Finlaysonin alueen kiinteistötietoa hallitaan tietomanageroinnilla
7.2.2020 – Työeläkeyhtiö Varma alkoi kehittää Tampereen Finlaysonin alueen kiinteistötiedon hallintaa juhlavuoden kynnyksellä. Jatkuvan tietomanageroinnin tavoitteena on tallentaa, jakaa ja ylläpitää tietoja oikeassa paikassa.

”Kiinteistötietoa on koko ajan enemmän, ja siksi on tärkeää varmistaa tiedon ajantasaisuus, oikeellisuus ja saavutettavuus”, kertoo Granlundin tietomanageri Timo Kotilainen. Haasteena on, että organisaatioissa tiedetään harvoin, missä kiinteistöjen tiedot tarkalleen ottaen sijaitsevat. ”Tiedonhallinta on usein illuusio.”
Riskit kasvavat, jos kiinteistötiedot ovat vain paperimuodossa tai yhden suunnittelijan tietokoneella. ”Tietomanageroinnissa jokaiselle asiakkaalle kehitetään parhaiten toimiva toimintatapa, jolla tietoja ylläpidetään, haetaan, säilytetään ja jaetaan sähköisessä muodossa, yhdenmukaisella tavalla.”
Yli satavuotiaissa rakennuksissa riittää historiakerroksia
Työeläkeyhtiö Varma omistaa Tampereen Finlaysonin alueen kiinteistöt sekä vastaa niiden ylläpidosta ja kehittämisestä. Vuoden 2019 alussa Varma aloitti Granlundin kanssa yhteistyön, jonka tavoitteena on keskittää kaikkien alueen kiinteistöjen tekniset suunnitelmat yhteen paikkaan.
”Laajalla alueella on useita rakennuksia, jotka on rakennettu eri vuosikymmenillä ja -sadoilla”, kertoo Varman kiinteistöpäällikkö Kai Niinimäki. Kaikkea suunnittelutietoa ei eri aikakausien rakennuksista ole koskaan kirjattu ylös. Tiedon keskittämisen haasteena on myös 1990-luvulla aloitettu rakennusten muutostyö ja modernisointi, jonka myötä vanhoista tehdashalleista on kehittynyt ainutlaatuinen monitoimikampus. ”Lähtötiedot ovat eri suunnittelukausina hajaantuneet useille arkkitehti- ja suunnittelutoimistoille.”
200-vuotisjuhlaansa vuonna 2020 viettävä Finlaysonin alue on muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana paljon, mutta valmiiksi se ei tule koskaan. Erilaisia vuokralais- ja tilamuutostöitä on meneillään jatkuvasti. Tietomanageroinnilla pyritään luomaan tilanteeseen selkeyttä.
”Suunnittelu- ja muutostöiden helpottamiseksi tarvitaan ajantasaiset lähtötiedot ja suunnitteluaineistot”, Niinimäki sanoo. Lisäksi tavoitteena on pienentää tiedonhallintaan liittyviä riskejä.
Tehokkuutta uudella tietopankilla, suunnitteluohjeella ja työnjaolla
Yhteistyön alussa pohdittiin, missä kiinteistöjen tietoja kannattaa säilyttää. Nyt tiedot kerätään kaikille yhteiseen tietopankkiin asianmukaisesti tallennettuna ja varmuuskopioituna. Lisäksi on kehitetty toimiva tehtävänjako siihen, kuka tietoja tallentaa ja ylläpitää.
”Yksi suurimmista muutoksista on ajantasasuunnittelijoiden valinta. He vastaavat tietyn rakennuksen tai alueen kaikkien suunnitelmien päivittämisestä”, Kotilainen sanoo. Lisäksi uusi suunnittelu- ja dokumentointiohje sisältyy jokaisen alkavan hankkeen lähtömateriaaleihin. ”Jokainen suunnittelija tietää, mitä pitää dokumentoida, mihin, milloin ja missä muodossa.”
”Toiminta on selkiytynyt jo huomattavasti, ja kiinteistötietoa päivitetään aina, kun rakennukseen, kerrokseen tai tilaan tehdään muutoksia”, sanoo lähes 10 vuotta Finlaysonin alueen ylläpidosta vastannut tekninen manageri Janne Sirén Caverionilta. Aikaisemmin jokaista projektia edelsi tietojen keräämisen vaihe, joka vei aikaa. Nyt tiedonhakuun on selkeä prosessi. ”Suunnittelijat tuovat ja jakavat aineistoja tottuneesti tietopankkimme kautta. Sähköpostijakelut ovatkin pienentyneet selvästi.”
Informaation hallinta vaatii pitkäjänteistä työtä
Kiinteistötiedon hallinta ei ole koskaan pikamatka vaan maraton, joka vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä. Granlundin konsultit auttavat Varmaa jatkossakin ylläpitämään materiaaleja ja ratkomaan tiedonkulun ongelmia, mikä varmistaa tarvittavien tietojen saatavuuden.
”Granlundin kokemus vastaavista hankkeista tuo meille tärkeää lisäarvoa. Pyörää ei tarvitse keksiä aina uudelleen, vaan voimme peilata, mitä on tehty muualla ja mitkä asiat voisivat toimia meillä”, Sirén painottaa.
Myös Varman Niinimäki korostaa, että uuden toimintatavan käyttöönotto on pikemminkin yhteistyö- ja oppimisprosessi, ei kertaprojekti. ”Opimme koko ajan yhdessä uusia tapoja, joilla voimme kehittää toimintaamme ja saada yhä enemmän hyötyjä irti joka tasolla.”
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2019 Varman maksutulo oli 5,3 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,9 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli vuoden 2019 lopussa 48,7 miljardia euroa.
Haluatko kuulla lisää?

Timo Kotilainen

Jani Savolainen

“Perhevapaa on tänä päivänä itsestään selvää myös isille” – Granlund myötäelää perheellisen arjessa mukana
07.06.2023 – Perhevapaan pitäminen on tehty Granlundilla helpoksi. Riittää, että asiasta ja ajankohdasta ilmoittaa ajoissa omalle esihenkilölle. Työt saadaan järjestymään kyllä.
- Työnantajakuva

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen vastaa Energiaseminaarin yleisön kysymyksiin
01.06.2023 – Hiilinielut, pienydinvoima ja vesivoima kiinnostivat Energiaseminaarin yleisöä 24.5. Markku Ollikainen vastaa nyt kysymyksiin, joita emme ehtineet käsitellä suorassa lähetyksessä.
- Energia

Energiaseminaarin skenaarioita: miten energian hinnoittelu muuttuu, ja miten kulutusjousto tulee näkymään?
01.06.2023 – Granlundin Energiaseminaarissa 24.5. kuultiin erittäin kiinnostavia puheenvuoroja, jotka herättivät niin paljon keskustelua ja kysymyksiä yleisössä, että emme ehtineet vastat kaikkiin…
- Energia

Markkinatutkimus: kiinteistösijoittajat muita edellä rakennushankkeiden ympäristövastuullisuudessa
24.05.2023 – Granlundin toteuttaman ympäristövastuullisuuden markkinatutkimuksen mukaan selkeitä ympäristötavoitteita asetetaan rakennushankkeille harvoin, ja myös niiden toteutumisen seurannassa olisi kehitettävää.
- Vastuullisuus

Tutkimus: Laadukkaan tiedon puute kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaation esteenä
24.05.2023 – Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisoituminen vaatii panostuksia ja muutos on ollut hidasta, selviää Granlundin toteuttamasta Kiinteistö- ja rakennusalan digitaalinen kyvykkyys -tutkimuksesta.
- Data ja digitalisaatio

Laitetarkistukset pidentävät laitekannan elinkaarta sairaaloissa ja ammattikeittiöissä
23.05.2023 – Laitetarkistukset antavat puolueetonta ja ajantasaista tietoa, onpa kyse laiteluettelon päivittämisestä, laitteen elinkaaren pidentämisestä tai energiatehokkuuden parantamisesta. Samalla löytyy mahdollisuuksia sairaalan…
- Ylläpito

Miten kiinteistöjen arvo säilytetään vuokralaisten silmissä?
17.05.2023 – Liike- ja toimistotiloja jää yhä enemmän tyhjilleen, kun vuokralaiset haluavat jatkossa karsia vuokralla pitämiään tiloja. Asiantuntijamme antaa vinkit vuokratilojen arvon…
- Kiinteistöjohtaminen
- Tuottavuus

Miten tunnistat pätevän kuntotutkijan ja tilaat laadukkaan kuntoarvion?
11.05.2023 – Molempiin kysymyksiin saat vastaukset korjausrakentamisen asiantuntijoiltamme, jotka ovat erikoistuneet niin kevyempiin kuntoarvioihin kuin kattaviin kuntotutkimuksiin. Tässä viisi vinkkiä työn tilaajalle!
- Kiinteistöjohtaminen
- Korjausrakentaminen
- Ylläpito

Kiinteistön energiakatselmus on energiatehokkuuden navigaattori
10.05.2023 – Tiedätkö mihin kaikkeen kiinteistössäsi kuluu energiaa? Entä miten energiankulutusta kannattaisi leikata? Aloita navigointi kohti fiksua energiatehokkuutta energiakatselmuksesta.