Jaakko Saukko

Jaakko Saukko, LVI-suunnittelu

Jaakko Saukko työskentelee Granlund Oulussa LVI-suunnittelun projektipäällikkönä.

Jaakko Saukko valmistui Oulun ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmasta vuonna 2013. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli urakoinnin parissa LVI-työnjohdossa ja IV-projektipäällikön tehtävissä Pohjanmaalla, mistä hän perhetilanteen vuoksi muutti takaisin Ouluun. Jaakko aloitti työt oululaisessa Insinööritoimisto Ylitalossa, ja yrityskaupan myötä hän siirtyi myöhemmin työskentelemään Granlund Ouluun.

Jaakko tiesi Granlundin jo ennestään. “Olin saanut Granlundista yrityksenä ja työnantajana hyvän kuvan jo ennen kuin minusta tuli granlundilainen. Tämä kuva on vain parantunut, kun olen päässyt itse työskentelemään yrityksessä.”

Jaakon tehtävänkuvaan kuuluvat LVI-suunnittelu ja LVI-projektien vetäminen. Lisäksi hän toimii asiakas- ja suunnittelurajapinnassa, eli sopii asiakkaiden ja muun suunnittelutiimin kanssa, mitä suunnitellaan ja miten haluttuun lopputulokseen päästään. Suunnittelutyön ohella Jaakko ohjaa projektissa mukana olevaa suunnittelutiimiä.

Parasta työssä ja vapaa-ajalla

Jaakon mielestä parasta työssä Granlundilla ovat hyvät työkaverit, vapaus sekä erinomaiset suunnittelutyökalut, joita kehitetään koko ajan. Hän uskoo, että työ myös itsessään tulee kehittymään yhä enemmän muuttuvien määräysten ja uudistuvien työtapojen myötä.

Vapaa-ajallaan Jaakko suuntaa metsään tai pelikentälle. Hän harrastaa metsästystä, pallopelejä ja maastopyöräilyä.