha Huczkowski.
Molemmat ovat vakuuttuneita allianssimallin eduista. “Välillä on pitänyt tehdä rohkeitakin suunnanmuutoksia hankkeen parhaaksi, ja allianssi on ollut siihen riittävän ketterä”, Huczkowski kertoo. Räsäsen mielestä hyvä esimerkki tästä on alkuperäisen suunnitelman – naisten ja lastensairaalan sekä Noppa-lisärakennuksen – korvaaminen kahdella uudisrakennuksella. “Se lyhensi rakentamisaikaa ja laski kustannuksia.”
Kurttila antaa Granlundin sairaalasuunnittelijoiden osaamiselle ja kokemukselle korkeat pisteet. “Suunnittelijat todella tuntevat pelikentän”, hän sanoo. Ja mikä tärkeintä, myös keskusteluyhteys toimii. “Meidän on ollut tilaajana helppo vaikuttaa asioihin, ja näkökulmamme on tullut aina huomioiduksi.”
Annan Granlundin sairaalasuunnittelijoiden osaamiselle ja kokemukselle korkeat pisteet. Suunnittelijat todella tuntevat pelikentän, ja keskusteluyhteys toimii. Meidän on ollut tilaajana helppo vaikuttaa asioihin, ja näkökulmamme on tullut aina huomioiduksi.”
Sauli Kurttila, Pohde
Turvallisuus ennen kaikkea
Kurttilan mukaan kaiken talotekniikan pitää tukea OYSin sujuvaa, tehokasta ja turvallista toimintaa, tapahtuipa sairaalan ulkopuolella mitä tahansa. Kolmasosa sairaalan sähköverkosta onkin varmistettu dieselgeneraattoreilla, ja UPS-järjestelmä varmistaa turvajärjestelmien ja elämää ylläpitävien laitteiden katkottoman sähkösyötön. Sairaalalla on myös oma langaton verkko, ja VIRVE-viranomaisverkko on yhdistetty matkapuhelinverkkoon. “Siksi puhumme monioperaattoriverkosta”, Räsänen sanoo.
Potilasturvallisuuden kannalta tilojen ilmamäärien ja painesuhteiden hallinta on tärkeää. IV-konehuoneet kattavatkin koko neljännen kerroksen, ja IV-koneille tehtiin tilausvaiheessa laboratoriotestit. “Niillä varmistetaan toimiva ilmanvaihto kesällä ja talvella”, Huczkowski toteaa. Viihtyisyys on yhtä tärkeää, ja siksi heräämö- ja seurantatiloihin suunniteltiin yleistä hälyä vaimentava peittoäänijärjestelmä. Miellyttävät lämpöolosuhteet viimeistellään kattosäteilijöillä. “Ne ovat myös pattereita hygieenisempi vaihtoehto.”

Tekniikkaratkaisuissa varaudutaan tekoälyn tuloon
Uudistuvan OYSin älykkyys ei ole pelkkää puhetta. Koko sairaalan yleiskaapelointiin on integroitu muun muassa kamera- ja kulunvalvonta sekä hoitajakutsut. “Henkilökunta voi myös varata tiloja omilla tableteillaan”, Räsänen kertoo. Sairaalassa ei ole mekaanisia lukkoja, vaan kaikki ovet ovat mukana sähköisessä kulunvalvonnassa. Potilashuoneissa on valmius hyödyntää myös tekoälyyn perustuvia kameroita. “Ne varmistavat potilaiden turvallisuuden ja samalla yksityisyydensuojan.”
Tekniikkaa valvotaan rakennusautomaatiojärjestelmällä, joka kokoaa kaikki tiedot yhteen paikkaan. “Myös rakennusautomaatiossa varaudutaan tekoälyn hyödyntämiseen tekniikan kehittyessä”, Huczkowski sanoo.
Miten säästetään 50 % ylläpitokustannuksista?
Älykästä tekniikkaa tarvitaan, koska uudistusohjelman tavoitteena on puolittaa ylläpitokustannukset seuraavien 30 vuoden aikana. Huczkowskin mukaan talotekniikassa suositaan helposti huollettavia järjestelmiä, jotka toimivat varmasti myös ilmaston muuttuessa. “Esimerkiksi leikkaussaleissa varaudutaan ilmanvaihdon jäähdytyksessä nykyistä korkeampiin ulkolämpötiloihin.”
Isoja säästöjä tuo monipuolinen valaistuksenohjaus ja jopa 20 vuotta kestävät ledivalaisimet. Myös lämmön talteenotto ja kierrätys on sairaala-alueella tehokasta. “Kaikkiin ympärivuotista jäähdytystä vaativiin tiloihin on suunniteltu energiankierrätysjärjestelmä, jotta hukkalämmöt voidaan hyödyntää sairaalan lämmityksessä”, Huczkowski sanoo. Hyötykäyttöön pääsevät myös paineilmakompressorien hukkaenergiat.
Kaiken talotekniikan pitää tukea OYSin sujuvaa, tehokasta ja turvallista toimintaa, tapahtuipa sairaalan ulkopuolella mitä tahansa.”
Sauli Kurttila, Pohde
Kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelussa kuunneltiin käyttäjiä
Yksi OYSin uudistamisohjelman tavoitteista on, että tilojen kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelu perustuu uudistuviin tulevaisuuden toimintamalleihin. KSL-suunnittelu toteutettiinkin tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa, ja laitevalintoja ohjasivat tilaajan ja käyttäjien toiminnalliset vaatimukset.
Innovatiivisena suunnittelu- ja laitehankintaratkaisuna puhtaiden ja likaisten huoltohuoneiden välille kehitettiin desinfioiva huuhtelulaite.
“Laitetta ei ollut markkinoilla valmiina, joten se suunniteltiin kehittämishankkeena laitetoimittajan kanssa”, kertoo Granlundin KSL-suunnittelun ryhmäpäällikkö Senja Karjalainen.
Tehohoitohuoneisiin ei haluttu perinteisiä KSL-laiteratkaisuja, kuten kattokeskuksia, vaan käyttäjien toiveesta niihin suunniteltiin yhdessä allianssin eri asiantuntijoiden kanssa potilaspaneelit. Liitäntärasiat saadaan niiden sivuille piiloon, mikä lisää tehohoitohuoneiden viihtyisyyttä. Leikkaussaleissa KSL-laitteiden sijoittelulla ja laitevalinnoilla varmistettiin, että salit palvelevat monipuolisesti eri erikoisalojen tarpeita.
Katso video hankkeesta
Haluatko kuulla lisää?
Oulun yliopistollinen sairaala
- Pohjois-Suomen suurin ja laajin sairaala
- Kuuluu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen (Pohde)
- Henkilöstömäärältään Suomen suurin sairaala: OYS:issa työskentelee noin 6 000 henkeä
- OYS 2030 -uudistamisohjelmassa Oulun Kontinkankaalle rakennetaan vaiheittain uusi sairaala
- Rakentamisvaihe kestää 2019–2030
- Uusi päärakennus muodostuu rakennuksista A, B, C ja F
- Visiona maailman älykkäin sairaala.
Granlundin tarjoamat palvelut


Tutustu muihin referensseihimme

Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
Sähkösuunnittelu, LVI-suunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, KSL-suunnittelu
Sairaalat ja terveydenhuolto

Käyttäjien hyvinvointi korostui Swing Housen suunnittelussa
LVI-suunnittelu, Sähkösuunnittelu, Valaistussuunnittelu, Rakennusautomaatiosuunnittelu, Energiasuunnittelu, Talotekniikan konsultointi
Hotellit ja ravintolat

ANDRITZ sai Varkauteen historiallisen suuren 1,5 hehtaarin tuotantohallin
Rakennuttaminen ja valvonta, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta
Teollisuus

Assi Groupin kolmas toimistotalo valmistui aikataulussa ja budjetissa
Rakennuttaminen ja valvonta, Kustannusohjaus
Toimistot

HUS seuraa hissien huoltoa ja ylläpitoa ennakoivasti Granlund Managerilla
Granlund Manager -integraatiot, Granlund Manager -ohjelmisto
Sairaalat ja terveydenhuolto

Luken erikoiskasvihuoneessa tutkimustyö asettaa ehdot tekniikalle
Talotekniikkasuunnittelu
Teollisuus

Niuvanniemen sairaalan rakennuksissa otettiin korjausvelka hallintaan
Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä
Allianssimalli tuo Oulun yliopistollisen sairaalan uudistumiseen ketteryyttä

Elinkaari- ja allianssikouluihin suunnitellaan kestävää ja käyttäjäystävällistä tekniikkaa
Talotekniikkasuunnittelu, Ympäristösertifioinnit
Koulut ja oppilaitokset

Hartela ja Granlund loivat yhdessä talotekniikan kumppanuusmallin
Talotekniikkasuunnittelu, Talotekninen rakennuttaminen ja valvonta, Hankekehitys ja -konsultointi
Teollisuus

Climecon kertoo ilmanvaihtoratkaisujen tuotekohtaiset hiilipäästöt EPD-selosteilla
Tuoteteollisuuden vastuullisuus ja EPD
Teollisuus
Haluatko lisätietoa tai jättää tarjouspyynnön?
Kerro meille millaista lisätietoa tarvitset tai lähetä tarjouspyyntö. Olemme pian yhteydessä sinuun.
Tilaa uutiskirjeemme
Ole ensimmäisten joukossa kuulemassa Granlundin ja KiRa-alan uutisista ja uusimmista trendeistä.