Uutiset

Toimistot tyhjinä – korona vaikuttaa kiinteistöjen ylläpitoon

Kiinteistöt ovat poikkeustilanteessa koronaepidemian edetessä. Tilojen käyttö ja ihmisten työtavat muuttuvat useissa rakennuksissa, joissakin toiminta lakkaa kokonaan. Asuinrakennuksissa tekniikka joutuu nyt aivan uuteen testiin, kun koko maailma on kotona.

Uutinen

Kuten niin monessa muussakin yrityksessä, myös Granlundilla asiantuntijat tekevät nyt töitä etänä enemmän kuin koskaan ennen. Toimistolla töitä tehdään vuoroissa, jotta porukka pystyy tekemään työnsä turvallisesti. 

Meille on tärkeää pitää käynnissä olevien hankkeiden ja kiinteistöjen ylläpidon pyörät pyörimässä niin normaalisti kuin mahdollista. Osaamisemme on kiinteistöjen omistajien ja kiinteistöjen ylläpidosta vastaavien ammattilaisten käytössä aivan kuten tavallisesti. 

Älä jätä rakennusta heitteille

Tyhjiäkään rakennuksia ei pidä jättää oman onnensa nojaan, jos halutaan, että niihin on mukava palata, kun arki palaa taas ennalleen. Sen sijaan niiden toiminta kannattaa sopeuttaa oikealle tasolle. Rakennuksen ohjausta voi säätää ja sen energiankulutusta optimoida, mutta kaikkia hanoja ei kannata paniikissa reivata kiinni. 

”Tilojen tyhjinä tai vaajalla käytöllä ollessa kesälle suunniteltuja huoltotoimenpiteitä voi harkita tehtäväksi ennakkoon”, vinkkaa ryhmäpäällikkö Mika Virkki.

Sairaaloissa syytä varautua suuriin ihmismääriin

Tilojen käyttö voi sairaalakiinteistöissä elää valitettavasti myös aivan toiseen ääripäähän, jos tilat tulevat epidemian edetessä kuormittumaan. Myös näissä tilanteissa talotekniikan oikealla käytöllä voidaan parantaa ihmisten vointia ja jaksamista.

“Varsinkin kesää kohti mentäessä täydellä kapasiteetilla toimivien sairaaloiden ja terveydenhuoltolaitosten on hyvä varautua hyvissä ajoin siihen, että järjestelmillä saadaan tuotettua potilastyöhön parhaiten sopivat olosuhteet myös kesähelteillä”, korostaa suunnittelujohtaja Tapani Idman Granlundin sairaalasuunnittelusta.

Uusia ohjeita alalle

Viime viikolla eurooppalaisten LVI-järjestöjen -liitto REHVA julkaisi yhteenvedon koronaviruksen leviämisestä ja torjunnasta rakennuksissa. Me Granlundilla seuraamme tämän kaltaisia ohjeita huolellisesti. Tässä REHVAN yleisohjeet koronan torjuntaan kiinteistöissä. Ohjeita tulee soveltaa tapauskohtaisesta kuhunkin kiinteistöön ja tilanteeseen sopiviksi.

ILMANVAIHTO

  • riittävä jatkuva ilmanvaihto 24/7 vähentää altistusta
  • ulkoilmaa ilmanvaihtoon mahdollisimman paljon
  • ei palautusilmaa
  • ikkunatuuletusta voidaan käyttää ilmanvaihdon lisäämiseksi

ILMANKOSTEUS

  • huoneilman kosteudella ei ole vaikutusta virukseen, kosteus hillitsee virusta vasta suhteellisen kosteuden ylittäessä 80 %
  • alhainen ilmankosteus heikentää hengitysteiden vastustuskykyä virukselle, ilman kosteuden säätely ei ole kuitenkaan tarpeen

LÄMPÖTILA

  • huonelämpötilalla ei ole merkitystä, lämpötila hillitsee virusta vasta yli 30 C lämpötiloissa

LAITTEET JA KANAVAT

  • mahdollisten vuotojen vuoksi regeneratiivista lämmöntalteenottoa vältettävä epidemian aikana
  • kanavien puhdistuksella ei ole merkitystä viruksen leviämisessä (pienet hiukkaset kulkevat ilman mukana, eivätkä tartu pintoihin)
  • ilmanvaihtolaitoksen suodattimilla ei ole merkitystä viruksen leviämisessä (hiukkaskoko on 80-160 nm)
  • huonekohtaisilla ilmanpuhdistimilla voidaan vaikuttaa viruspitoisuuteen huoneilmassa edellyttäen, että suodatin HEPA-tasoa

LUE LISÄÄ

FINVAC, Kiinteistöjen hoito Korona-viruksen leviämisen torjunnassa
Hyvinvointi ensimmäisenä myös haastavissa olosuhteissa
Granlund varautuu koronaviruksen osalta suosimalla etätyötä

Takaisin uutisiin

Jaa artikkeli

Haluatko kuulla lisää?